Tonnit paukkuu niin kuin Moskovan gonalla eli tämä on
Yrjöperskeles-blogin tuhannes postaus. Niin kuin olen ennenkin todennut,
aloitin blogin vuonna 2007 vallitsevaan tilanteeseen tympiintyneenä, tuumin
että kirjoitan muutaman jutun, huomaan ettei tää ketään kiinnosta ja lopetan
todeten että tulipahan edes yritettyä. Mutta se yrittäminen onkin sitten
jatkunut ja pian blogi on yksitoista vuotta vanha. Kommenttejakin on kertynyt
kaikkiaan 26.222 kappaletta.
Kun aloitin blogin, olimme siinä
tilanteessa jossa sekä virallinen Suomi että sitä komppaava valtamedia
julistivat, että väärinajattelua ei ole edes olemassa. Mitä nyt ehkä
parikymmentä nurkissaan öyhöttävää nupistaan sairaseläkkeellä olevaa netsiä.
Tänään elämme tilanteessa jossa
valtamedia ja sitä komppaava virallinen Suomi (noitten kahden järjestys on tarkoituksella
vaihdettu) tunnustavat että väärinajattelua – piru vie – on kuin onkin olemassa
ja se pitää jyrätä. Itse asiassa tämäkin on jo varsin suuri askel eteenpäin ja
vaihtoehtomedian (jota tämäkin blogi hyvin pieneltä osaltaan edustaa) merkitys
kasvaa jatkuvasti. Yhdentoista vuoden aikana muuttuneen tilanteen myötä voidaan
taas kerran muistuttaa Gandhin viisaudesta:
First they ignore you
Then they laugh at you
Then they fight you
Then you win
Tein joku aika sitten Hömpstadin
Vähänköehkäopiston hyväksymää tilastollista tutkimustyötä tämän blogin
lukijoista ja se voi kertoa varmaan aika paljon tällaisen blogiskenen
lukijoista yleensäkin.
Lukijoitten keski-ikä on noin 47 vuotta,
tarkemmin eriteltynä:
alle 20 2%
20 – 30 10%
30 – 40 19%
40 – 50 28%
50 – 60 23%
60 – 70 13%
yli 70 3%
Miehiä lukijoista on 87,02 % ja naisia
12,98 %. Väkilukuun nähden suhteutettuna puolestaan Suomen Yrjöttyjen
maakuntien järjestys on seuraava:
1. Kymenlaakso
2. Kainuu
3. Helsinki
4. Varsinais-Suomi
5. Pirkanmaa
6. Pohjois-Karjala
7. Kanta-Häme
8. Etelä-Savo
9. Etelä-Karjala
10. Etelä-Pohjanmaa
11. Keski-Suomi
12. Lappi
13. Uusimaa
14. Keski-Pohjanmaa
15. Pohjois-Pohjanmaa
16. Satakunta
17. Pohjois-Savo
18. Päijät-Häme
19. Pohjanmaa
20. Ahvenanmaa
Kyselyssä eivät olleet mukana ulkomaat,
joista lukijoita ja kommentoijiakin on jonkun verran. Lämpimimmät terveiset
heille. Ehkä laitan nykyisen gallupin loputtua pystyyn gallupin jossa kysytään
lukijoitten ammattia, koulutustasoa jne.
Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja
kommentoijille. Ilman kommentteja tätä tuskin olisi jaksanut pitää pystyssä
näin pitkään. Tyypillisen tavan mukaan annan puheenvuoron kommentoijille, mutta
ennen sitä Hotelli Yrjöperskeles esittää ennustuksen:
Niin kuin tiedätte, nyt on menossa
äärimmäinen #metoo-hysteria joka alkoi seksuaalisesta ahdistelusta ja case
Louhimiehen myötä mennyt muuten vain yleiseksi miesten medialahtaamiseksi.
Lisäksi muodissa on toinen hysterian muoto #olentodistanut. Nämä kaksi tulevat
sulautumaan yhteen ja seuraavaksi aletaan etsiä medialahdattavaksi valkoisia
suomalaisia niin miehiä kuin naisia jotka ovat julkisesti sanoneet haluavansa
harrastaa seksiä vain toisten valkoisten kanssa. Tämä koskee niin heteroita
kuin homojakin. Ja kyseisen hysterian (voisko se olla esim
#vihaanseksirasismia) ns. patient zero on tässä:
Ja tämän ennustuksen jälkeen onkin aika
antaa taas puheenvuoro kommentoijille suurin piirtein viimeisen vuoden ajalta:
Anonyymi
kirjoitti...
Pidän
politisoitunutta poliisia jo suurelta osin kansan vihollisena ja osana
ongelmaa. Osittain jo siitäkin johtuen en katso että sellaiset pikku asiat
kuten lakien noudattaminen yms. enää kuuluvat velvollisuuksiini kansalaisena
koska maassa loisiva paskasakki ja heitä paapovat mädättäjätkin voivat näemmä
itse päättää mitä lakeja noudattavat.
*
Ymmi
kirjoitti…
Miksiköhän
se aina menee näinpäin että kun tärähtäneistö vastustaa virkavaltaa, vaikkapa
nyt juuri tämäkin punaper.. eikun punapastori, niin asiasta ei paljon otsikoita
näy?
Mutta
annas olla kun joku kansallismielinen esittää pelkän kriittisen mielipiteen
vaikkapa haittamaahanmuutosta, niin johan alkaa pillit soida, ja pelit
vihelletään poikki, ym. kivaa moraalihymttäntyytä.
Vaikka
oli tuosta Toiviaisen tolskaamisesta se hyöty että se omalta kohdaltani
katkaisi kamelin selän, eilen lähti kirje maistraattiin. So long church, ja
happy landings, tämä poika lähti.
*
Toinen
professori kirjoitti…
Valtakunnassa
on tapahtunut terroriteko. Kansakunnalla on kaksi mahdollisuutta:
1.
Annetaan pelolle valtaa.
2.
Ei anneta pelolle valtaa.
Voisiko
joku selvittää, millaiset toimintatavat kansakunta omaksuu, jos se valitsee
vaihtoehdon 1. ja millaiset toimintatavat, jos se valitsee vaihtoehdon 2.
*
Becker
kirjoitti...
Jos
jollakin on epäselvää sisäisen viikingin löytyminen ruotsalaisista, niin
seuratkaapa ensi kesänä jälleen Kuningaskunnan suurinta vuosittaista juhlaa,
Pride-festivaalia Tukholmassa vaikkapa netin kautta, niin voin todeta että tuon
kauemmaksi ei viikingeistä enään pääse. Itse odotan sitä jälleeen
malttamattomana, sillä kansakunnan henkinen alennustila on mailmanlaajuisesti
ainutlaatuista seurattavaa.
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Jos
lähdetään juurisyitä etsimään, paskapuhe on kaiken vihapuheen äiti. Kun lukee
ja kuuntelee poliitikkojen ja viranomaisten sisällöltään tyhjiä latteuksia
täynnä olevia lausuntoja, tulee vihaiseksi. Kiukku kohdistuu näiden lausuntojen
antajiin ja heidän typerään kyvyttömyyteensä ja saamattomuuteensa.
Jos
Polpo haluaisi tosissaan kitkeä vihapuhetta, se puuttuisi ensisijaisesti
paskapuheeseen, joka on kaiken vihapuheen äiti.
Sandscorpion
kirjoitti...
Jos
Mäntsälän kapina olisi saavuttanut samat mittasuhteet kuin punakapina, ja nyt lyötäisiin
juhlarahoja fasistikapinallisten ampumisesta, tuskin joku Li Andersson jaksaisi
twiittailla sen mauttomuudesta ja loukkaavuudesta.
*
Sandscorpion
kirjoitti...
Orvon
äänestäjiä ymmärrän kyllä. Kyllä minäkin tykkäisin, jos saisin valittua eduskuntaan
tyypin, joka ei ala omin päin säveltämään mitään, vaan tekee aina vain juuri
niin kuin hänelle sanotaan. Siinä vain on se ongelma, etten se kuitenkaan ole
minä, joka saa päättää, mitä hänen kuuluu tehdä.
*
Heikki
Välimäki kirjoitti...
Maailman
eniten mikrofonin tuulisuojuksen näköinen ihminen (Tuomioja) julistaa samaa
tuttua epistolaansa molemmat jalat tukevasti ilmassa. Periaatteenaan
"Koska minun mielestäni asiat ovat näin niin todellisuus on
väärässä."
*
Snowcamo
kirjoitti...
Kun
en tiedä kenelle opetushallituksessa kysymys pitäisi esittää, niin kysyn sen
nyt sitten täällä:
Onko Islamissa vain kaksi
sukupuolta?
*
LW
kirjoitti...
Huvittavinta
Oikean Islamin ideassa on, suvisjargonia käyttääkseni, miten problemaattisen
eurosentrinen se on. Siinä oletetaan, että 2000-luvun länsimainen liberalismi
on moraalin ja korkeakulttuurin kultastandardi, ja näin ollen kaikki älykkäät
ja hyväsydämiset ihmiset totta kai kannattavat sitä. Rasistit ovat tyhmiä
pahiksia, joten heiltä tuota ei voi odottaakaan. Uhrivähemmistönä muslimit
kuuluvat kuitenkin hyviksiin, joten luonnollisesti he oikeasti kannattavat
suvaitsevaista, LGBT-myönteistä liberalismia. Jos he eivät tätä pakettia
kannattaisi, he eivät olisi hyviksiä, ja se taas olisi islamofobiaa, mikä on
VERBOTEN.
*
Rouva
Ano kirjoitti...
Elämme
hyvin seksististä aikaa. Jos iltapäivälehdistäkin seuloisi sanan, joka niissä
esiintyy useimmin, se olisi varmasti seksi. Siksi tuntuukin oudolta, että
vaikka Suomessa tehdään pilvin pimein tutkimuksia ja väitöskirjoja mitä
merkillisimmistä ilmiöistä ja asioista, niin yksi loistaa poissaolollaan ja sen
käsittely mediassakin on tabu. Eipä ole paljon A-talkeja näkynyt.
Se
tabu on musliminaisten seksuaalisuus. Onko sitä edes ja miten naiset
länsimaihin saavuttuaan kokevat sen, että heiltä on jo pieninä tyttöinä viety
elämästä jotakin sellaista, jonka arvoa he eivät edes pysty käsittämään?
Ympärileikatun tytön myöhempikään elämä raskauksineen, synnytyksineen ja
komplikaatioineen ei näytä kiinnostavan naistutkijoita tai feministejä, vaan
asia halutaan vaieta kuoliaaksi. Musliminaisia ei varmaankaan ole pyydetty
mukaan edes v-tunvirkkausiltamiin, kun oma malli puuttuu.
*
RI
kirjoitti...
Eilen
vietettiin Eestissä hamepäivää. Tarkoituksena oli, että mahdollisimman moni
nainen käyttäisi hametta ja näyttäisi naisellisuutensa. Tämä naisten ideoima
päivä sai tietysti paljon kannatusta miehiltä. Kyllä normaalien maassa on hyvä
olla ja elää.
Qroquius
Kad kirjoitti...
Jos
ne reilun vuosisadan takaiset suomalaisfeministit pääsisivät aikapistäytymään
Herran vuodessa 2017, he ensi alkuun luultavimmin tirauttaisivat onnen
kyyneleen. Kaikki, mitä he aikoinaan ajoivat naisten aseman kohentamiseksi on
saavutettu, monilta osin jopa ylitetty! Halleluja! Maailma on tullut valmiiksi.
Ilo
alkaisi hyytyä heidän tutustuessaan nykypäivän feministeihin, joiden
olemassaolo ylipäänsä valmiiksi tulleessa yhteiskunnassa heitä epäilemättä
ihmetyttäisi suuresti. Ihmetys vaihtuisi yhtä epäilemättä ällistykseksi heidän
tajutessaan, että nykypäivän feministit käyttäytyvät aivan kuin valtavan
edistyksen sijasta oltaisiinkin muka menty hurjasti takapakkia.
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Impivaaralaisuuden
todellisen arvon ymmärtää vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Kun maa on
menestyksellä rakennettu suhteellisen vauraaksi, maahan otetaan asumaan
ihmisiä, joilta puuttuu kyky tuottaa lisää vaurautta ja sitoutuminen
yhteiskuntaan ja niihin arvoihin, joiden avulla maa rakennettiin. Tällöin
alamäki alkaa ja se joko pysähtyy tai se jyrkkenee.
*
Toinen
professori kirjoitti...
Tiedotusvälineet
(nykysuomeksi media) eivät ymmärrä omaa vaikutustaan syntyneeseen tilanteeseen.
Ilman kymmenkunta vuotta kestänyttä parjauskampanjaa suuri osa ihmisistä ei
olisi edes tiennyt, kuka Jussi Halla-aho on. Tietysti tällaisen hirviön
tekemisiin haluttiin perehtyä, mutta kun luettiin Scriptaa, huomattiin, että
Halla-aho onkin aivan jotakin muuta kuin väitetään. Normaali ihminen ei oikein
tykkää siitä, että häntä yritetään vetää huulesta. Tästä on seurauksena ollut Halla-ahon
poliittisen uran alku ja huikea nousu.
*
Ekku
kirjoitti...
Kova
on itku ja hammasten kiristys, kun "Perussuomalainen puolue
kaapattiin", kuten eräs toimittelija kommentoi. Onhan se pirullista, kun
ne ketkä puoluetta äänestää, saavat myös päättää miten sitä puoluetta
johdetaan.
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Kun
hallituspuolueiden johtajat ja tasavallan presidentti yhdessä osallistuvat
vehkeilyyn, jolla pyritään nollaamaan puolueen uuden puheenjohtajan valinta, on
syytä kysyä, mihin kaikkeen nämä ihmiset vielä pystyvät.
*
Castor
kirjoitti...
Aika
moni tuntemani (musta) afrikkalainen on kyllä suoraan sanonut haikailevansa
jotakin sellaista kuin "British Rule", johon kuuluivat
oikeuslaitoksen ja poliisin lisäksi myös muu virkamieskunta ja koululaitos.
"Take up the White Man's burden!"
Ja laitetaanpa väliin musiikin pätkä.
Meinaten, jos mietin että minkälaiselta tämän blogin sisältö kuulostaisi
äänimaailmana niin ehkä Leevi and the Leavingsin kappale ” Herra
Presidentti käy kuvauttamassa itsensä ja näkee unenomaisessa näyssä vanhan
äitinsä” olisi aika lähellä:
Vasarahammer
kirjoitti...
Seuraavassa
ehdotus varoitustekstiksi penaalin kirjoittaman kolumnin yhteyteen:
"Kirjoituksessa esitetyt
mielipiteet ovat toimittajan omia eikä XXX Sanomat takaa, että ne perustuvat
asiantuntemukseen tai tosiasioihin."
*
Olavi
Koskela kirjoitti...
Mitä
Haloseen tulee, niin kait ne on ulkomaan elävät joutuneet toteamaan, että
"Ai tuo setalainen demlaava äksyilijä korkeaan YK-virkaan? Älkää nyt
jätkät saatana naurattako!"
*
DuPont
kirjoitti...
Vanha
koira ei opi enää mitään. Tai oikeasti vanha koira voi oppia, mutta vanha
demari ei takuulla opi mitään.
*
Qroquius
Kad kirjoitti...
Pelkäänpä
pahoin, että SDP menetti pelinsä kenties pysyvästi heivatessaan
asevelisosialistit 1960-luvun puolivälin jälkeen, korjaten kurssiaan pari
piirua vasemmalle. Se korjaus kun ei jäänyt ihan kahteen piiruun.
Sittemminhän
SDP on kehittynyt, kuten tässä blogissa niin usein on todettu akateemisten,
julkisella sektorilla toimivien jakkupukunaisten puolueeksi, joka ei ole enää
aikoihin miettinyt mistä kakkua saataisiin lisää keskittyessään vain sen
jakamiseen niin koti- kuin ulkomaillakin. Mitäpä miettimäänkään: heille se
kakku on ollut aina olemassa; miten se siis ei voisi olla jatkossakin?
*
Becker
kirjoitti...
Olen
ehkä maininnut tästä joskus, mutta mainitaan se vielä, eli jokunen vuosi sitten
eräs eestiläinen tuttavani manasi demareitten maihinnousua kyseiseen maahan.
Totesin hänelle lohduttavasti että "älä huoli sillä niin suuri onnettomuus
ei mahdu niin pienen maahan."
*
Jani
Aaltonen kirjoitti...
No
eihän tämä tämmöinen sovi, piti aloittaa aamu aimo annoksella vihapuheita ja
täällä on vaan höpötystä kaljoittelevista pörriäisistä :D
*
Jaska
Brown kirjoitti...
Kysyin
muuten kerran ammattimieheltä, sattuuko se tietämään yhtään toista eläinlajia
joilla tuo sosiaalisuuspuoli menee samalla lailla kuin meillä homosapiens-lajin
edustajilla. Kun nyt esimerkiksi kimalaisilla ja monilla muilla se menee just
päinvastoin. Eli kimalaiset majoittuvat pesässä yhdessä ja häipyvät sitten
aikanaan duuniin kukin omaan suuntaansa. Kun taas ihmiset kokoontuvat yhdessä
duuniin ja häipyvät sitten omiin pesiinsä. Toimiiko yksikään toinen eläinlaji
samoin? Ei heppu ainakaan suoralta kädeltä osannut nimetä ainuttakaan. Ja ehkä
vielä luolamiesaikoina ihmisetkin menettelivät toisin. Olisiko tässä jokin
selitys nykyisiin ongelmiin, että me emme vielä ole biologisesti sopeutuneet
nykysysteemiin?
Juha
kirjoitti...
Mihin
ihmeeseen tarvitaan laajennettua poliisivaltiota, kun hallintolampaat alunperin
olivat hyvinkin rauhallisesti kedoillaan käyskentelemässä?
*
Castor
kirjoitti...
Kaikkein
hirvittävintä ihmiselämässä lienee elää muukalaisena omassa maassaan, tuntematta
sitä enää omakseen. Tämä oli suurin syy, miksi en muuttanut takaisin Suomeen.
*
Ymmi
kirjoitti...
Päin
helvettiä menee, mutta ei voi valittaa
Rima
pysyy paikallaan kun riman alittaa.
*
WhiteHunter
kirjoitti...
Jossain
on esitetty, että Suomessa voisi ihmisillä olla Viron tapainen mahdollisuus
kantaa suojeluasetta. Tähän vaihtoehtoon en usko, sillä Suomessa ollaan niin,
niin humaaneja.
Toisaalta,
jos kantaa laitonta mutkaa mukana, voi aina tuudittautua seuraavaan ajatukseen:
Vankilasta
pääsee aina pois, haudasta ei koskaan.
*
joppos
123 kirjoitti...
Se
mikä tuossa rajakuviossa tänne sohjolan suuntaan on vähintäänkin irvokasta on
se, että mikäli olet etnisesti sopivaa sorttia oleva nuorimies niin ei tarvitse
esittää edes kirjastokorttia maahantulemisen yhteydessä. Nämä arabi- ja
neekerivenkulat pyörittävät useita henkilöllisyyksiä useissa maissa yhtaikaa,
päivän fiiliksen mukaan.
*
korpisoturi
kirjoitti...
Kuuntelin
aamupäivällä radiosta Roman Schatzin Maamme-kirjaa. Ohjelmassa oli Suvi Auvinen
ja Erkki Tuomioja. Mistähän johtui, että Tuomioja alkoi kuulostaa jopa
järkevältä?
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Itse
uskon, että tilanne on sama kuin muualla Länsi-Euroopassa. Sipilä ja kumppanit
tietävät tehneensä suuren virheen, mutta eivät voi tunnustaa sitä. Jos he
tunnustaisivat, heidän oma ja viranomaisten legitimiteetti asetettaisiin
kyseenalaiseksi. Kansalaiset kysyisivät, miten hemmetissä te uunot olette
tehneet tämän meille. Päitä putoilisi hallinnossa ja sehän ei käy päinsä.
Jos
kyseessä olisi pelkkä pikkutuhma tekstiviesti julkkistyrkylle kuten Kanervalle,
silloin vastuuta ehkä kannettaisiin. Nyt vastuu on liian raskas kannettavaksi
nykyhallinnon edustajille.
*
Juho
kirjoitti...
Ennen
vanhaan eurooppalainen yhteiskunta oli sääty-yhteiskunta: aatelisto, papisto ja
muut. Kaikilla säädyillä oli omat oikeutensa ja velvollisuutensa.
Nykypäivän
eurooppalainen yhteiskunta on sekin sääty-yhteiskunta: eliitti, juhlavieraat ja
roskaväki. Kahdella ensimmäisellä säädyllä on pelkkiä oikeuksia ja vapauksia.
Vastuut ja velvollisuudet, etenkin yhteiskunnan rattaiden pitäminen pyörimässä
on kasattu yksinomaan kolmannelle säädylle.
*
-Tvälups-
kirjoitti...
Lasten
ja nuorten parissa työskentelevien taustat tarkistetaan mutta terroristeja suorastaan
tuputetaan lasten pariin?
-
Soomepois Eestist - kirjoitti...
George
Orwell on vissiin pyörinyt haudassaan jo monta kertaa ympäri, ellei hän jopa
ole alkanut jo break-tanssahtelemaan puukengät jalassa peltikatolla. On tää
nykymeno jotain niin käsittämätöntä schaibaa. Titityy...
*
Rouva
Ano kirjoitti...
Kummallista,
että rajalla passien näyttäminen tekisi Suomesta välittömästi Pohjois-Korean,
mutta kun sananvapauden ja mielipiteiden suitsiminen alkaa muistuttaa entistä
DDR:ää, suvakilta ei edes toinen kulmakarva kohoa.
*
Unknown
kirjoitti...
Oikeastaan
hyvä että vihapuhe kielletään. Kattilaankin laitetaan kansi, että lämmöt
saadaan nousemaan nopeammin. Varaan itselleni vuonna 2035 kirjoitettavan
muistelon nimeksi "Kun kivapuhe ei enää riittänyt".
*
Dr
Outhouse kirjoitti...
Nisäkkäistä
naaraspuolinen on se yksilö, joka tuottaa munasoluja. Uros tuotaa siittiöitä.
Kromosomisairauksien ilmentymät tulkittakoon siten erikseen, ovat joka
tapauksessa harvinaisia.
Loput
kohkaamiset tämän biologian ympärillä on psykiatrien toimialaa.
*
vieras
kirjoitti...
Samat
tahot kannattavat pervoilua ja muslimien maahanmuuttoa. Meinaavatko he että
sillä hetkellä kun muslimi astuu Suomen kamaralle, niin hänestä tulee
homoliittojen kannattaja ja LGBTQ ja gender-hömpän kannattaja? Näiden
lähtömaissa homoja teloitetaan ja heitetään talojen katoilta alas.
*
Terho
Hämeenkorpi kirjoitti...
Näille
ns. naisille tms.naisoletetuille ei totuus valkene ennenkuin he ovat
säkkiinpakkopuettuja, kulkevat kolme askelta herransa jäljessä ja ovat
pakkopantavina 24/7. Sitten alkaa kai joillakin heistä muistumaan mieleen
vanhat hyvät ajat... Mutta se on silloin jo myöhäistä. Onneksi pääsee itte pois noin niinkuin
suurella todennäköisyydellä ennen tuommoisen ajan koittamista.
*
Unknown
kirjoitti...
Pitäisikö
selvittää miten pitkäikäinen suomalainen mies oikeasti on, jos poistetaan tuo
jatkuva nalkutus? Valituksesta päätellen suomalainen nainen on maailman
sorretuin olento.
Becker
kirjoitti...
Ruotsissa
tuo setäpuhuminen on kyllä hankalaa kun täällä on niitä pannassa olevia
puheenaiheita pilvin pimein. Kun tapaa svenssoneja niin se ensimmäinen kolme
tuntia smalltalkkia puhutaan säästä ja jos alkaa aiheesta loppumaan ideat
kesken niin kannattaa laukaista että olen syntyntyt väärään ruumiseen, niin jo
menee loppuilta mukavasti rupatellessa.
*
Brysselin
Bobrikov kirjoitti...
Ihan
niinkuin tämmöinen "ei sanota, niin ei ole olemassakaan" -ajattelu
jotenkin peittäisi sen, että jollain vaan ei ole - syystä tai toisesta - isää.
Mitäs
sitten, jos muksulta vaikka puuttuu käsi? Onko taputtaminen sen jälkeen
kiellettyä kaikilta muilta?
*
KKi
kirjoitti...
Juu,
on se kyllä tavallaan jännää olla näkemässä kuinka historia toistaa itseään.
Aina eri tavalla mutta pohjalla oleva kuvio aina sama.
Gestapo,
KGP ja meidän nettipoliisi. Kaikilla sama idea. Ihmisten ajatusten ja
mielipiteiden kontrolli. Kaikki samalla perusteella. Aina toki yhteiskunnan
hyväksi.
*
Simo
kirjoitti...
Olihan
se männä viikolla kun meidän pääministeri sanoi, että suomalaisten PITÄÄ
hyväksyä islamilaiset arvot. Minä kun olen vain maalta kotoisin, niin olen
kuvitellut että ihmisellä voi olla vain yhdet arvot. Ehkäpä pääministeri
toivoisi, että vaihtaisin arvoni ja ottaisin tilalle jotain muodikkaampaa.
Harmi vaan kun en ole koskaan ollut muodin perässä juoksija.
Minusta
joidenkin arvojen hyväksyminen tarkoittaa lopulta niiden omaksumista, koska
maassa ei voi olla kahdenlaisia arvoja. Siitä nimittäin seuraa ikävyyksiä.
joppos
123 kirjoitti...
Toi
jalkaväkimiinoista luopuminen oli täysi farssi. Jokainen suklaapatukkaa
vääntävä linja voidaan pikku muutoksilla laittaa tunkemaan ulos 60 gramman
trotyylipanosta, siitä näppärä tekee nopsasti polkumiinan, eikä kuulemma mene
edes päivääkään.
Tavja
halusi päästä loistamaan mahdollisena YK:n pääsihteerinä tai ainakin
hyväpalkkaisessa virassa, paskin ylipäällikkö koskaan. Vanha kärttyinen
punikki.
Luu
jäi käteen ja toivottavasti kassialma häipyy historiansivuilta pelkkänä
sivukommenttina.
*
Becker
kirjoitti...
Kuulin
juuri tuossa että nyt on ollut niin kylmä että sosiaalidemokraatit ovat
joutuneet vaihteeksi pitämään käsiään omissa taskuissaan.
*
Qroquius
Kad kirjoitti...
Minulle
Ruotsi näyttäytyy kookkaana, elinvoimaisena ja kaikin puolin vahvan ja terveen
oloisena henkilönä, joka kuitenkin tietää kärsivänsä pian kuolemaan johtavaa
sairautta.
Asianomainen
ei pysty myöntämään totuutta kenellekään, vaikka suurin osa hänen
lähipiiristään sen omin silmin näkee. Kaukaisemmatkin havainnoivat alati uusia
oireita sairaudesta, jonka potilas ottaa asiakseen raivokkaasti kiistää: hänhän
on kookas, komea ja voi hyvin; mitä mikään kenellekään muulle kuuluu?
Lähipiiri
näkee asianomaisen kuihtuvan ja riutuvan sairaudessaan, joka tuottaa potilaalle
alati kovenevia kipuja, kouristuksia ja pahoinvointia. He eivät silti edes
yritä parantaa sairautta, vaan päinvastoin levittää sitä edelleen.
*
Riku
Raunioilla kirjoitti...
”Hyvää
Itsenäisyyspäivää”-toivotuksen sijaan voisi vaikka sanoa että ”Hyvää provinsiaalista
juhlapäivää” - mutta valitettavasti suuri osa ihmisistä ei moista varmaan
tajuaisi.
*
Anonyymi
kirjoitti...
Demareilta
on aina yhtä hauska kysyä: Mikä nykyinen eduskuntapuolue on osallistunut
aseelliseen kapinaan valtakunnan laillista hallintoa vastaan?
*
tira+
kirjoitti...
Nuo
natseista vouhkaajat eivät natsia tunnistaisi vaikka se nenään purisi.
*
Joku
Toinen kirjoitti...
Yksi
ongelma on se, että täältä Todellisesta Suomesta on ikävän pitkä matka
esittämään vastalauseensa Helsinskiin. Etenkin kun ne vähät rahat mitä KELA:lta
saa, täytyy käyttää peruselintarvikkeisiin...
*
Castor
kirjoitti...
Menkääpäs
sanomaan kiinalaiselle että hän on kiinalaisuudessaan vain sosiaalinen
konstruktio!
*
Vasarahammer
kirjoitti...
On
mahdotonta myydä ihmisille säästöjä, jos samaan aikaan maahanmuutossa on piikki
auki.
*
tira+
kirjoitti...
Kannattaa
lukea myös US-päätoimittaja Markku Huuskon blogi "Maahanmuuttajia lisää
Suomeen, kiitos". Siinäpä yhden agendan mies jolla on sydän paikallaan.
Järki tosin huitelee missä lie sfääreissä.
*
KKi
kirjoitti...
”Lisäksi
on vaadittu että pitkäaikaistyöttömät etsivät itse aktiivisesti
työkokeilupaikkoja."
Niin,
elikkä työtön joutuu kerjäämään jonkin säälipuuhan paikalliselta kokkarilta saadakseen
edes sen peruspäivärahan. Veikkaanpa, että ensi kesänä koululaisilta
ruohonleikkuu ja aidan maalaus tyyppiset kesäduunit vähissä.
Onkohan
muuten aktiiviset kokkareet tulleet ajatelleeksi mitä tuo aktiiviöyhötys
tarkoittaa pikkuyrittäjälle? Ainakin kuljetusliikkeissä on ihmisillä muutakin
tekemistä kuin vastailla kovasti aktiivisiin kerjäämisiin.
*
Vittuuntunut
NettoVeronmaksaja kirjoitti...
Tuon
aktiivimalli-2:n voisi käytännössä toteuttaa siten, että työttömät kävelylenkin
yhteydessä käyvät kysymässä paikallisilta kok+kepu+siniset vaikuttajilta töitä.
Ihan henkilökohtaisesti paikan päällä. Vaikka joka (toinen) päivä.
*
Lemminkäinen
kirjoitti...
Nyt
kun 54 maata vaatii anteeksipyyntöä Trumpilta "shithole countries"
toteamuksesta, niin Trump voisi twiitata että hän pyytää anteeksi sitten kun
perslävet ovat laittaneet infrastruktuurin ja talouden kuntoon että persläpejä
ei tarvitsisi auttaa taloudellisesti länsimaiden taholta.
Achtung
kirjoitti...
Klassinen
huumorikysymys siitä, miksi poliisit partioivat pareittain, on kaikille tuttu.
Neuvostoliitossa, ainakin johonkin aikaan, poliisit kulkivat kolmen partioissa.
Vastaava irvikysymys kulki kansan suussa myös siellä, taitaa olla sorvattu
Radio Jerevan-formaattiinkin. Vastaushan oli: yksi poliiseista osaa lukea ja
toinen kirjoittaa. Kolmas pitää silmällä näiden intellektuellien ideologista
diskurssia. Kuinkas tuo nyt mieleen sattuikin?
*
Unknown
kirjoitti...
Jos
yritetään pakottaa ihmiset muottiin jossa lopputulos kyvyistä ja taipumuksista
riippumatta on sama, niin lopputuloksena on tyrannia.
*
Veijo
Hoikka kirjoitti...
Voi
kunpa joku osaisi kertoa, miksi näin on päässyt käymään. Vikaa ei voi korjata,
koska konepeltiä ei saa edes raottaa. Eikä vikaa sovi kutsua viaksi, sehän
olisi rangaistavaa vikapuhetta.
*
Vittuuntunut
NettoVeronmaksaja kirjoitti...
Nuo
LBQTiiTyy-opetukset voisi kuitata suunnilleen puolikkaalla A4:lla, esim.
biologiassa: Joittenkin tutkimusten mielestä LBQTiiTyy on biologista,
joittenkin mielestä ei.
Ja
sitten elämänkatsomusopissa/uskonnossa keskittyä siihen, kuinka komiasti
islamissa LBQTiiTyy
lentää/kivitetään/ristiinnaulitaan/poltetaan/mestataan/jne...
*
joppos
123 kirjoitti...
MEETOO
kampanjan tiimoilta jokainen sekundajulkkis kaivaa vaikka 100 vuoden takaisen
viipyvän katseen iltapäivälehtien lööppeihin, saavat "karmealle
kokemukselleen" vartin julkisuuden ja kanssasisariensa hyväksyvän
nyökkäyksen. Jos vonkaat valkoisena sikaa syövänä heteromiehenä vanhaan malliin
tanssin pyörteissä "anna pimpsaa, mä teidän, että sulla on" niin
alkaa saatanallinen älämölö metooo. Jos samaan aikaan etnisesti edistyksellinen
raahaa puskaan ja raiskaa, vetelee vielä ohi mennen huolella turpaan ( yli 50%
Helsingin raiskauksista viime vuonna etnojen tekemiä) niin samat meetootammat
pitävät sitä uhrin omana syynä ja etnon osalta laajempana käsityksenä
seksuaalisuudesta.
*
Kumitonttu
kirjoitti...
Korneinta
tässä feministien #MeToo-kampanjassa on se, että feministit itse kutsuvat
itseään vapaamielisiksi, siis liberaaleiksi eli amerikkalaisittain
vasemmistolaisiksi. Kun he kannattavat vapaata seksiä ja vapautta pukeutua
(burkhaan), niin nyt islamisaation myötä he joutuvat pakittamaan ja väittävät,
että burkha vapauttaa naisen seksuaalisesta ahdistelusta. Ei väliä, jos isä tai
veli pakottaa burkhaan, pääasia on että burkhassa nainen on vapaa länsimaisen
miehen katseilta.
*
Rouva
Ano kirjoitti...
On
tämä mennyt erikoiseksi. Jopa presidentti puuttui taannoiseen tapaukseen, jossa
bussi ajoi pysäkillä seisoneen mustan pojan ohi pysähtymättä. Media kohkasi
tästä järkyttävästä rasistisesta tapauksesta päiväkausia ja hyvä ettei torilla
tavattu ja laitettu pystyyn mielenosoitusta.
Sen
sijaan esimerkiksi vuonna 2003 maahanmuuttajien Helsingin rautatieaseman
taksitolpalla kuoliaaksi potkima upseeri, pari vuotta sitten Porissa
maahanmuuttajan raiskaama ja elävältä polttama nuori tyttö tai Kajaanin
Otanmäessä turvapaikanhakijoiden ryöstömurhaama vanhempi mies ei juuri
aiheuttanut minkäänlaisia sympatia-aaltoja.
*
Strix
Senex kirjoitti...
Kun
tuo Huitsinnevadan paikallisradio oli taas esillä, niin onko tullut huomatuksi,
että se Suomen Yleisradio on ottanut aimo harppauksen tasa-arvon tiellä.
Edesmenneessä DDR:ssä tunnettiin aikayksikkö Ein Ulb, joka mittasi aikaa siitä,
kun kuuluttaja alkaa kertoa, että nyt puhuu pääsihteeri Ulbricht siihen, kun
radio napsahti kinni. Se aikayksikkö oli selvästi maskuliininen. Nyt Suomessa
on kehitetty vastaava feminiininen aikayksikkö, Se on yksi Li.
*
Tita
kirjoitti...
Minäkin
olin feministi joskus 1980-90 luvulla nuoruudessani. Aate laimeni kummasti 2010
luvulle tullessa sulaessaan myötähäpeään kanssasiskojen esilletulon laadun
taannuttua järjen vastaiseksi. Taisi se tasa-arvo saada liikaa hiivaa, kun
päätyi miesten täydelliseen nuijimiseen. SE taas mielestäni ei ole tasa-arvoa,
vaan feminismistä on tullut syöpä. Se jatkaa kasvuaan saavuttaen sairaat
mittasuhteet.
Suomalaiset
miehet - älkää lannistuko. Hyviäkin naisia on vielä jäljellä. Nuo
kiihkouskovaiset on menetettyjä, mutta tavallisia järkinaisia on kuitenkin
enemmistö. Onneksi nuo kiihkoilijat eivät yleensä lisäänny, joten geenivirhe
katoaa varmaan itsestään yhdessä sukupolvessa.
*
Sametti
kirjoitti...
Tällai
lesbona en voi muuta sanoa, kuin että ihan oikeasti sapettaa tuo
sateenkaariväen pelleily. Meikäläisillä ei ole koskaan historiassa ollut
helppoa. Nyt länsimaissa saavutettiin ajanjakso, jolloin valtaväestön mielestä
homppelit on ihan jees. Ja eikös se saavutus pitänyt mennä ryssimään tällä
sukupuolisekoilulla. Nyt valtaväestö on sitten meikäläisiin niin vittuuntunut,
ettei halua kuulla meistä enää mitään eikä olla kanssamme tekemisissä. Kiitti
vitusti. Takas kaappiin ja kun joku saa minusta yksityiskohtia selville, niin
joudun selittelemään sellaisia päivänselviä asioita, kuten että "ei,
minusta sukupuolia ei ole olemassa enempää kuin kaksi". Ja en ole btw
teidän elämäntapaanne ja arvomaailmaanne vastaan ja en vedä palkokasveja
kuonooni läpändeeroksesta. Tahdon vain elää rauhassa.
*
Kiitokset loistaville kommentoijilleni.
Laitetaanpa sitten toinen musiikin pläjäys, joka mielestäni kuvaa blogin
äänimaailmaa eli israelilainen yhtye Aperco ja kappale Focused:
Vuoden ja risan päästä on
eduskuntavaalit. Silloin ei tapahdu mitään muutosta. Asiat eivät vieläkään ole
tarpeeksi huonosti. Ehkä vuonna 2023 sellainen tapahtuu. Joka tapauksessa on
selvää, että se muutos ei tapahdu, ellei kansallismielinen puolue / puolueet
saa sataayhtä kansanedustajan paikkaa itselleen.
Mitä me voimme tehdä? Me tavalliset
ihmiset? No, elämme maassa jossa valtamedialla on oma puoluekoneistonsa.
Vaihtoehtomedia on keino toimia sitä vastaan. Lukekaa. Kommentoikaa. Kertokaa
toisille. Levittäkää tietoa. Vittuilkaa. Väitelkää. Pienistä puroista kasvaa
suuri joki.
Tästä on hyvä aloittaa se toinen tonni.