Get Full Test Bank Downloads on testbankbell.

com

Test Bank for Psychology, 4th Edition, Saundra K.

Ciccarelli, J. Noland White

http://testbankbell.com/product/test-bank-for-
psychology-4th-edition-saundra-k-ciccarelli-j-noland-white/

OR CLICK BUTTON

DOWLOAD EBOOK

Download more test bank from https://testbankbell.com

More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Test Bank for Psychology: An Exploration 2/E 2nd

Edition Saundra K. Ciccarelli, J. Noland White

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-psychology-an-
exploration-2-e-2nd-edition-saundra-k-ciccarelli-j-noland-white/

Psychology, 3rd Edition Test Bank – Saundra Ciccarelli

https://testbankbell.com/product/psychology-3rd-edition-test-
bank-saundra-ciccarelli/

Psychology Ciccarelli 4th Edition Test Bank

https://testbankbell.com/product/psychology-ciccarelli-4th-
edition-test-bank/

Test Bank for Psychology: An Exploration 4th Edition

Ciccarelli

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-psychology-an-
exploration-4th-edition-ciccarelli/
Psychology Ciccarelli 3rd Edition Test Bank

https://testbankbell.com/product/psychology-ciccarelli-3rd-
edition-test-bank/

Test Bank for Psychology An Exploration, 1st Edition:

Ciccarelli

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-psychology-an-
exploration-1st-edition-ciccarelli/

Test Bank for Psychology: An Exploration 3rd Edition

Ciccarelli

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-psychology-an-
exploration-3rd-edition-ciccarelli/

Test Bank for Cultural Psychology 4th Edition Steven J

Heine

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-cultural-
psychology-4th-edition-steven-j-heine/

Test Bank for Interactive Psychology People in

Perspective 1st Edition by James J Gross, Toni
Schmader, Bridgette Martin Hard Adam K Anderson

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-interactive-
psychology-people-in-perspective-1st-edition-by-james-j-gross-
toni-schmader-bridgette-martin-hard-adam-k-anderson/
Test Bank for Psychology, 4th Edition, Saundra
K. Ciccarelli, J. Noland White
Full version at:
https://testbankbell.com/product/test-bank-for-psychology-4th-edition-saundra-k-ciccarelli-j-
noland-white/

Description:
With its engaging writing style and comprehensive coverage of key research, Psychology, 4/e,
awakens students’ curiosity and energizes their desire to learn more. This title draws learners
into an interactive experience of psychology. The authors establish clear learning objectives
tied to the most recent APA-recommended undergraduate learning guidelines.
 ISBN-10 : 020597225X
 ISBN-13 : 978-0205972258

Table of Contents
 Chapter 1: The Science of Psychology
 Chapter 2: The Biological Perspective
 Chapter 3: Sensation and Perception
 Chapter 4: Consciousness: Sleep, Dreams, Hypnosis, and Drugs
 Chapter 5: Learning
 Chapter 6: Memories
 Chapter 7: Cognition
 Chapter 8: Development Across the Life Span
 Chapter 9: Motivation and Emotion
 Chapter 10: Sexuality and Gender
 Chapter 11: Stress and Health
 Chapter 12: Social Psychology
 Chapter 13: Theories of Personality
 Chapter 14: Psychological Disorders
 Chapter 15: Psychological Therapies
Another random document with
no related content on Scribd:
ihmiskohtalo hänelläkin. Kaukaisesta Poltavan kuvernementista hänet
on temmattu rauhallisesta työstään perheensä keskuudesta kylmille,
kaukaisille Kuurinmaan sotatantereille. Hyökkäyskäsky saapuu. Hän
tietää astuvansa varmaa kuolemaa kohti, mutta hän täyttää
velvollisuutensa ja kaatuu pyhän Venäjän puolesta viholliskuulan
lävistämänä.

Oliko hänellä halua taisteluihin? Tuskin. Vaimoltaan saamansa

kirjeet todistavat mitä läheisintä suhdetta isän ja perheen välillä.
Vaimo lähettää hänelle parhaat terveisensä ja lupaa joka päivä
rukoilla Jumalaa suojaamaan hänen miestään ja tuomaan hänet
terveenä takaisin rakkaittensa luo. Hän ei palannut koskaan.

Jakob Kononjenkon sydämen lävistettyään sama luoti haavoitti

vielä monta rintaa ja tuotti sanomattoman surun köyhän räätälin
perheeseen kaukaisessa Poltavan kuvernementissa.

Marraskuun 5 päivänä saapui sähkösanoma Argesul'in suuresta

voitosta Romanian rintamalla. Sen johdosta koko 8:s armeija laajalla
rintamaosallaan täsmälleen kello 7 illalla kajahutti ylpeän
hurraahuudon. 3 tykinlaukausta oli merkkinä. Oli valtavaa kuulla
hurraa-huudon alkaen meren rannalta vyöryvän pitkin rintamaa
kaukaisuuteen.

Ryssät alottivat kiivaan kivääritulen hyökkäystä peläten.

Seuraavan päivän iltana lähetti tuo sanan: -Bukarestin linnoitus on

antautunut. Jälleen kajahtavat tuvissa hurraa-huudot. Vanha
Aahkonen kiskoo kiivaita savuja piipunnysästään ja puhkeaa
puhumaan:
 — Kukas se käski niiden mennä syyhymättä saunaan, niidenkin
romanialaisten! Silminnähtävästi oli viime venäläisten hyökkäyksen
tarkoituksena ollut vain häiritä saksalaisten rintamaa pohjoisessa
pakottaakseen heitä siirtämään sinne voimia ja siten helpottaakseen
kiristystä Romaniassa. Samaan aikaan kun meillä taisteltiin, olivat
venäläiset hyökänneet Karpateilla, Smorgonin ja Olain luona.

*****

8/11. Venäläiset ampuivat 40 jyleää 12,5 cm:a granaattia

asemillemme

Päivällissopassa oli — kirppu!

Kämppiin on saatu hiukan valoa. Luutnantti Hallström jakoi

Ruotsista lahjaksi saamansa kynttilät joukkueensa tupiin.

Sanomalehdet kertovat muhkeita uutisia Suomen rajoilta —

Kilpisjärven ja Arkangelin suunnattomien sotavarastojen
räjäyttämisestä!

Poikien rinnoissa kasvaa koti-ikävä. Kunpahan vielä kerran saisi

nähdä Karjalan salot syysauringon valossa, huokaa moni itä-Suomen
poika kotiseutuaan muistellen.
VI

JOULU LIBAUSSA JA TALVITAISTELUT AA-JOELLA

Marraskuun 10 päivän seuduissa levisi äkkiä huhu pataljoonan

siirtymisestä Libaun kaupunkiin Itämeren rannalle lepäämään. Huhu
herätti iloista mieltä miehistössä. Toivo päästä edes hetkeksi taas
ihmisten ilmoille, vieläpä vilkasliikkeiseen kaupunkiin, virkisti koko
pataljoonan.

15 p:nä suomalainen jääkäripataljoona saapui Libaun asemalle,

missä kaupungin garnisoonirykmentin soittokunta oli vastassa. Tuo
työn kuluttamiin vaatteihin puettu joukko teki vastikään rintamalta
tulleena todella mahtavan ja jykevän vaikutuksen marssiessaan
Libaun pääkatuja suuriin punatiilistä rakennettuihin n.s. Baierin
kasarmeihin.

Ensi uutisekseen se sai kuulla, että Saksan keisari oli

vihollisvalloille tehnyt rauhan tarjouksen. Elettiin jännittyneen
odotuksen aikoja. Ehkäpä vihdoinkin oli sota loppuva, päättyvä tuo
sairaaloinen, mieletön murhaaminen, jossa maailman jaloimmat
kansat vuodattivat nuorisonsa raikkaan veren kuiviin, siten
mielettömässä vihassaan turmellen oman tulevaisuutensa. Miten
jalona näkyikään tuona hetkenä mielessämme Saksan kansa
torjuessaan voitokkaana rajoiltaan luvultaan moninkertaista
vihollista, tarjotessaan rauhaa, mutta aina valmiina jatkamaankin
taistelua, jos vihollinen pysyi leppymättömänä. Oli rauhantoiveitten
joulu v. 1916.

Libau on sievä rantakaupunki, mutkikkaine katuineen,

rantapuistoineen ja uljaine näköaloineen Itämeren vaahtoaville
ulapoille. Siellä oli kirjastoja, lukusaleja, kahviloita, jotka pian olivat
viheriätakkisia jääkäreitä tulvillaan. Libaun asutus on oikeaa
sekamelskaa, sillä siellä on Venäjän läntisten rajamaitten kaikkia
kansallisuuksia, lättiläisiä, puolalaisia, liettualaisia ja juutalaisia.

Jääkärien tavat ja varsinkin heidän täällä tuntematon sointuva

äidinkielensä herättivät kaikkialla ihmettelyä, kunnes levisi tieto, että
kaupunkiin tullut uusi pataljoona oli suomalainen vapaajoukko.

17 päivänä marraskuuta Kuurinmaan kenraalikuvernööri von Alten

otti vastaan pataljoonan paraatin lausuen suomalaiset tervetulleiksi
kaupunkiin. "Ne aatteet, joiden puolesta te taistelette ovat korkeita,
jaloja", hän jatkoi. "Te olette tehneet rintamalla kunnollisesti työtä.
Me saksalaiset tulemme myöskin uskollisesti taistelemaan teidän
kanssanne ja suojelemaan kansaanne ja kotimaatanne. Kun suuri
taistelu itärintamalla taas alkaa, on teidän oltava hyvässä kunnossa,
sillä silloin kysytään kestävyyttä ja hyvää mieskuria."

Niin kului joulu levossa. Uusi vuosi murskasi rauhan toiveet. Mutta
uudet vaarat ja kärsimykset kohtasivat Saksan kansan entistään
yksimielisempänä. Koko kansalle oli selvinnyt, että vihollisen
päämääränä oli kokonaan kukistaa Saksan kansa, nöyryyttää ja
masentaa se vuosisadaksi ja niin ollen ei ollut muuta neuvoa kuin
jatkaa taistelua. "Vain entistä lujemmilla iskuilla on meidän
todistettava voittamattomuutemme. Ne olkoot ainoa vastaus
vihollistemme häikäilemättömiin vaatimuksiin. Deutsches Mickel,
werde hart!" kirjoittivat Saksan sanomalehdet.

Mutta uusi vuosi vei odottamatta pataljoonammekin uudelleen

taisteluntelmeeseen, niin ankaraan, ettemme sellaista vielä olleet
ennen kokeneetkaan.

Valkeni 5 päivä tammikuuta. Hämmästyttävä uutinen kierteli

pataljoonassa: majuri Baier on siirretty toiseen joukkoon! Outoja
aavistuksia, ristiriitaisia tunnelmia herätti tuo tieto. Olihan monella
yhtä ja toista majuria vastaankin, mutta erota hänestä, vanhasta,
uskollisesta pataljoonan komentajasta, sitä ei kukaan halunnut. Tieto
oli yllätys joukolle.

Marssittiin jälleen paraatikentälle. Monessa sellaisessa

tilaisuudessa olemme olleet, mutta aivan erikoinen oli tunnelma
tänään. Nyt vasta nähtiin selvästi majurin hyvät puolet: hänen
hehkuva intonsa ja harrastuksensa Suomen vapauden asiaa kohtaan.
Meidän kanssamme ei ollut helppo kenenkään tulla toimeen.
Hänellä, majurillakin oli ollut monta kovaa päivää kestettävänä juuri
meidän tähtemme. Monta nuhtelevaa, mutta myöskin monta
innostuttavaa, rohkaisevaa puhetta hän oli pitänyt. Nyt hän piti
jäähyväispuheensa. Hän oli masentunut, ero oli hänelle katkera,
kuten arvata sopi. Olihan hän kiinnittänyt rohkeimmat, suurimmat
toiveensa ja suunnitelmansa juuri tähän pieneen joukkoon, jonka
tehtävä ja päämäärä oli niin kaukainen, mutta mielenkiintoinen. Nyt,
kun pataljoonamme oli tuotu lepäämään, järjestettäväksi uudelleen
ja kouluutettavaksi päätehtäväänsä Suomen vapaustaistelua varten,
nyt hänen täytyi erota. Mutta hän lupasi: "Sinä hetkenä, jolloin te
lähdette kotimaahanne, olen minä jälleen teidän mukananne!"

Tuskin oli pataljoona tämän juhlallisuuden jälkeen ehtinyt

hajaantua kaupunkiin, kun jo lähetit saivat käskyn kiertää
kaupungin, kadut ja kahvilat. Pataljoona oli hälyytetty, sen oli
neljässä tunnissa oltava valmiina lähtemään rintamalle.

Mitä oli tapahtunut? Äsken majuri vakuutti, että pataljoonaa ei

viedä taisteluun että se kouluutetaan ja varustetaan vasta Suomen
vapaustaistelussa käytettäväksi.

Saattoi arvata, että jotain erikoista oli tekeillä, että Kuurinmaan

rintama oli vaarassa ja että sen puolustukseksi koottiin kaikki
käytettävinä olevat reservit. Sotilas saattoi vain arvailla tapahtumien
kulkua. Hänelle ilmoitettiin sotatilanne vasta oikean hetken tullen.

Kello 4 iltapäivällä komppaniat marssivat täydessä

taistelukunnossa asemalle. Pitkät junat siellä jo odottivat vieden
suomalaisen joukon kohti tuntemattomia kohtaloita.

Oli tähtiyö, kirkas, hyytävän kylmä. Miehet makasivat vieri vieressä

vaunun lattialla saadakseen toisistaan lämpöä ja suojaa jäätävää
viimaa vastaan. Kaikki olivat ääneti. Kuurinmaan autiot kylät ja jylhät
metsät siintivät salaperäisinä, pimeinä ja uhkaavina talviyössä.
Seuraavana päivänä saavuimme Tukkumin kaupunkiin. Täällä oli
hämminki yleinen. Nyt saatiin tietää, että venäläiset olivat alkaneet
voimakkaan yleishyökkäyksen useissa kohdin noin sadan kilometrin
rintamalla ja muutamissa paikoin onnistuneet murtautumaan läpi.
Näillä seuduin käytiin paraillaan ankaria taisteluita. Jääkäripataljoona
oli määrätty reserviksi toistaiseksi Tukkumiin.
 Yöllä kello 1 hälyytys. Taas kimpsut kokoon ja junalla Mitauta
kohti. Idässä tulet välähtelevät taivaanrannalla, alkaa kuulua tykkien
jyminä. Saavumme pienelle Ersel-nimiselle asemalle, mistä alkaa
ankara koko päivän kestävä marssi taistelukenttää, Skangal-kylää
kohti. Tykkituli on ankara, taukoamaton laajalla alueella. Vastaan
tulee rekiä, ja niissä haavoittuneita, paleltuneita. Levähdyspaikoissa
tapaamme ajomiehiä. Nämä tietävät kertoa, että venäläiset olivat
yöllä valkeihin paitoihin pukeutuneina äkkiarvaamatta tehneet
ankaran hyökkäyksen jäätyneen suon yli seudulla, missä suon sulana
ollessa tuskin oli vihollista näkynytkään. Vanhat maanpuolustajat
eivät osanneet vaaraa epäilläkään ja tulivat täydelleen yllätetyiksi.
Varsin ankarasti kuuluvat lättiläiset joukot taistelleen ja yleensä
saattoi sanoa vihollisen yleishyökkäyksen tarkoituksena olevan
valloittaa Mitau ja Tukkum sekä ehken karkoittaa saksalaiset koko
Kuurinmaalta.

Saavumme Sumarak-nimiseen kylään, jossa ensi kerran koko

vuorokauden kuluessa yritetään aterioida. Mutta juuri kun
komppania on kokoontunut ruokaa hakemaan, kaikuvat jälleen
komennot, - uusi hälyytys! Venäläiset hyökkäävät Piken kylään.
Metsien läpi rämpien komppaniat pyrkivät Aa-joen rannalle estämään
vihollista joen yli pääsemästä. Miehet ovat aivan uupuneet, nälkäiset,
välinpitämättömät. Lähetti saapuu kertoen ryssien ankaran taistelun
jälkeen valloittaneen Piken kylän. Ilta pimenee. Pitkinä jonoina
komppaniat käyvät leveän Aa-joen yli kiivaassa kuulasateessa, jossa
muutamia lievästi haavottuu. Joessa on jään päällä vettä, saappaat
kastuvat ja jäätyvät kivikoviksi. On mahdoton saada niitä pois
jalasta.

Vihdoin 13 tuntia kestäneen yhtämittaisen marssin jälkeen 3:s

komppania majoittuu suureen kylään jokirannalla. Kenttävahdiksi
määrätty komppania saa valvoa yönsä 25 asteen pakkasessa
hangella.

Olemme ainoat reservit. Venäläiset ovat edenneet useita

kilometrejä, lähes joen rannalle asti, vallaten enimmät saksalaisten
patterit tällä kohdalla. Koska tahansa voidaan odottaa heidän
hyökkäävän Aa-joen yli. Maanpuolustajat ovat aivan kuohuksissaan.
"Dicke Luft, dicke Luft!" he murisevat, täällä on kaikki päin mäntyä.
Tulitte viime tingassa.

Epäilemättä oli suomalaisen jääkäripataljoonan tulolla

merkityksensä. Maanpuolustajat saivat uutta luottamusta ja toivoa.
Niin hyvä maine oli vielä suomalaisilla, että erään korkean upseerin
kerrotaan sanoneen, että hän luottaa enemmän meidän
pataljoonaamme kuin rykmenttiin vanhoja maanvartiomiehiä.
Varmastikin venäläiset jo olivat nähneet apujoukkojen tulon.

Samana yönä tapahtui monta hullunkurista kohtausta

suomalaisten ja saksalaisten välillä, jotka viimemainitut eivät
tietäneet mitään meikäläisistä. Eräs luutnantti putosi pimeässä
ojaan, jolloin pari ohikulkevaa jääkäriä tuli häntä auttamaan tielle,
samalla laskien tavallisia kompasanojaan. Luutnantti
kauhistuksissaan tapaili revolveriaan kysyen: "Ketä te olette?" —
"Suomalaisia", selittivät pojat ja kesti kauan ennenkuin luutnantille
selvisi, että hän oli uskollisten liittolaisten keskellä.

Eräs aliupseeri taas saapui majoituspaikkaamme aamun

sarastaessa yksinään kyselemään joitakin konekiväärejä. Kylmät
väreet kulkivat hänen selkäpiitään pitkin, kun meikäläiset tylysti
vastasivat: "verstehe nicht" (en ymmärrä). Viimein eräs
saksantaitoinen selvitti jutun.
 Saksalaisten asema Aa-joella oli vaikea. Heitettyinä asemistaan he
saivat yötä päivää maata hangella ojissa vihollisen granaatti- ja
shrapnellitulen alaisina, melkein suojattomina, kestäen talvipakkasta
ja mitä ankarimpia rasituksia.

Venäläiset olivat viivytelleet hyökkäyksessään ja se seikka pelasti

aseman. Sen sijaan että olisivat täydellä tarmolla jatkaneet ja
laajentaneet menestystään he toimivat päättämättömästi.
Seuraavana aamuna jo saapui saksalaista tykistöä ja apujoukkoja
paikalle. Aluksi patterit muuttelivat paikasta toiseen salatakseen
vähäistä lukumääräänsä, ampuivat milloin mistäkin metsän reunasta,
välistä läheltä, väliin kaukaa ja luultavasti onnistuivatkin pettämään
vihollisia. Mutta pian niitä tuli enemmän. Koko maantien pituudelta
marssi jalkaväkeä ja tykistöä uhatulle alueelle. Näillä suoseuduilla ei
ollut tarpeeksi rakennuksia, jonka vuoksi vastatulleet joukot
rakensivat sinne tänne metsien keskelle korkeita telttoja
asunnoikseen.

Vihollisen puolelta tulleet ylijuoksijat kertoivat yöllä 12 päivää

vastaan alkavan venäläisten yleishyökkäyksen Aa-joen yli.
Iltahämärässä pataljoonamme kulki aivan joen länsirannalla olevaan
Ladshen kylään. Majuri itse oli mukana. Hän ei ollut vaaran tullen
tahtonut jättää poikiaan. Koko yön pommitti vihollinen ankarasti
kylää hyökkäystä valmistellen. Majurin esikunta oli eräässä
kivirakennuksessa kylän keskellä. Vihollisen järeät granaatit
räjähtelivät ylt'ympäri iskien valtavia kuoppia maahan, ja jäätyneet
soramöhkäleet rapisivat seinissä ja katoilla. Majuri Baier kulki
rauhallisena ympäri valvoen ja odotellen sekä rohkaisten lähettejään.
Hän oli yhtä tyyni ja rauhallinen kuin muinoin taisteluharjoituksissa
Lockstedtin kentillä, ikäänkuin vaaraa ja kuolemaa ei olisi ollutkaan.
 — Älkää vain antako ryssän ampua itseänne kuoliaiksi, hän puheli
läheteilleen hymyillen. Minä tahdon viedä teidät kaikki Suomeen. Ja
hetken kuluttua hän toi laatikon sikareja, tarjosi miehille rauhoittavat
savut vakuutellen: "Ich bin doch der Familienvater." (Minähän olen
tämän perheen isä.)

Aamun tullen jännitys kasvoi äärimmilleen. Kello 2 hyökkäys alkoi.

Taas valaisivat raketit tienoon, kaikkialla konekiväärit rätisivät ja
saksalainen tykistö alkoi juhlallisen kaamean sulkutulensa.
Komppaniat hälyytettiin. Jos venäläiset pääsisivät saksalaisten
varustusten läpi, oli suomalaisten heitettävä heidät takaisin.

Ja majuri, hän seisoi maantiellä esikuntineen ja lähetteineen

tehden kysymyksiä kuin olisimme olleet rauhallisella opetustunnilla.

— Mistä tiedätte, että juuri venäläiset nyt hyökkäävät? kysyy hän

eräältä lähetiltä.

— Siitä, että saksalaiset patterit ampuvat sulkutulta, vastaa nuori

jääkäri.

— Mitä sulkutulella tarkoitetaan? j.n.e. Lopuksi hänen kasvonsa

saivat ankaran ilmeen.

— Siellä venäläiset kuolevat, hän lausui viitaten Aa-joen yli, missä

konekiväärien ankaraa rätinää parhaillaan käsigranaattien
jymähdykset säestivät. Sielläkin taistellaan Suomen hyväksi!

Kello 5 saapuu ilmoitus: "Hyökkäys lyöty takaisin, venäläiset ovat

kärsineet kaikkialla suuren tappion." Saksalaisten linjat ovat taas
horjumattomat. Tie Mitauhun suljettu.
 Seuraavana päivänä komppaniamme puolusti noin puolen
kilometrin pituista suoaluetta joen länsirannalla. Päivällä rakennettiin
esteitä ja illan tullen ne asetettiin paikoilleen, rakennettiin pitkä
suojus yli suon jokirantaan saakka.

*****

18/1 17. Vääpeli Vick marssitti joukkueen kylään, rakentamaan

okalanka-aitaa. Ryssäin tähystäjät kuitenkin pian keksivät työssä
olevat miehet ja hetken kuluttua alkoi sataa shrapnelleja taloihin.
Työ oli keskeytettävä. Ryhmä kerrallaan pyrimme syöksyttäin metsän
turviin, mutta erään ryhmän mukana tuli kaksi miestä liikaa ja
vääpeli antoi jälellä olevien ryhmien seisoa puoli tuntia kartanolla
pahimman pommituksen aikana. Todellakin omituinen sotilaskurin
kasvatuskeino.

18 päivänä tammikuuta pataljoona palasi Mitauhun. Siellä oli ensi

hyökkäyspäivinä vallinnut kauhu ja sekasorto. Eri virastot olivat jo
pakanneet tavaransa peräytymistä varten. Moni piti Mitauta
menetettynä, mutta apujoukot tulivat odottamattoman pian,
länsirintamalta saakka tuli noita teräskypäräisiä hyökkäysjoukkoja,
joita ei ennen täällä rauhallisilla itämailla oltu nähtykään, tuli
jääkäreitä, m.m. Kaartin Jääkärirykmentti, siis maan parhaita
joukkoja. Ne olivat toista väkeä kuin vanhat maanpuolustajat,
nuoria, ryhdikkäitä ja ylpeitä. He kerskailivat olleensa mukana niin ja
niin monessa hyökkäyksessä ja kertoivat upseereistaan, etteivät ne
hyökkäyksen kestäessä koskaan heittäydy maahan, vaan kulkevat
komennellen ja tarkastellen monokkeli silmässään kuin
harjoituskentällä. Sellaista liikettä ei Mitaussa ole koskaan ollut.

Alkavan saksalaisen hyökkäyksen aikana aiottiin suomalaisia

käyttää hiihtojoukkona ja parin viikon ajan pidettiin ahkeria
hiihtoharjoituksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät kyenneet
hiihtämään, yhdistettiin yhdeksi komppaniaksi, jota hiihtäjät ilveillen
nimittivät "lentokomppaniaksi", se kun muutamaksi päiväksi joutui
Mitaun lentokentälle lunta luomaan.

Tykkien mahtava jyminä kuului Mitauhun aamusta iltaan asti. Tuon

tuostakin hälyytettiin saksalaisia joukkoja. Lähetit kulkivat kahviloissa
ja elävissä kuvissa huutaen keskellä näytöstä hätyytettyjen joukkojen
nimiä. Hevosilla tai autoilla vietiin nuo komeat ryntäyspataljoonat
rintamalle ja tuotiin taas takaisin, kun ne olivat suorittaneet
tehtävänsä. Rintamalla yhä jatkui ankara kähäkkä.

Tammikuun 24 päivänä oli suomalaisen pataljoonan vuoro lähteä.

Siiloinpa muutama kymmen miestä teki tenän. He vetosivat majurin
sanoihin ja lausuivat mielipiteenään, että on jo aika ruveta
täyttämään moneen kertaan annettuja lupauksia. Tällä kertaa tuo
liike ei saavuttanut kannatusta, vaan kieltäytyneiden tekoa
paheksuttiin ankarasti. Jos kerran saksalaiset vaaran ja hädän tullen
tarvitsevat apuamme, on meidän kunnianasiamme antaa sitä, oli
muiden miesten mielipide. Pataljoona lähti. Valkeihin puettu
hiihtojoukko lipui pitkänä jonona Aa-joen jäällä Mangalin kylää kohti,
missä venäläisten pommitukset olivat kiihkeimmät. Ennen meitä oli
lähtenyt Kaartin Jääkäripataljoona ja jo matkalla näkyi tuloksia
heidän toiminnastaan. Vastaan tuli vankilauma toisensa perästä sekä
upseereja että miehistöä, tuli uupuneina, alla päin, mutta tuntui kuin
heidän silmissään olisi nähnyt ilon välähdyksen siitä, että olivat
päässeet taistelun hermoja piinaavasta melskeestä ja kärsimyksistä.

Yö levätään Udran kylässä. Taistelun pauhinasta saattaa päättää

saksalaisten hyökkäävän. Tykkituli jylyää ankarana aamuun asti.
Kylän lähellä on suuria raskaita tykkejä ja moni asiaan innostunut ei
voi pidättää haluaan tarkastaa niitä läheltä. Eräs hämäläinen
kuvailee, mikä vaikutus suurella mörssärillä oli läheltä katsojaan.

— Kun minä tarkastin sen piipun putkea, niin tuo saksalainen

vietävä laukaisi ja — voi jumalauta! Minä koitin leukojani, oliko
yhtään hammasta jälellä. Ja se mua vielä harmitti että lähellä seisova
hevonen ei yhtään pelästynyt ja minä jääkäri olin selälleni lentää.

27 päivänä tammikuuta komppaniamme marssi Mangal kylään ja

sieltä edelleen noin 800 metrin päähän etulinjasta, sillä jälleen
odotetaan venäläisten hyökkäävän. Tie Mangaliin on tykkitulen
alaisena. Kummallakin puolen räjähtävät vihollisen granaatit
jymisyttäen maata ja sirpaleet vinkuvat ilmassa. On suorastaan
ihme, ettei kukaan kaadu tai haavoitu. Tien varrella siellä täällä
näkyy hevosen raatoja ja venäläisten jäätyneitä ruumiita, toiset
selällään otsa murskana, sormet törröttäen harallaan, toiset
käppyrässä eri asennoissa, kalseina kuin vahakuvat. Koko metsä on
täynnä ruumiita ja ankaran taistelun jälkiä. Täällä ovat saksalaiset
ryntäysjoukot ja jääkärit olleet työssä.

Hiihtojoukot sijoitetaan keskelle tuota kuolleitten täyttämää

metsää' erääseen suureen kirkkomaiseen puurakennukseen.
Jalkamiehet asuvat eräässä entisessä tallissa, sikolätissä ja mikä
missäkin. Pakkanen yhä yltyy.

*****

21/1. Elämme kuin horrostilassa, miehiä kalvaa reumatismi.

Maanvartioväki tietää kertoa venäläisten harjoittaneen hyökkäyksen
aikana kaameita julmuuksia, yleensä tappaneen saamansa vangit ja
haavoittuneetkin.
 Taistelulinjan edessä on laaja suo täynnä ruumiita. Venäläisten
hyökkäykset ovat täällä olleet erikoisen kiivaat, mutta konekiväärit
ovat pysähdyttäneet rynnäkön. Ovatpa kasakat yrittäneet ratsastaen
rynnätä, mutta sekin yritys on rauennut. Okalanka-aitojen edessä
makaa kasoittain ruumiita. Useimmat ovat haavoittuneet rintaan ja
vatsaan, toisilta on pää murskana. Vaatteet, varsinkin paidat, ovat
mustassa hyytyneessä veressä. Murskautuneita kiväärintukkeja ja
repaleisia laukkuja on yltympäri kenttää kuusien juurilla ja nouseva
aamuaurinko luo kirkkaan kellahtavan valon noiden ilmeettömien
kasvojen ja poljetun taistelutantereen yli.

*****

Seuraavina päivinä saksalaiset joukot etenevät asemamme

molemmin puolin. Taistelun telme ja tykkienjyske laantuu harvoin.
Venäjän parhaat joukot ovat tulessa. Kerrotaan, että 2 venäläistä
armeijakuntaa taistelee Aa-joella kahta saksalaista divisioonaa
vastaan. Näissä hyökkäyksissään venäläiset ensi kerran tällä
rintamalla käyttävät myrkyllisiä kaasuja. Eräänä iltapäivänä
helmikuun alussa he alottavat kiivaan tykkitulen edessämme olevia
asemia vastaan ampuen kaasugranaatteja. Meikäläisten alueelle asti
lentelee tuhkatiheään noita epämiellyttäviä pommeja. Kaasunaamarit
ovat kuitenkin kunnossa joka miehellä, joten tappiot vältetään.

Helmikuun alkupuolella ovat saksalaiset vallanneet takaisin

melkein kaikki entiset asemansa. Taistelu taukoaa venäläisten
huomattua yrityksensä epäonnistuneen. Mitau pysyy saksalaisten
hallussa. Helmikuun puolivälissä suomalainen pataljoona siirretään
Tukkumiin.

Talvitaistelut Aa-joella olivat päättyneet. Saksalaisen ylijohdon

tiedonantojen mukaan tämän ankaran vihollishyökkäyksen
kehittyminen ja torjuminen oli yleispiirteissään seuraava:

Taistelut alkoivat yöllä tammikuun 5 päivää vastaan. Kaksi

kokonaista armeijakuntaa otti hyökkäykseen osaa vihollisen puolelta.
Toinen näistä oli lättiläinen, s.o. kokoonpantu miehistä, joiden
kotipaikka oli taistelutantereen lähiseutu. Sodassa merkitsee
erikoisen paljon taistelualueen tarkka tunteminen ja täällä etenkin
siis hyökkääjillä oli suuret edut puolellaan. Soiden pettävät rimmet ja
vakavapohjaiset kannaksethan vain seudun asukkaat voivat
tarkalleen tuntea. Toinen armeijakunta — siperialainen — taas oli
saanut levätä, kuukausimääriä kun saksalaiset vähäiset
puolustusjoukot sen sijaan olivat olleet yhtämittaisessa
rintamapalveluksessa. Taistelujen päämääränä oli vallata Mitau —
mikä kaupunki oli rintamasta vain 15—20 kilometrin päässä.
Venäläiset hyökkäsivät Tirul-suon metsäalueilta ja pääsivät kolmessa
kohdin saksalaisten linjojen läpi. Mitaun—Riian maantien molemmin
puolin kiihtyi tykkituli erittäin ankaraksi; kaasuhyökkäyksillä yritti
vihollinen lamauttaa puolustajia, mutta kaikki hyökkäykset heitettiin
takaisin. Boubai-kylän luona puolusti asemia vastamuodostettu
rykmentti, joka hyökkäyksen pakottamana aluksi peräytyi hiukan,
mutta jo 6 p:nä saksalaiset vastahyökkäyksellä karkoittivat vihollisen
ja saivat takaisin entiset asemansa. Monet sadat venäläisten ruumiit
peittivät taistelutantereen.

Paremmin onnistui venäläisten hyökkäys Skangalin luona, missä

he etenivät useita kilometrejä, jolloin asema jo näytti erittäin
uhkaavalta. Apujoukkojen saavuttua täälläkin ankarilla
vastahyökkäyksillä asema palautettiin ennalleen tammikuun 8 päivän
seuduissa.
 Kauimmin kestivät taistelut Mangal-kylän luona. Reservit saapuivat
tänne myöhemmin ja vähälukuisempina kuin edellisiin rintaman
murtokohtiin. Vain askel askeleelta toimeenpanemalla useita
yksityishyökkäyksiä saksalaiset jälleen pääsivät entisiin asemiinsa
vihollisen tehdessä mitä sitkeintä vastarintaa.

Taistelujen ankaruudesta ja joukkojen osaksi tulleista

kärsimyksistä antaa eräs sotakirjeenvaihtaja eloisan kuvauksen:

"Tammikuun 29 oli 20 p. astetta pakkasta. Jo aamun sarastaessa

tykistömme miinanheittäjien avustamana alkoi pauhata kiivaasti
tehden hävitystyötään venäläisten asemilla. Myöskin venäläinen
tykistö, jopa suurikaliiberiset laivatykit yhtyivät leikkiin. Siitä
huolimatta kävivät taisteluihin tottuneet itäpreussilaiset rykmentit
rynnäkköön, mikä nerokkaasti johdettuna vastustamattomalla
voimalla edistyi. Venäläiset heitettiin ulos valtaamistaan asemista,
kaksi rykmentinkomentajaa, 14 muuta upseeria ja 908 miestä saatiin
vangiksi ja saaliiksi 15 konekivääriä.

"Taistelujen tuimuutta ja joukkojen kärsimyksiä niiden kestäessä

tuskin voi sanoin kuvata. Tammikuun viime päivinä ei suo pakkasesta
huolimatta ollut kaikkialla kulkukelpoinen. Sotilaat vajosivat rimpiin
usein vyötäröitä myöten ja kaiken aikaa kylvi venäläinen tykistö
kuolemaa hyökkääjien ylle.

"Kun sitten vihollinen on heitetty asemistaan, saa voittaja

haltuunsa tuhoisan tykkitulemme murskaamat varustukset täynnä
pirstoutuneita hirsiä, maata, mutaa, lunta ja ruumiita. Tämä
barrikaadi on nopeasti laitettava puolustuskuntoon, mikä työ on
erittäin vaikeaa kun maa ja kaikki esineet ovat jäätyneet. Sitten
yritetään rakentaa jonkinlainen katto ja seinät suojaksi viimaa ja
pakkasta vastaan, mikä öisin kohoaa aina 25 jopa 30 asteeseen
Celsiusta. Vihollisen ylivoima, epäsuotuisa sää ja vaikea maanlaatu
tekevät nämä taistelut sodan ankarimmiksi. Kunnon joukkomme
osoittavat tuolla Kuurinmaan Aa-joen rannoilla sellaista hiljaista
uljuutta ja urhoollisuutta, että he ansaitsevat koko isänmaan
jakamattoman ihailun."

Todisteena siitä, että näissäkin vaikeissa olosuhteissa mieliala

saattoi säilyä virkeänä jopa leikillisenä, liitettäköön tähän erään
"kenttäharmaan" sotilaslehteen kirjoittama hullunkurinen,
jonkinlaista suomalaista arkkiviisua vastaava runoelma.

AN DER AA.

Im Januar 1917.

Ein Gruss aus dem Schützengraben.

An der Aa ist's lustig — Huh!

Es friert dort das Wasser zu.
An der Aa, da liegt ein Sumpf,
Drin sinkt Stiefel, Bein und Strumpf.
An der Aa, am Tirulwald
Hat's jetzt wieder mal geknallt.
An der Aa, mit grosser Zahl
Stand ein Russki-General,
Schielt mit sehnsuchtsvollem Sinn
Von der Aa nach Mitau hin.
Sprach zu seinem Henkersknecht:
"Aa und Mitau wär' mir recht,
Auf du Knechtesseele du
Hol' mir Aa und Mitau!"
An der Aa, im Tiruwalde —
 Hui! Wie pfiff der Wind da kalte!
Mitternächtlich durch den Draht
Zu verüben Moritat
Schlichen russische Kohorten
Nach der Aa um da zu morden.
Dort da klang — und das war fein,
Hart und laut die "Wacht am Rein!"
Das dem russ'schen Henkersknecht
Ward im Herzen bang und schlecht.
An der Aa, im Schnee und Eis
Manchem wurde da ganz heiss.
An der Aa ward mancher kalt,
ward im Sumpf begraben bald.
Russki! Russki! Lass dir raten,
Lass von deinem Moritaten,
Lass von Aa und Mita-u,
Lass den Tirulwald in Ruh'.
Auch hier steht und nicht allein —
Fest und treu die Wacht am Rein!

Aa-joen talvitaistelut olivat viimeiset sotatapahtumat, joihin

suomalainen jääkäripataljoona itärintamalla otti osaa. Kevät toi
mukanaan suuria muutoksia. Venäjän vallankumouksen jälkeen ei
itärintaman pohjoisosissa enää sattunut mitään huomattavia
taisteluja. Suomalainen pataljoona siirrettiin jälleen Libauhun, missä
heti alkoivat monen monituiset uudet kurssit pataljoonan
sotilaskasvatuksen täydellistyttämiseksi.

LIBAUSSA 1917.
Maaliskuun 15 päivän sanomalehdet ovat saapuneet. Ne kertovat
suuria uutisia. Venäjän vallankumous on alkanut. Pietarissa
taistellaan, kaupungin garnisooni 30,000 miestä on liittynyt
vallankumouksellisiin. Ministerit vangitut. Väliaikainen hallitus
muodostettu. Mielenosoituskulkueilla on tunnuslauseenaan: "alas
tsaari, alas sota!"

Saksan sanomalehdet kertovat vallankumouksesta jotakuinkin

kylmästi, huomaten siinä heti englantilaisten sormet pelissä. Toisella
tavalla kuitenkin suomalaiset arvostelevat asiaa. Mehän olemme itse
saaneet kokea tsaarivallan painostusta, sitä vastaanhan meidän
taistelumme juuri on kohdistunut. Venäjän vallankumouksellisten
kanssa me tunnemme olevamme asetovereita. Vuosikymmeniä
kytenyt vallankumousliike Venäjällä on usein saanut Suomessa
osakseen ihailua ja myötätuntoa. Meillä oli ainakin hämäriä tietoja
siitä, miten kauan ja miten vaikeissa oloissa venäläiset
vallankumousmiehet ovat saaneet toimia, ennenkuin he ovat
nähneet edes aamuruskon ensimäisen pilkahduksen toivomustensa
toteutumiselle. Ja suomalaiset olivat jo usein pahimman sorron
aikana kiinnittäneet kaukaiset toiveensa kauan odotettuun ja
ennustettuun vallankumoukseen. Siltä ainakin odotettiin
oikeuksiemme tunnustamista ja vihdoinkin vapautusta tsaarivallan
sorrosta.

Suomalaisessa pataljoonassakin tervehdittiin vallankumousta ilolla

ja innostuksella. Siinä nähtiin ensi askel maailmanrauhaan ja yleensä
luultiin, että vallankumouksen johtomiehet ensi kädessä ottaisivat
maailmanhistorialliseksi tehtäväkseen rauhan palauttamisen. Ne
kansanjoukot, jotka heidät olivat valtaan nostaneet, huutelivat
parhaillaan Pietarin kaduilla: "alas sota!"
 Mutta näissä toiveissa petyttiin. Vallankumouksen johtavat henkilöt
Miljukow ja Kerenski pysyivät uskollisina entisille liittolaisilleen ja
johtivat Venäjän uusiin onnettomiin taisteluihin. Epäilemättä on se
henkilö omannut mahtavan persoonallisen voiman, joka jälleen edes
hetkeksi vallankumouksen pyörteissä kokosi Venäjän murtuneen
armeijan uuteen suuripiirteiseen yleishyökkäykseen. Mutta
vallankumouksen vyöry oli kerran lähtenyt liikkeelle. Yhden miehen
vaikutusvalta joukkoihin tai nerokaan eivät kyenneet sitä
pysähdyttämään. Venäjästä ei enää ollut taistelun jatkajaksi. Se kulki
kohtalorikasta tietään kaikkien vallankumouksen vaihteiden ja
myrskyjen kautta lopuksi kaaokseen ja anarkiaan. Jos Venäjän
vallankumousta vertaa vastaavaan mullistukseen Ranskassa v. 1789
ja sen jälkeisinä vuosina, havaitsee siinä yleispiirtein niin paljon
yhtäläisyyttä, että tuntuu kuin Venäjän olot kehittyisivät suurten
vallankumousten yleisen järkkymättömän ohjelman mukaisesti.
Marraskuussa 1917 olivat girondistit menettäneet valtansa ja
jakobiinit — bolshevikit — astuivat heidän tilalleen.

Miljukow, Kerenski, Trotzky, Ikenin y.m. ovat olleet ainoastaan

vallankumouksen synkkien voimien leikkikaluja, pakotetut
toimimaan, niinkuin heitä kannattavat syvät rivit ovat tahtoneet. Nuo
synkät voimat, joita he nerollaan ovat koettaneet johtaa ja ohjata,
ovat jo murskanneet heistä osan ja murskaavat toisetkin, milloin
heidän päämääränsä käyvät keskenään ristiriitaisiksi.

Niin innostuneesti kuin suomalainen pataljoona siis aluksi

tervehtikin Venäjän vallankumousta, sai se pian havaita toivonsa
turhiksi. Yleinen amnestia peruutettiin pian. Meidän miehiämme
Suomessa alettiin vainota entistä kiihkeämmin. Kerenski antoi
selityksen, että niitä henkilöitä, jotka aseellisesti vihollisen puolella
olivat taistelleet Venäjää vastaan, amnestia ei koskenut. Meiltä oli siis
jälleen kielletty pääsy kotimaahamme ja kuitenkin jokainen saattoi
käsittää, että me olimme taistelleet ainoastaan Suomen oikeuksien
sortajia vastaan, tsaarivaltaa ja panslavisteja vastaan, siis samaa
vihollista vastaan kuin vallankumoukselliset itsekin.

Mutta näitten tapahtumain johdosta pataljoonallemme paljastui

eräs uusi totuus Suomen suhteista Venäjään. Meissä vakautui
mielipide, että olipa Venäjällä vallassa mikä puolue, mikä
kansanluokka tahansa, se on aina Suomivihollinen. Mitä olivatkaan
tämän saman, nyt ohjissa olevan puolueen miehet ennen
valtakunnanduumassa puhuneet Suomen oikeuksista? Eräs
kadettipuolueen edustajista lausua kerran: "Samaan aikaan kuin
Kuropatkin hankki häpeää Venäjän nimelle kaukaisessa idässä,
samaan aikaan Bobrikoff Suomessa tahrasi kauneimman lehden
Venäjän historiaa!" Yhtä ystävällisiä ja myötätuntoisia kansallemme
olivat olleet muinoin Miljukowin ja Kerenskinkin lausunnot. Mutta
hallituksen johtoon päästyään heidän mielipiteensä muuttuivat.

Suomalaiseen pataljoonaan oli pitkällisen maanpaon ja taistelun

aikana syöpynyt entistä syvempi vastenmielisyys ja epäluulo kaikkea
venäläistä kohtaan. Oli jo totuttu siihen, että tsaarivallan aikana
Suomelle annetut hallitsijavakuutukset rikottiin, mutta kerrassaan
masentava oli huomio, että Venäjän vallankumouksenkin miehet
muuttivat hallitukseen päästyään kantansa. Saksassa olevat
suomalaiset tekivät silloin sen johtopäätöksen, että Suomi ei voi
Venäjältä koskaan odottaa muuta kuin joko tyranniaa taikka
anarkiaa. Ei siis tullut meikäläisille kysymykseenkään yrittää tänä
"svabodankaan" aikana pyrkiä kotimaahan muuten kuin aseilla ja
vaatimuksena Suomen täysi itsenäisyys ja ehdoton ero Venäjästä.
Nämä suuret tapahtumat idässä ovat kuin taustana sille raskaalle
pitkälle vuodelle, minkä suomalaiset jääkärit viettivät Libaussa aavan
Itämeren rannalla odotellen kaihoten sitä hetkeä, jolloin isänmaa
heitä tarvitsi.

Saksalaisten silmissä pataljoonamme arvo ja merkitys vuoroin

nousi ja laski. Silloin kun Saksan ja Venäjän kesken vallitsi aselepo ja
rauhanneuvottelut alkoivat, ei kukaan ehtinyt ajatella
jääkärijoukkoamme. Pataljoonalla oli raskaat päivät silloin.
Mielenkiinnolla seurattiin neuvotteluja ja odotettiin Suomen
kysymyksen ratkaisua ja järjestelyä.

Pataljoonalle pantiin kesän kuluessa toimeen useita uusia

harjoituskursseja; jalkaväelle ensin aliupseerikurssit ja lisäksi
muodostettiin erikoisosastoja, syöksy-, rautatie-, tiedonanto- y.m.
joukkoja, joten koko kesä kului ahkerissa harjoituksissa.
Pataljoonamme oli usein koeosastona saksalaisia
komppanianjohtajakokelaita edelleen kouluutettaessa. Väliin pantiin
toimeen laajoja monipäiväisiä kenttäharjoituksia useiden
peninkulmien päässä Libausta.

Eräs huomattava työ tältä aikakaudelta oli suomalaisen

sotilaskäsikirjan valmistaminen. Se valmistui monien kuukausien
ahkeran työn tuloksena paksuna 7-osaisena nidossarjana ja on tätä
nykyä käytännössä nuoren armeijamme harjoituksissa ja
kasvatuksessa.

Syksyllä elämä Libaussa alkoi huomattavasti vilkastua. Koulut

avattiin. Punaposkiset koulutytöt ja pojat saapuivat maaseuduilta
kaupunkiin. Katuja kahvilaelämä oli silloin kokonaan muuttunut.
Elämä sujui kuin rauhan aikana. Sotilaita oli Libaussa syksyn alussa
verrattain vähän. Sotavankijoukot, joita kuljetettiin kaikenlaatuisiin
toimiin aamuin ja illoin, muistuttivat ankaran sodan yhä olevan
käynnissä. Näistä venäläiset olivat laihoja, kurjannäköisiä, kun he
puukengissään laputtelivat katuja, nälkiintyneinä, masentuneina.
Kokonaan toiselta näyttivät muut vangit; erikoisesti
englantilaisjoukot marssivat vankeinakin niin uhkaavina ja ylpeinä,
että koko katuyleisö jäi heidän jälkeensä ihmetellen katsomaan.

Syksyllä suomalaisten merkitys taas nousi. Venäläiset alkoivat

yleishyökkäyksensä Galitziaan, jota seurasi pian voimakas
saksalaisten vastahyökkäys. Pohjoisessakin tehtiin suuria
hyökkäysvalmisteluja. Oli kuumeinen aika elokuun lopulla. Huhuja
kulki hyökkäyssuunnitelmista Riian rintamalla. Kerrottiin, että Mitaun
ja Libaun sairaalat tyhjennetään ja itsekin saimme nähdä erikoista
liikettä Libaun satamassa ja asemilla. Pitkät tavarajunat kulettivat
viikkomääriä muona- ja ampumavaroja sekä kaikenlaatuisia
sotatarpeita Libauhun.

Pohjoiset sotatapahtumat seurasivat sitten nopeasti toisiaan, 1

p:nä syyskuuta saksalaiset murtivat Dünan rintaman Yxkullin luona,
3 p:nä he valtasivat Riian jatkaen nopeasti etenemistään Pietaria
kohti, kunnes tuli mahdottomaksi kulettaa kuormastoja hävitettyjä
teitä pitkin sotajoukon perässä. Syntyi uusi rintama muutaman
peninkulman päähän Riiasta itään.

Saksassa ja varsinkin Kuurinmaan saksalaisen väestön

keskuudessa vallitsi suuri riemu Riian valloituksen johdosta. Libaussa
ihmiset miltei syleilivät toisiaan. Kaikki kirkonkellot soivat, liput
liehuivat, kaupunkiin tulvi sen entisiä Riiassa paossa olleita asukkaita
ryhtyen jälleen hallitsemaan hylkäämiänsä koteja ja hoitamaan
entisiä toimiaan. Samoin usea maaseudun hovi sai takaisin entisen
omistajansa ja Libaun lehden päätoimittaja Voldemar Seeberg
julkaisi päivän kunniaksi tunnelmaa kuvaavan juhlarunon vanhan
Riian yhdistämisestä Saksaan.
 Runossa kuvastuvat erinomaisesti juuri ne tunnelmat ja toiveet,
mitä
Riian valloitus herätti kaikissa saksalaisystävissä Kuurinmaalla.
Kaikki olivat vakuutettuja siitä, että Riika ikuisiksi ajoiksi oli
yhdistetty Saksaan.

Suuret sotatapahtumat pohjoisrintamalla eivät loppuneet vielä. 27

päivänä syyskuuta koko Libau oli yht'äkkiä muuttunut sotilasleiriksi.
Koko kaupunki ihmetteli vain yhtä asiaa: "Mistä tuo suuri paljous
sotilaita ja kaikkia aselajeja yhtäkkiä ilmestyi?" Olimme suurten
sotatapahtumien valmistelukeskuksessa.

Kaikkia teitä pitkin marssi Libauhun joukkoja, jalka- ja ratsuväkeä,

tykistöä, yhtämittaa, loppumatta. Tuli teräskypäräisiä
hyökkäysjoukkoja. Libaun satamaan ilmestyi mahtavia kuletuslaivoja
ja risteilijöitä. Koko Libau kuhisi kuin muurahaispesä. Ihmiset olivat
aivan ymmällään, heidän huoneensa majoitettiin täyteen sotilaita,
jopa kirkotkin olivat sotaväen hallussa. Lastauspaikoilla tehtiin työtä
yötä päivää. Libaulaiset näkivät jälleen, että Saksalla on vielä voimaa
ja hyviä joukkoja.

Jos Aa-joella olimme nähneet, minkä masennuksen ja

alakuloisuuden sekä sekasotkun vihollisen yleishyökkäys saa aikaan,
saimme nyt nähdä tarmokkaasti järjestellyn, uusien suurien
sotatapahtumien valmistelun.

Huhuiltiin, että saksalaisten päämaalina oli Ösel-saari, mutta

saksalaiset sotilaat arvelivat sen jälkeen lähdettävän Suomeen. Ja
todellakin, suomalaista pataljoonaa alettiin taas laittaa lähtökuntoon.
Saksalaisille pidettiin luentoja Suomesta ja miten siellä piti
käyttäytyä. Sotilaslukusalissa ukot sankoin parvin tarkastelivat
Suomen karttaa ja nähtyään siellä järven järven vieressä he
huudahtivat: — Hassunkurinen maa!

Jälleen elettiin toivorikkaita aikoja. Ja varustelutyöt yhä jatkuivat.

Hamburgista ja Bremenistä saapui aina 11000 tonnin laivoja, joihin
lastattiin sunnattomat määrät tavaraa ja aseita. Satamassa vallitsi
sellainen liike, ettei milloinkaan rauhan aikanakaan Libau ole sen
vertaista nähnyt. Kuitenkin retki yhä viivästyi. Merellä vallitsi ankara
syysmyrsky ja nuo tappeluihin tottuneet hyökkäysjoukot murisivat
synkkinä: — Kyllähän maalla aina kelpaa taistella — aber das
verdammte Wasser!

Tällä välin sai miehistö joka päivä harjoitella laivaanmenoa ja

maihin nousua. Yrityshän oli ensimäinen laatuaan Saksan armeijalle
ja laivastolle.

Lokakuun 8 ja 9 päivänä joukot marssivat laivoihin ja 11 päivänä

tuo komea laivasto lipui aavalle merelle torpeedoveneiden ja
risteilijäin saattamana.

Viikon kestäneen kiihkeän odotuksen perästä tulivat tiedot retken

täydellisestä onnistumisesta. Taas liput liehuivat. Miten monena
päivänä sodan kestäessä onkaan Saksalla ollut syytä liputtaa!
Jääkärit iloitsivat kuullessaan Slavan uponneen. Se oli pommitellut
meitä Kneis'in rintamalla järeillä tykeillään silloin tällöin. Nyt he
vahingoniloisina toistelivat toisilleen: — Slava bohu!

Mutta jääkärit pettyivät jälleen toiveissaan. Saksalaisten

sotatoiminta pohjoisrintamalla pysähtyi. Odotetusta Suomen retkestä
ei taaskaan tullut mitään. Alkoi jälleen tuollainen katkera
välinpitämättömyys kaikesta, pettymyksen aikaansaama
alakuloisuus. Pataljoonan mielialaa koetettiin virkistää isänmaallisilla
illanvietoilla, joiden merkitys sotilaskasvatuksessa siis vasta nyt näytti
selvinneen. Alun niille antoi luutnantti Linder kolmannessa
komppaniassa ja vähitellen niitä alettiin toimeenpanna koko
pataljoonaa varten. Iltamahuoneet olivat aina täpötäynnä sotilaita ja
epäilemättä niiden merkitys tänä raskaana, monien pettymysten ja
turhiksi osottautuneiden toiveiden aikana olikin sangen suuri.
Muutamat pataljoonan laulajat muodostivat Libaun neitojen ja
saksalaisten "sisarten" avulla kirkkokuoron, joka lauloi monessa
pataljoonan jumalanpalveluksessa, kävipä esittämässä suomalaisia
laulujaan useissa juhlissa saksalaisessa sotilaskodissa ja
tervehtimässä haavoittuneita ja sairaita Libaun suurissa sairaaloissa.

Ja jälleen etelästä tulevat sotatiedot täyttivät ylpeydellä kaikki

rinnat koko Saksan armeijassa. 24 päivänä lokakuuta alkoi mahtava
yleishyökkäys Italian rintamalla.

Ensimäinen päämajan ilmoitus oli jälleen lyhyt ja ytimekäs, mutta

kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon puhuva. Se kuului:

"Die Gefächtstätigkeit in Tirol, Kärnten und am Isonzo ist merklich

aufgelebt. Deutsche Artillerie hat in den Feuerkampf eingegrüfen;
deutsche und österreich-ungarische Infanterie hat heute morgen bei
Flitsch, Tolmein und im Nordteil der Hochfläche von Bainsizza die
vordersten italienischen Stellungen genommen."

Sen jälkeen kasvoivat vanki- ja saalisluvut huimaavasti:

25 p:nä illalla ……. vankeja 10,000 26 " " ………. " 30,000,
tykkejä 300 28 " " ………. " 100,000, " 700 j.n.e.

Italialaisten kärsimä musertava tappio herätti armeijassa kaikkialla

hilpeätä riemua. Saksassa yleensä italialaiset olivat perin huonossa
maineessa sotilaina ja heitä halveksittiin jo sodan alusta asti
keskusvaltain liiton pettureina. Voitonsanomia heidän
sanomalehdistönsä toistaiseksi ei ollut tilaisuudessa julistelemaan,
mutta sitä kiivaampina tavottelivat sen kostonhuudot Itävallan
sydänseutuja. Nyt sitä kohtasi uusi ankara koettelemus. Pilalehdet
olivat täynnä kuvia sadeilmoista, joissa kenraali Cadorna sateenvarjo
murskana turhaan yritteli suojata Lombardiaa vedenpaisumukselta.
Lustige Blätter julkaisi ivarunon "Italiens Ca-dornenweg", josta alku
kuului:

"Er hatte sich gerade vorgenommen,

ein Bischen Triest in Besitz zu bekommen.
Und hatte für sich und seine Gesellschaft
die Siegesbericht per Draht in Bereitschaft.
— Bei dieser Gelegenheit sollt’s ihn begegnen,
dass es zu regnen, Feuer zu regnen
Begann, das Wetter war ihm
nicht hold. Da fühlte Cadorna sich aufgerollt!"
————————
"Wie dieser Feldzug vertan und verkracht
das hat noch kein anderer vorgemacht.
Dies nennt man: Die zwölfte Isonzoschlacht!"

Saksalaiset ja itävaltaunkarilaiset tunkeutuivat voitokkaina kuin

muinoin gootit ja longobardit Lombardian puutarhaan, ollen tällä
kerralla sekä ruumiillisesti että henkisesti sen asujamia etevämmät…

Marraskuun alkupuolella kuului sitten jälleen uutisia Venäjältä. Tuli

tieto uudesta vallankumouksesta ja 12 päivän illalla tiesivät
sanomalehdet kertoa, että Venäjän uuden hallituksen johtajat Lenin
ja Trotsky ovat ehdottaneet aselepoa. Siinä oli tehty todella ensi
yritys rauhan aikaansaamiseksi ja tämä tieto herätti koko Saksassa
vilpitöntä iloa. Saksa oli ehdottomasti saavuttanut suuren voiton.
Koko itärintama lakkasi taistelemasta. Nuo sadattuhannet vanhat
maanpuolustajat, jotka vuosikausia olivat sen pitäneet lujana ja
järkkymättömänä, saivat lepoa. Itärintamalla oli puolustusväkenä
etupäässä vain sotavanhuksia, perheenisiä, jotka olisivat ansainneet
jo ikäänsäkin katsoen saada viettää lopun elämäänsä rauhassa. Näitä
miehiä vastaan olivat Venäläisten parhaat nuoret voimat taistelleet.
Saksalaisten täytyi taistella etulinjassa yhtämittaa kuukaudet,
vuodet. Harvoin pääsivät joukot pariksi viikoksi lepäämään.
Venäläisillä oli varaa vaikka joka viikko vaihtaa etulinjan puolustajia
ja suoda heille lepoa. Ja kuitenkin rintama oli kestänyt. Mitään
voitonhuumausta ei Saksassa havainnut. Varsinkin sosialistilehdet
jyrkästi kielsivät asettamasta Venäjälle rauhanteossa liian rasittavia
ehtoja. Suuria sanoja ei tämän voiton kunniaksi pidetyissä puheissa
kuultu. Kaikkialla saattoi havaita vain helpotuksen tunteen ja ilon
ensimäisten rauhanneuvottelujen alkamisen johdosta. Ja Venäjän
kansa myöskin halusi rauhaa, se oli kukistunut sotakiihkoilijat.
"Hallitus antaa ennen surmata itsensä kuin lakkaa puolustamasta
valtakunnan kunniaa ja riippumattomuutta", kertoivat Saksan
sanomalehdet Kerenskin lausuneen esiparlamentissa ja lisäsivät:
"Kerenski on paljon puhunut verestä ja raudasta, mutta Bismarck-
ainesta tässä Venäjän Gambetta'ssa ei ollut!"

*****

Näinä aikoina saattoi pataljoona jo sanomalehdistä seurata

tarkalleen Suomen oloja. Suomen itsenäisyysjulistus joulukuun 6
päivänä tuotti Libaussa jääkäreille yhtä suuren ilon kuin kansalaisille
kotimaassakin. Vaikeampi oli kaukaa nähdä niitä syviä ristiriitoja,
mitkä raivosivat näinä historiallisina hetkinä kotimaassamme.
Tunsimme kyllä punakaartin toiminnan, suurlakot, mellakat y.m.,
mutta arveltiin, että venäläisten poistuttua maasta Suomen olot
järjestyvät itsestään. Vasta edustaja Yrjö Sirolan sanat eduskunnassa
selvittivät meille tilanteen. Edustaja Sirola tunnusti silloin suoraan,
että venäläinen sotaväki aiottiin pitää maassa punakaartin tukena.
Päämääränä siis oli saattaa Suomi bolshevsmin pyörteisiin ja avata
tälle meidän kotimaamme yli tie länsi-Europaan. Jääkärien joukossa
oli paljon kunnon sosialisteja, mutta heihin oli jo imeytynyt tuo
saksalainen järjestysvaisto ja he olivat mielenkiinnolla seuranneet
Saksan sosialismin rauhallista oikeustaistelua. Jätättää Suomi
venäläisten sotilaslaumojen tallattavaksi, antaa näiden mielin määrin
sekautua isänmaamme oloihin — jättää Europan kansanvaltaisin
maa, jonka olot ja laitokset olivat kehittyneet länsimaisen
järjestyksen pohjalla, bolshevismin kokeilukentäksi — se tuntui
mahdottomalta.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta iski suomalaiseen pataljoonaan

tieto vallankaappauksesta Suomessa ja kansalaissodan
puhkeamisesta. Kulkiessaan hävitetyllä, autiolla Kuurinmaalla ja koko
rintamalla olonsa aikana olivat miehemme jo tarpeeksi saaneet
kokea, omin silmin nähdä sodan ankaruuden, sen kauhut ja
kärsimykset. Jyrkästi ja katkerasti he tuomitsivat ne henkilöt, jotka
mielettömyydessään olivat vetäneet sen kirouksen yli
synnyinmaamme.

Saapuvat tiedot punaisten ennenkuulumattomista julmuuksista

etelä-Suomessa, murhista, kidutuksista, kirkkojen häpäisemisistä
j.n.e. Olivatko nuo työt mahdollisia Suomen kansalle, jonka sivistystä
on vuosikymmeniä saarnattu joka juhlapuheessa, joka
isänmaallisessa runoelmassa laulettu?
 Ei! Se oli venäläistä henkeä! Idästä tarttunut ruttotauti raivosi
punaisessa Suomessa!

Saapuvat tiedot Pohjanmaan noususta vapaustaisteluun. Valkoiset

ovat valloittaneet Vaasan. Etelä-Pohjalaiset ovat riisuneet venäläisen
sotaväen aseista, Oulu ja Tornio ovat vallatut, ensimäiset jääkärit
ovat kaatuneet Torniossa.

Nyt on jääkäripataljoonan aika lähteä. Vihdoinkin isänmaa kutsuu

poikansa takaisin!

Koko pataljoona oli kuohumistilassa. Nyt se oli täydelleen

yksimielinen, kaikki entiset ristiriidat, kaikki katkeruus unohtui
yhdellä iskulla. Pataljoonan lähetystö lähti sen komentajan
hauptmanni Ausfeldin luo selvittämään tilannetta ja pyytämään
häntä toimittamaan pataljoonalle luvan lähteä kotimaahan.

Samana päivänä hauptmanni Ausfeld matkusti Berliniin, mistä hän

heti lähetti sähkösanoman vakuuttaen pataljoonan asiain olevan
hyvällä kannalla. Alkoivat kuumeiset, kiireelliset valmistelut. On
mahdoton sanoin kuvata tunnelmia pataljoonassa noina hetkinä.
Miehet kulkivat kuin unissaan Libaun katuja, kuulematta, näkemättä
mitään muuta kuin mielikuvituksen luomat kaukaiset taistelukuvat
Pohjanmaalta, Savosta, Karjalasta, kukin kotiseuduiltaan.
Vapautuksen hetki oli tullut vihdoinkin! "Nähdä kerran vielä kotimaa,
kotiseutu ja sitten tulkoon mitä tahansa!" oli kaikkien huulilla.

LÄHTÖVALMISTUKSIA