Fortum
Sähköistyminen on aikamme suurin mahdollisuus rakentaa kestävää ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa
Sähköistyminen on aikamme suurin mahdollisuus rakentaa kestävää ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa
Suomen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että fossiilista energiaa korvataan päästöttömällä sähköllä niin teollisuuden prosesseissa, liikenteessä kuin lämmöntuotannossakin. Vaikka Suomessa sähköntuotannosta jo 95 % on fossiilivapaata, ja uusiutuvaan energiaan sekä ydinvoimaan on panostettu, sähkönkulutus ei ole kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Sähköistyminen on välttämätöntä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi – mutta sen vaikutukset ulottuvat paljon pidemmälle.
Meissä kaikissa on sitä pohjoismaista energiaa
Meissä kaikissa on sitä pohjoismaista energiaa
Pohjoismaisessa energiassa on jotain ainutlaatuista. Se näkyy rohkeudessamme tarttua asioihin, sisussa jatkaa eteenpäin ja kyvyssämme menestyä vaikeissakin olosuhteissa. Se on energiaa, jolla kehitämme, sopeudumme ja menestymme pohjoismaisessa arjessamme. Se yhdistää meitä ja vahvistaa tunnetta, että kuulumme yhteen.Fortumilla pohjoismainen energia on positiivista energiaa, jolla tuemme ihmisiä, yrityksiä ja yhteiskuntia menestymään, sopeutumaan ja saavuttamaan tavoitteensa. Tuotamme energiaa pohjoismaiseen energiajärjestelmään vakaalla ydinvoimalla, joustavalla vesivoimalla ja vaihtelevalla tuulivoimalla. Vuosikymmenien kokemus sähkömarkkinoista, omien ja asiakkaidemme hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä älykkäistä energiaratkaisuista tekee meistä vahvan kumppanin asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin. Yhdistämme osaamisemme ja resurssimme vauhdittaaksemme sähköistymistä, vähentääksemme päästöjä ja tehdäksemme energiasta älykkäämpää.
Energiansäästövinkit
Energiansäästövinkit
Olemme koonneet tälle sivulle sähkönsäästövinkkejä joka tilanteeseen. Löydät sivut parhaat sähkönsäästövinkkimme.
Tietoa meistä
Tietoa meistä
Tuotamme asiakkaillemme ja pohjoismaiselle energiajärjestelmälle energiaa luotettavasti sekä autamme asiakkaitamme kasvamaan sekä vähentämään hiilidioksidipäästöjään tasapainossa luonnon kanssa. Vastaamme asiakkaiden tarpeisiin vuosikymmenten osaamisella dekarbonisaatiosta, sähkömarkkinoista ja kuluttajille suunnatuista älykkäistä ratkaisuista.
Energinen ura Fortumilla
Energinen ura Fortumilla
Meillä Fortumilla työskentelee joukko uteliaita ihmisiä. Yhdessä noin 4500 työntekijämme kanssa rakennamme maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Tarvitsemme kasvavaan joukkoomme lisää erilaisia taustoja omaavia ihmisiä. Hae mukaan!
LinkedIn
LinkedIn
X
X
View on mobile