Get ebook downloads in full at ebookmeta.

com

International Law (3rd edition) Jan Klabbers

https://ebookmeta.com/product/international-law-3rd-edition-
jan-klabbers/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://ebookmeta.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

Dirty Little Secret (Forbidden Fantasies #29) 1st Edition

S.E. Law

https://ebookmeta.com/product/dirty-little-secret-forbidden-
fantasies-29-1st-edition-s-e-law/

ebookmeta.com

Brexit and Aviation Law 1st Edition Jan Walulik

https://ebookmeta.com/product/brexit-and-aviation-law-1st-edition-jan-
walulik/

ebookmeta.com

Artificial Intelligence And The Law 1st Edition Jan De

Bruyne

https://ebookmeta.com/product/artificial-intelligence-and-the-law-1st-
edition-jan-de-bruyne/

ebookmeta.com

Virile (Whiskey Run: Savage Ink #1) 1st Edition Hope Ford
[Ford

https://ebookmeta.com/product/virile-whiskey-run-savage-ink-1-1st-
edition-hope-ford-ford/

ebookmeta.com
Larvae of the Southeastern USA Mayfly Stonefly and
Caddisfly Species 1st Edition John C. Morse

https://ebookmeta.com/product/larvae-of-the-southeastern-usa-mayfly-
stonefly-and-caddisfly-species-1st-edition-john-c-morse/

ebookmeta.com

Stranger at the Window A Logan and Scarlett Serial Killer

Thriller Book 7 1st Edition Dan Padavona

https://ebookmeta.com/product/stranger-at-the-window-a-logan-and-
scarlett-serial-killer-thriller-book-7-1st-edition-dan-padavona/

ebookmeta.com

Pro iPhone Development with SwiftUI: Design and Manage Top

Quality Apps (4th Edition) Wallace Wang

https://ebookmeta.com/product/pro-iphone-development-with-swiftui-
design-and-manage-top-quality-apps-4th-edition-wallace-wang/

ebookmeta.com

Shadowed Pain Daughters of the Vieux Carré 6 1st Edition

Rhys Rowlyn Rowlyn Rhys

https://ebookmeta.com/product/shadowed-pain-daughters-of-the-vieux-
carre-6-1st-edition-rhys-rowlyn-rowlyn-rhys/

ebookmeta.com

Your First Year in Code A complete guide for new aspiring

developers Isaac Lyman (Editor)

https://ebookmeta.com/product/your-first-year-in-code-a-complete-
guide-for-new-aspiring-developers-isaac-lyman-editor/

ebookmeta.com
The Politics of Gun Control, 9th Edition Robert J. Spitzer

https://ebookmeta.com/product/the-politics-of-gun-control-9th-edition-
robert-j-spitzer/

ebookmeta.com
INTERNATIONAL LAW
Written by one of the world’s leading international lawyers, this is
the new and updated edition of Jan Klabbers’ landmark textbook.
International law can be defined as ‘the rules governing the legal
relationship between nations and states’, but in reality it is much
more complex, with political, diplomatic, and socio-economic factors
shaping the law and its application. This refreshingly clear, concise
textbook encourages students to view international law as a dynamic
system of organizing the world. Bringing international law back to its
first principles, the book is organized around four questions: Where
does it come from? To whom does it apply? How does it resolve
conflict? And what does it say? Building on these questions with both
academic rigour and clarity of expression, Professor Klabbers
breathes life and energy into the subject. Footnotes point students
to the wider academic debate while chapter introductions and final
remarks reinforce learning. This third edition includes references to
new case-law and literature, and features brief discussions on recent
topics of general interest, including Brexit and the worldwide
outbreak of the Coronavirus.

JAN KLABBERS is Professor of International Law at the University of

Helsinki, Finland. He studied international law and political science at
the University of Amsterdam. He is a regular consultant to a number
of international organizations and has been visiting professor at a
number of institutions of higher learning, including the Graduate
Institute (Geneva) and Sorbonne (Paris). He directed the Academy
of Finland Centre of Excellence in Global Governance Research
(2006–2011), and from 2013 to 2018 held the Martti Ahtisaari Chair.
I N T ER N A T I ON A L LA W
Third Edition
Jan Klabbers
University of Helsinki
 University Printing House, Cambridge CB2 8BS, United Kingdom

One Liberty Plaza, 20th Floor, New York, NY 10006, USA

477 Williamstown Road, Port Melbourne, VIC 3207, Australia

314–321, 3rd Floor, Plot 3, Splendor Forum, Jasola District Centre, New Delhi
– 110025, India

79 Anson Road, #06–04/06, Singapore 079906

Cambridge University Press is part of the University of Cambridge.

It furthers the university’s mission by disseminating knowledge in the pursuit

of education, learning, and research at the highest international levels of
excellence.

www.cambridge.org

Information on this title: www.cambridge.org/9781108487245

DOI: 10.1017/9781108766074

© Jan Klabbers 2021

This publication is in copyright. Subject to statutory exception and to the

provisions of relevant collective licensing agreements, no reproduction of any
part may take place without the written permission of Cambridge University
Press.

First published 2021

Printed in the United Kingdom by TJ Books Ltd. Padstow Cornwall

A catalogue record for this publication is available from the British Library.

ISBN 978-1-108-48724-5 Hardback

 ISBN 978-1-108-73282-6 Paperback

Cambridge University Press has no responsibility for the persistence or

accuracy of URLs for external or third-party Internet Web sites referred to in
this publication and does not guarantee that any content on such Web sites is,
or will remain, accurate or appropriate.
Contents
Detailed Contents
Preface to the Third Edition
Preface to the Second Edition
Preface to the First Edition
Table of Cases
List of Abbreviations

Part I The Structure of

International Law
1 The Setting of International Law

2 The Making of International Law

3 The Law of Treaties

4 The Subjects of International Law

5 Jurisdiction, Powers, and Immunities

6 The Individual in International Law, Including Human

Rights

7 The Law of Responsibility

8 International Courts and Tribunals

9 Sanctions, Countermeasures, and Collective Security

Part II The Substance of

International Law
10 Use of Force

11 The Law of Armed Conflict

12 International Criminal Law

13 The Seas, the Air, and Outer Space

14 Protecting the Environment

15 The Global Economy

Part III The Surroundings of

International Law
16 Domestic Courts and Their Relationship with
International Law

17 The Politics and Ethics of International Law and

Global Governance
 18 By Way of Conclusion

Index
Detailed Contents
Preface to the Third Edition
Preface to the Second Edition
Preface to the First Edition
Table of Cases
List of Abbreviations

Part I The Structure of

International Law
1 The Setting of International Law
Introduction
The Seventeenth Century
Colonialism
International Law and the Global Economy
The International Legal System
International Legal Theories
International Law in International Relations Theory
Globalization, Global Governance, and International Law
Ethics and International Law
Final Remarks: A Critical Perspective
Further Reading

2 The Making of International Law

Introduction
 Two Ships (or Perhaps Three): Lotus and Wimbledon
Article 38 ICJ Statute
Treaties
Customary Law
The Method of Custom: The Paquete Habana
Consent and the Persistent Objector
A Normative Problem, or towards Modern Custom
On Lawbreaking and Lawmaking
General Principles of Law
Unilateral Declarations
Other Possible Sources and the Renewal of Sources Doctrine
Final Remarks
Further Reading

3 The Law of Treaties

Introduction
Two Basic Principles
The Concept of Treaty
The Conclusion of Treaties
Reservations
Interpretation
The Application of Treaties
Treaty Revision
Validity and Invalidity
Termination and Suspension
Final Remarks
Further Reading
4 The Subjects of International Law
Introduction
States
Recognition of States (or Governments)
Acquisition of Territory
Internationalized Territory
Statehood: Continuity and Change
International Organizations
The United Nations
Other Subjects
Final Remarks
Further Reading

5 Jurisdiction, Powers, and Immunities

Introduction
Five Principles
Extraterritorial Jurisdiction
Concurrent Jurisdiction
The Powers of International Organizations
Sovereign Immunities
Heads of State and Others
Diplomatic Privileges and Immunities
Final Remarks
Further Reading

6 The Individual in International Law, Including Human

Rights
Introduction
 From Slavery to Human Rights
The Institutionalization of Human Rights
The Application of Human Rights
Group Rights
Self-Determination
Nationality
The Right to Have Rights? Stateless Persons, Refugees, and
Migrants
Final Remarks
Further Reading

7 The Law of Responsibility

Introduction
From Custom to Codification
State Responsibility: Two Basic Principles
Responsibility and Private Acts
Circumstances Precluding Wrongfulness
Consequences of Responsibility
Responsible to Whom?
Responsibility of International Organizations
Individual Responsibility
Shared Responsibility?
Final Remarks
Further Reading

8 International Courts and Tribunals

Introduction
Settling Disputes
 Arbitration
Adjudication and the ICJ
Jurisdiction
Admissibility
Interim Measures of Protection
Compensation
Miscellaneous Issues
Advisory Opinions
Judicial Review?
Final Remarks
Further Reading

9 Sanctions, Countermeasures, and Collective Security

Introduction
Inadimplenti Non Est Adimplendum
Retorsion
Reprisals and Countermeasures
Collective Security
Triggering Collective Action
The Role of the General Assembly
Individual Sanctions
Limits to the Security Council?
Final Remarks
Further Reading
Part II The Substance of
International Law
10 Use of Force
Introduction
Abolishing War
The UN Charter
Self-Defence
Humanitarian Intervention
Terrorism
The End of Armed Conflict
Final Remarks
Further Reading

11 The Law of Armed Conflict

Introduction
International Humanitarian Law
International and Non-international Conflicts
Proportionality and Military Necessity
Arms and Weapons
International Humanitarian Law and International Organizations
International Humanitarian Law and Privatization
Foreign Occupation
Jus Post Bellum and Post-conflict Governance
Wars against Phenomena
Final Remarks
Other documents randomly have
different content
omaksumme huomautuksistanne sen, mikä niissä on parasta, mutta
pysymme siitä huolimatta naisina yksissä, myöskin yhteisesti
toimien, jottei meidän tarvitse myöntää miehiä kovin suuressa
määrässä itseämme etevämmiksi. Ettepä saa panna pahaksenne
sitäkään, jos olemme hieman vahingoniloiset, pakostakin yhä
enemmän, kun tulemme huomaamaan, etteivät herratkaan elä
keskenänsä erikoisessa sovussa.

Ymmärtäväinen mies tutki nyt varsin huolellisesti, miten Ottilia

käsitteli pieniä kasvatettaviansa, ja ilmaisi hänelle ehdottoman
tunnustuksensa.

Teette aivan oikein, sanoi hän, kehitellessänne alustalaisianne

vain lähimpään kelpoisuuteen. Puhtaudenharrastus saa lapset
ilomielin pitämään hieman huolta itsestänsä, ja kaikki on voitettu, jos
on saatu heidät innostetuksi tekemään tehtävänsä reippaasti ja
oman arvon tunnoin.

Suureksi tyydytykseksensä hän muuten havaitsi, ettei ollut tehty

mitään ulkonaisen näön vuoksi, vaan kaikki sisäänpäin ja
välttämättömimpiä tarpeita silmälläpitäen.

Kuinka vähillä sanoilla, huudahti hän, voisikaan määritellä koko

kasvatustehtävän, jos jollakin olisi korvat kuulla.

Ettekö tahdo koettaa, miten se onnistuu minun kuunnellessani?

kysyi
Ottilia ystävällisesti.

Varsin mielelläni, vastasi apulainen, mutta te ette saa ilmiantaa

minua. Kasvatettakoon pojat palvelijoiksi ja tytöt äideiksi, niin asiat
ovat hyvässä kunnossa kaikkialla.
 Naiset voisivat siihen vielä suostua, vastasi Ottilia, koska heidän,
elleivät ole äitejä, joka tapauksessa täytyy suostua rupeamaan
hoitajattariksi, mutta nuoret miehemme pitäisivät epäilemättä
itseänsä liian hyvinä palvelijoiksi, koskapa voi helposti havaita, että
jokainen pitää itseänsä kykenevämpänä käskemään.

Senpä vuoksi emme hiiskukaan heille siitä mitään, sanoi

apulainen. Ihmiset pyrkivät mielistellen elämän suosioon, mutta
elämä ei mielistele meitä. Moniko meistä suostuu vapaaehtoisesti
tunnustamaan mitä lopulta kuitenkin on tunnustettava? Mutta
jätetään nämä seikat, jotka eivät nyt meitä liikuta.

Te olette onnellinen voidessanne oikein käsitellä kasvatettavianne.

Kun pienimmät tyttönne kanniskelevat nukkiansa kursien niitä varten
kokoon joitakin vaatetilkkuja, kun sitten vanhemmat sisarukset
pitävät huolta nuoremmista ja koti hoitaa ja auttaa itse itseänsä, niin
askel elämään ei ole pitkä, ja sellainen tyttö löytää puolisonsa luota
sen, minkä on vanhempiensa luo jättänyt.

Sivistyneissä säätyluokissa tehtävä kuitenkin on sangen

monimutkainen. Meidän on otettava huomioon korkeampia,
herkempiä, hienompia, varsinkin seuraelämän olosuhteita. Meidän
toisten on senvuoksi kehitettävä kasvattejamme ulospäin; se on
välttämätöntä, ja varsin hyvä olisi, ellei siinä mentäisi liiallisuuksiin.
Kun näet aiotaan kasvattaa lapsia suurempaa piiriä varten, ajetaan
heidät helposti rannattomiin, pitämättä silmällä, mitä sisäinen luonto
oikeastaan vaatii. Siinä on tehtävä, jonka suorittaminen onnistuu
kasvattajille paremmin tai huonommin tai jää onnistumatta.

Monet asiat, joita koulukodissa oppilaillemme opetamme, minua

huolestuttavat, koska kokemus sanoo, ettei niistä tulevaisuudessa
ole paljoakaan hyötyä. Mitä kaikkea kohta hylätäänkään, mitä
kaikkea unohdetaankaan kohta, kun nainen ehtii emännäksi, äidiksi!

Koska kerran olen tähän toimeen antautunut, en voi välttää sitä

hurskasta toivomusta, että minulle uskollisen kumppanin keralla
onnistuisi kasvatettavissani kehitellä mitä he tarvitsevat siirtyessään
oman toimintansa itsenäiselle alueelle, että voisin sanoa itselleni:
tässä suhteessa heidän kasvatuksensa on täydellinen. Siihen tosin
liittyy alinomaa toinen kasvatus, joka käy välttämättömäksi melkein
jokaisena elämämme vuotena, ellei meidän itsemme, niin
olosuhteittemme vuoksi.

Kuinka oikeana Ottilia pitikään tuota huomautusta! Kuinka olikaan

odottamaton intohimoinen kiintymys kuluneena vuonna häntä
kasvattanut! Kuinka paljon koettelemuksia hän näkikään edessänsä
häilyvän silmäillessänsä kaikkein lähintä tulevaisuutta!

Nuori mies ei ollut harkitsematta puhunut kumppanista, puolisosta.

Vaatimattomuudestansa huolimatta hän ei voinut olla kautta rantain
ilmaisematta tarkoituksiansa; olivatpa monenlaiset seikat ja
tapahtumat kerrassaan häntä yllyttäneet astumaan tämän käyntinsä
aikana muutamia askelia päämääräänsä lähemmäksi.

Koulukodin johtajatar, jo vanhanpuoleinen nainen, oli kauan

haeskellut opettajatoveriensa joukosta henkilöä, joka olisi sopinut
varsinaiseksi osakkaaksi hänen laitokseensa, ja oli vihdoin
kehoittanut apulaista, johon hän täydellä syyllä saattoi luottaa, hänen
kerallansa johtamaan opistoa edelleen, toimimaan siinä ikäänkuin
omassansa ja hänen kuoltuansa ottamaan sen haltuunsa perillisenä
ja ainoana omistajana. Pääasiana näytti olevan, että hän löytäisi
samanmielisen puolison. Kaikessa hiljaisuudessa väikkyi Ottilia
hänen silmissänsä ja sydämessänsä, mutta samalla heräsi
monenlaisia epäilyksiä, joille taas ilmestyi vastapainoksi suotuisia
tapahtumia. Luciana oli lähtenyt koulukodista; Ottilia voi vapaammin
sinne palata; hänen suhteestansa Eduardiin oli tosin jotakin
kuulunut, mutta asiaan suhtauduttiin, kuten ainakin,
välinpitämättömästi, ja tämä tapaus saattoi sekin edistää Ottilian
paluuta. Ei olisi kumminkaan päästy mihinkään päätökseen,
mihinkään toimenpiteeseen ei olisi ryhdytty, ellei odottamaton
vierailu olisi tässäkin ollut erikoisena yllykkeenä. Merkittävien
henkilöiden ilmestyminen johonkin piiriin ei yleensäkään tapahdu
jälkeä jättämättä.

Kreivi ja paronitar, joilta useinkin tiedusteltiin eri koulukotien

kelpoisuutta, koska melkein kaikki ovat neuvottomat
suunnitellessaan lastensa kasvattamista, olivat päättäneet erikoisesti
perehtyä nyt puheena olevaan, josta heille oli kerrottu paljon hyvää,
ja he voivat nyt, uusien olosuhteitten vallitessa, toimittaa yhteisesti
sellaisen tarkastuksen. Paronitar aikoi vielä jotain muutakin.
Käydessään viimeksi Charlottan luona hän oli hänen kanssansa
yksityiskohtaisesti käsitellyt kaikkia Eduardia ja Ottiliaa koskevia
seikkoja ja vaati yhä Ottiliaa talosta poistettavaksi kokien rohkaista
siihen toimenpiteeseen Charlottaa, joka yhä pelkäsi Eduardin
uhkauksia. Keskusteltiin eri toimenpiteistä ja koulukodin tullessa
puheeksi myöskin apulaisen kiintymyksestä Ottiliaan. Paronitar
päätti sitäkin suuremmalla syyllä käydä opistossa.

Hän saapuu sinne, tulee tuntemaan apulaisen, laitosta

tarkastetaan ja puhutaan Ottiliasta. Kreivikin, joka on äskeisen
vierailun aikana oppinut hänet tarkemmin tuntemaan, keskustelee
hänestä mielellänsä. Ottilia oli kreiviä lähestynyt, jopa viehättynytkin
häneen, koska luuli hänen arvokkaan keskustelunsa valaisevan
kaikkea sitä, mikä oli tähän saakka pysynyt hänelle aivan
tuntemattomana. Jos hän Eduardin seurassa ollessaan unohti
maailman, näytti maailma kreivin läsnäollessa käyvän erinomaisen
toivottavaksi. Viehtymys on aina vastavuoroista. Kreivi kiintyi
Ottiliaan siinä määrin, että piti häntä mielellään tyttärenänsä.
Tässäkin suhteessa Ottilia oli jälleen paronittarelle haitallinen,
vieläpä enemmänkin kuin ensi kerralla. Kukapa tietää, mihin
toimenpiteisiin hän olisi intohimon vielä kuumempana kiehuessa
ryhtynyt neitoa vastaan; nyt riitti, jos hänet tehtiin naittamalla
vaarattomaksi aviovaimoille.

Niinpä hän osasi varovasti, mutta vaikuttavasti kehoittaa apulaista

suoriutumaan pienelle vierailulle linnaan ja vitkastelematta
lähenemään avoimesti ilmaisemiensa suunnitelmien ja toivelmiensa
toteutumista.

Johtajattaren ehdottomasti asiaan suostuttua apulainen

niinmuodoin lähti matkaan, mitä parhaat toiveet mielessänsä. Hän
tiesi, ettei Ottilia ollut hänelle ynseä, ja jos heidän säätyluokkainsa
kesken olikin jonkinlaista epäsuhdetta, tasoitti sen vallitseva
ajatustapa varsin helposti. Paronitar oli myös tehnyt hänelle selvästi
tajuttavaksi, että Ottilia tulisi aina pysymään köyhänä tyttönä.
Rikkaan perheen sukulaisuus, sanoi hän, ei voi ketään auttaa, koska
suurimmankin varallisuuden haltijaa arveluttaa, kun tulee
kysymykseen riistää melkoinen summa niiltä, joilla näyttää
lähemmän sukulaisuusasteen nojalla olevan täydellisempi oikeus
omaisuuden perimiseen. Kieltämättä onkin ihmeellistä, että ihminen
käyttelee suurta etuoikeuttansa, kuolemanjälkeistä
määräysvaltaansa omaisuuteensa nähden, ylen harvoin
rakkaimpiensa hyväksi ja, kuten näyttää, perintätapaa kunnioittaen
suosii vain niitä, joiden haltuun hänen omaisuutensa joutuisi, vaikka
hänellä itsellänsä ei olisi mitään omaa tahtoa.
 Hänen tunteensa kohotti hänet matkalla täysin Ottilian vertaiseksi.
Hyvä vastaanotto lisäsi hänen toiveitansa. Ottilia tosin ei tuntunut
olevan hänelle aivan yhtä avomielinen kuin ennen, mutta toisaalta
hän oli entistä täysikasvuisempi, sivistyneempi ja, jos niin tahtoo
sanoa, puheliaampi. Tutunomaisesti sallittiin hänen päästä saamaan
selkoa monista, varsinkin hänen omaan alaansa kuuluvista asioista.
Mutta kun hän sitten tahtoi lähestyä päämääräänsä, oli häntä aina
pidättämässä jokin sisäinen arkuus.

Kerran Charlotta sentään soi hänelle siihen tilaisuutta

virkkaessaan Ottilian läsnäollessa: Te olette tutkinut jokseenkin
kaikki, mitä minun alueillani kasvaa; mitä oikeastaan arvelette
Ottiliasta? Voitte huoletta sen sanoa hänen kuultensa.

Apulainen vastasi kohta varsin älykkäästi ja rauhallisin

lauseparsin, että Ottilia oli hänen mielestänsä muuttunut suuressa
määrin ja eduksensa, mitä tulee vapaampaan käyttäytymiseen,
helpompaan ajatustensa ilmaisemiseen, avarampaan yleisiä asioita
koskevaan käsitykseen, joka osoittautui pikemmin hänen teoissansa
kuin sanoissansa, mutta toisaalta puhuja arveli voivan olla hänelle
erittäin suureksi hyödyksi, jos hän palaisi joksikin aikaa koulukotiin
omaksuaksensa johdonmukaisesti, perusteellisesti ja pysyväisesti
mitä maailma opettaa vain katkelmittain ja pikemmin häiriötä kuin
tyydytystä tuottaen, vieläpä toisinaan liian myöhäänkin. Hän ei
tahtonut asiaa laveammin käsitellä, koska arveli Ottilian itsensä
parhaiten tietävän, millaisista yhtenäisistä oppikursseista hänet oli
silloin temmattu pois.

Ottilia ei voinut kieltää, mutta ei kyennyt myöskään myöntämään,

millaisia tunteita nuo sanat hänessä herättivät, koska ei tietänyt
kunnolla itsekään, kuinka ne oli tulkittava. Maailmassa ei hänen
mielestänsä näyttänyt enää olevan mitään hajanaista, kun hän
ajatteli rakastamaansa miestä, ja toisaalta hän ei käsittänyt, kuinka
mikään enää saattoi olla yhtenäistä ilman häntä.

Charlotta vastasi ehdotukseen viisaasti ja ystävällisesti, sanoi, että

he molemmat, hän ja Ottilia, olivat jo kauan toivoneet Ottilian
pääsevän palaamaan koulukotiin. Tänä aikana oli sellaisen rakkaan
ystävän ja auttajan läsnäolo ollut hänelle välttämätön, mutta
tuonnempana hän ei tahtonut olla esteenä, jos Ottilia yhä haluaisi
sinne palata, kunnes olisi päättänyt aloittamansa ja täydellisesti
suoriutunut keskeyttämistänsä opinnoista.

Apulaista tämä suostumus ilahdutti. Ottilialla ei ollut lupa sanoa

mitään sitä vastaan, vaikka ajatus oli omansa häntä
kauhistuttamaan. Charlotta puolestansa ajatteli voittavansa aikaa;
hän toivoi Eduardin löytyvän ja saapuvan vasta onnellisena isänä.
Hän uskoi varmaan, että silloin kaikki luonnistuisi ja Ottiliastakin
pidettäisiin huolta tavalla tai toisella.

Tärkeän keskustelun jälkeen, joka suo kaikille osanottajille

ajattelemisen aihetta, syntyy tavallisesti vaitiolo, joka muistuttaa
yleistä neuvottomuutta. Käyskeltiin salissa edestakaisin, apulainen
selaili joitakin kirjoja ja sai vihdoin käsiinsä folionidoksen, joka oli
jäänyt sinne Lucianan ajoilta. Nähdessään siinä olevan pelkkiä
apinoita hän kohta sen jälleen sulki. Tapahtuma lienee kumminkin
aiheuttanut keskustelua, jonka jälkiä havaitsemme Ottilian
päiväkirjassa.

Ottilian päiväkirjasta.
 "Kuinka onkaan ihmisellä luontoa kuvailla inhoittavia apinoita niin
huolellisesti. Niiden eläiminä katseleminenkin on jo alentavaa, mutta
jos noudattaa houkutusta ja etsii niistä tuttujen henkilöiden piirteitä,
niin muuttuu tosiaankin ilkeämielisemmäksi."

"Se, joka mielellänsä käsittelee pilapiirroksia ja irvikuvia, on

varmaan jossakin määrin eriskummallinen. Hyvää apulaistamme
saan kiittää siitä, ettei minua ole kiusattu luonnonopilla: minä en
voinut milloinkaan kiintyä matoihin ja kuoriaisiin."

"Tällä kertaa hän tunnusti olevansa samaa mieltä. Luonnosta,

sanoi hän, meidän pitäisi tuntea ainoastaan se, mikä elävänä
välittömästi meitä ympäröi. Kaikkiin puihin, jotka ympärillämme
kukkivat, viheriöivät, tekevät hedelmää, jokaiseen pensaaseen,
jonka ohi astelemme, jokaiseen ruohonkorteen, jota jalkamme
polkee, me olemme todellisessa suhteessa, ne ovat oikeita
kansalaisiamme. Linnut, jotka hypähtelevät puittemme oksilla
edestakaisin, jotka visertävät lehvistöissämme, kuuluvat meille,
puhuvat meille, nuoruudesta saakka, ja me opimme ymmärtämään
niiden kieltä. Eikö olekin niin laita, että jokainen vieras,
ympäristöstänsä irralleen temmattu olento aiheuttaa meissä
tavallaan säikyttävän vaikutelman, jota vain tottumus tylsentää.
Apinain, papukaijojen ja neekerien ympärillänsä sietäminen
edellyttää jo kirjavaa, meluisaa elämää."

"Toisinaan, kun minut sattui valtaamaan utelias halu päästä

näkemään sellaisia kummallisia asioita, olen kadehtinut matkailijaa,
joka näkee sellaisia ihmeitä elävässä jokapäiväisessä yhteydessä
toisten ihmeitten kanssa. Mutta hän muuttuu itsekin toiseksi
ihmiseksi. Kukaan ei astele rankaisematta palmujen siimeksessä, ja
mielipiteet vaihtuvat varmaan toisiksi sellaisessa maassa, missä
norsut ja tiikerit ovat kotonansa."

"Ihailtava on vain se luonnontutkija, joka osaa meille kuvailla ja

esittää kaikkein vieraimpia, kummallisimpia asioita omine
paikallisuuksinensa, koko naapuristoinensa, joka kerta kaikkein
omimmassa elementissänsä. Haluaisinpa kovin kuulla joskus
Humboldtin kertoilevan."

"Luonnontieteellinen kokoelma voi meistä näyttää egyptiläiseltä

haudalta, jossa eri eläin- ja kasvijumalat balsamoituina säilyvät.
Pappiskastin sopii hyvinkin sitä käsitellä salaperäisen hämäryyden
verhossa, mutta yleiseen opetusohjelmaan ei sellaista pitäisi liittää,
sitä vähemmän, kun läheisemmät ja arvokkaammat asiat siten
helposti syrjäytyvät."

"Opettaja, joka kykenee yhden ainoan hyvän työn, yhden ainoan

hyvän runon avulla herättämään tunnettamme, tekee enemmän kuin
toinen, joka opettaa meidät tuntemaan kokonaisen sarjan alempien
luonnonmuodostumien rakenteita ja nimiä, sillä jälkimmäisessä
tapauksessa on koko tuloksena se, minkä muutenkin tiedämme: että
ihminen on jumaluuden etevin ja ainoa vertauskuva."

"Olkoon yksilöllä vapaus askarrella niissä asioissa, jotka hänen

mieltänsä kiinnittävät, jotka häntä ilahduttavat, jotka hänestä
näyttävät hyödyllisiltä; ihmisten varsinaisena tutkimusesineenä on
sittenkin ihminen."
KAHDEKSAS LUKU.

Harvat ihmiset osaavat askarruttaa mieltänsä lähimmällä

menneisyydellä. Meitä joko kiinnittää auttamattomasti nykyisyys, tai
me eksymme etäiseen menneisyyteen ja yritämme, mikäli vain
mahdollista, kutsua esiin ja palauttaa entisellensä sitä, mikä on
meiltä kerrassaan kadonnut. Suurissa ja rikkaissakin perheissä, jotka
ovat esivanhemmillensa paljon velkaa, on tavallisesti niin laita, että
isoisää muistetaan enemmän kuin isää.

Tuollaisiin mietteisiin johtui apulaisemme, kun hän eräänä niistä

kauniista päivistä, joina väistyvä talvi tapaa teeskennellä kevättä, oli
kulkenut suuren vanhan linnanpuiston halki ihaillen Eduardin isän
istuttamia upeita lehmuskujanteita ja hänen säännöllisiä
puistorakennelmiansa. Ne olivat menestyneet mainiosti istuttajansa
tarkoitusten mukaan, ja nyt, kun niiden olisi pitänyt löytää hyväksyjiä
ja nauttijoita, ei kukaan niistä enää hiiskahtanutkaan; niitä käytiin
tuskin katsomassakaan, ja harrastelu ja varainkulutus oli suunnattu
toiselle taholle, kauemmaksi ja avarammalle. Palattuansa hän esitti
huomautuksensa Charlottalle, joka suhtautui siihen suopeasti.

Elämän kuljettaessa meitä eteenpäin, virkkoi Charlotta, me

luulemme toimivamme omaehtoisesti, valitsevamme tehtävämme ja
huvimme, mutta kun asiaa lähemmin tarkastelemme, niin
huomaamme, että meidän onkin vain pakko suorittaa oman
aikamme suunnitelmia, noudatella sen taipumuksia.

Epäilemättä, jatkoi apulainen, ja kukapa soutamaan vasten

ympärillänsä kiitävää virtaa? Aika rientää eteenpäin ja sen mukana
ajatustavat, mielipiteet, ennakkoluulot ja harrastelut. Jos pojan
nuoruus sattuu juuri murroskauteen, niin saa olla varma siitä, ettei
hän halua missään suhteessa liittyä isäänsä. Jos viimeksimainittu on
elänyt aikana, jolloin haluttiin saada omaksua sitä ja tätä, taata
itsellensä tämä omistus, rajoittaa se ja lujittaa muusta maailmasta
erotettuna sen nautinto, niin ensinmainittu pyrkii kohta laajenemaan,
levittäytymään ja suljettua aluetta avaamaan.

Kokonaiset aikakaudet, virkkoi Charlotta, muistuttavat

kuvailemaanne isää ja hänen poikaansa. Olosuhteista, jotka
vallitsivat siihen aikaan, jolloin jokaisella pienellä kaupungilla täytyi
olla muurit ja vallihaudat, jolloin aateliskartanot vielä rakennettiin
rämeisiin ja vähäpätöisimpiinkin linnoihin päästiin ainoastaan
nostosiltaa pitkin, voimme tuskin muodostaa itsellemme käsitystä.
Suuremmatkin kaupungit purkavat nyt muurinsa, ruhtinaallistenkin
linnojen saartokaivannot täytetään, kaupungit ovat vain suuria
kauppaloita, ja kun tuota matkoillansa katselee, voisi luulla yleisen
rauhan tulleen lujitetuksi ja kultaisen aikakauden olevan ovella.
Kukaan ei usko voivansa viihtyä puutarhassa, ellei se näytä aukealta
maalta; mikään ei saa viitata taiteeseen, pakkoon, me tahdomme
hengitellä täysin vapaasti ja ehkäisemättä. Rohkenetteko otaksua,
ystäväiseni, että tästä olotilasta voitaisiin palata toiseen, edelliseen?

Miksipä ei? virkkoi apulainen. Jokaisessa olotilassa on

hankaluutensa, rajoitetussa samoinkuin irrallisessakin. Jälkimmäinen
edellyttää yltäkylläisyyttä ja johtaa tuhlaukseen. Viivähtäkäämme
esimerkissänne, joka tosiaankin on sattuva. Puutteen ilmetessä
palaa kohta rajoittumishalukin. Ihmiset, joiden on pakko käyttää
alueitansa hyödyksensä, rakentavat jälleen muureja puutarhainsa
ympärille tuotteittensa suojaksi. Siten syntyy vähitellen uusi
asiaintila. Hyöty pääsee jälleen voitolle, ja paljonomistavakin arvelee
vihdoin, että hänen on käyteltävä kaikkea hyödyksensä. Uskokaa
minua: on mahdollista, että poikanne laiminlyö kaikki
puistorakennelmat vetäytyen jälleen isoisänsä vakaiden muurien
taakse ja hänen korkeiden lehmustensa alle.

Kuullessaan apulaisen puhuvan hänen pojastansa Charlotta salaa

iloitsi ja antoi senvuoksi anteeksi toisen, hieman epäystävällisen,
hänen rakkaan, kauniin puistonsa kohtaloa koskevan ennustuksen.
Niinpä hän vastasikin aivan leppoisasti: Me emme ole vielä
kumpikaan riittävän vanhat, jotta olisimme useaan kertaan kokeneet
sellaisia ristiriitoja, mutta kun siirtyy ajatuksissaan varhaiseen
nuoruuteensa, muistaa, millaisia valituksia on kuullut vanhempien
henkilöiden esittävän, ja ottaa samalla huomioon maiden ja
kaupunkien kohtaloita, niin huomautuksessa ei liene muistutuksen
sijaa. Mutta eikö tätä asiain luonnollista kulkua käy mitenkään
vastustaminen, eikö isää ja poikaa, vanhempia ja lapsia voi saattaa
sopusointuun? Te olette ystävällisesti ennustanut minulle pojan;
pitäisikö siis juuri hänen joutua ristiriitaan isänsä kanssa, hävittää
mitä vanhempansa ovat rakentaneet sen sijaan, että hän sitä
täydentäisi ja kohottaisi noudattelemalla samoja tarkoituksia kuin
he?

Sitä varten on kyllä olemassa järkevä keino, vastasi apulainen,

mutta ihmiset käyttävät sitä harvoin. Koroittakoon isä poikansa
osuuskumppaniksensa, sallikoon hänen viljellä ja istuttaa kerallansa
ja suokoon hänelle, kuten itsellensäkin, vaaratonta mielivaltaa.
Toiminta voidaan liittää toiseen punomalla, ei koskaan
paloittelemalla. Nuori oksa liittyy helposti ja mielellänsä vanhaan
runkoon, johon mikään täysi-ikäinen osa ei ole enää liitettävissä.

Apulaista ilahdutti, että oli tullut ennen lähtöänsä sanoneeksi

Charlottalle jotakin miellyttävää ja siten jälleen varmistaneeksi hänen
suopeata mielialaansa. Oli jo aika lähteä; hän oli viipynyt liiankin
kauan poissa kotoa, mutta voi tehdä lähtöpäätöksensä vasta sitten,
kun oli päässyt täysin vakuutetuksi siitä, että täytyisi antaa
Charlottan synnytysajan mennä ohi, ennenkuin sopi toivoa mitään
ratkaisua Ottiliaa koskevassa asiassa. Senvuoksi hän mukautui
olosuhteisiin palaten näine toiveinensa johtajattaren luo.

Synnytysaika lähestyi. Charlotta pysytteli jo yksinomaan

huoneissansa. Hänen luoksensa kokoontuneet naiset muodostivat
hänen suljetun seurapiirinsä. Ottilia piti huolta taloudesta, mutta
uskalsi tuskin ajatella mitä teki. Hän oli tosin täydellisesti alistunut,
toivoi saavansa edelleenkin mitä alttiimmin palvella Charlottaa, lasta
ja Eduardia, mutta ei käsittänyt, kuinka se kävisi päinsä. Hänet voi
pelastaa täydellisestä hämmennystilasta vain jokapäiväinen
velvollisuuksiensa täyttäminen.

Charlotta oli onnellisesti synnyttänyt pojan, ja kaikki naiset

vakuuttivat, että se oli ilmetty isänsä. Ottilia yksin mietti mielessänsä
toisin, toivottaessaan äidille onnea ja mitä sydämellisimmin
tervehtiessään pienokaista. Jo Lucianan naimisiinmenoa koskevissa
järjestelyissä oli puolison poissaolo tuntunut Charlottasta erittäin
haitalliselta, ja nyt ei isän pitänyt olla läsnä myöskään pojan
syntyessä, hänen ei pitänyt saada määrätä oman poikansa nimeä.
 Kaikkein ensimmäinen onnittelemaan saapuva ystävä oli Mittler,
jonka asettamat vakoilijat olivat kohta toimittaneet hänelle asiasta
tiedon. Hän saapui, vieläpä sangen hyvillä mielin. Voiden tuskin
salata voitonriemuansa Ottilian läsnäollessa hän lausui Charlottalle
arkailematta ajatuksensa ja oli mies hälventämään kaikki murheet ja
poistamaan kaikki hetken hankaluudet. Ristiäisiä ei pitänyt siirtää
pitkien aikojen taakse. Vanhan sielunpaimenen, joka oli jo haudan
partaalla, piti siunauksellansa liittää yhteen menneisyys ja
tulevaisuus. Pojan tuli olla nimeltänsä Otto; hän voi saada
ainoastaan isän ja ystävän nimen.

Tarvittiin tämän miehen ehdotonta tungettelevaisuutta, jotta

lukemattomat epäilykset, vastaväitteet, vitkastelu, lamaantuminen,
paremmat tai toiset tiedot, epäröiminen, arvelut, uudet ja
vastakkaiset arvelut tulivat kumotuiksi. Sellaisissa tapauksissa näet
epäilys synnyttää aina uusia epäilyksiä, ja kaikkia suhteita
säästeltäessä johdutaan auttamattomasti loukkaamaan joitakin.

Mittler otti pitääkseen huolen kaikista ilmoitus- ja kutsukirjeistä. Ne

piti toimittaa kohta matkaan, sillä kirjoittajasta itsestäänkin oli erittäin
tärkeätä saada ilmoittaa onni, jota hän piti perheelle ylen
merkittävänä, muillekin, toisinaan pahansuoville ja pahaapuhuville
ihmisille. Tähänastiset kiihkoisat tapahtumat eivät tosiaankaan olleet
pysyneet salassa suurelta yleisöltä, joka yleensäkin on vakuutettu
siitä, että kaikki, mitä tapahtuu, tapahtuu vain sitä varten, ettei
puuttuisi puheenainetta.

Ristiäisjuhlallisuuden tuli olla arvokas, mutta rajoitettu ja lyhyt.

Kokoonnuttiin, Ottilian ja Mittlerin piti toimia kasteentodistajina.
Vanha sielunpaimen astui kirkonpalvelijan tukemana hitaasti heidän
luoksensa. Rukous oli suoritettu, lapsi laskettu Ottilian käsivarrelle.
Katsoessaan sitten lauhkeasti pienokaista Ottilia kovin säikähti sen
avoimia silmiä: hän näet luuli näkevänsä omat silmänsä.
Yhtäläisyyden olisikin täytynyt vaikuttaa yllättävästi kehen tahansa.
Mittler, joka ensin otti lapsen vastaan, säpsähti hänkin havaitessaan
sen rakenteeltansa muistuttavan kapteenia, vieläpä niin suuressa
määrin, ettei hän ollut nähnyt sellaista milloinkaan ennen.

Vanhan kelpo sielunpaimenen oli heikkoutensa vuoksi pakko

rajoittua tavalliseen liturgiaan. Mutta Mittler, jonka mielen asia
kerrassaan täytti, muisteli entisiä virantoimituksiansa ja oli
yleensäkin taipuvainen joka tilaisuudessa miettimään mitä nyt
sanoisi, miten ajatuksensa lausuisi. Tällä kertaa hänen oli sitä
mahdottomampi pidättyä, kun hänen ympärillänsä oli vain pienoinen
seura pelkkiä ystäviä. Senvuoksi hän alkoi toimituksen loppupuolella
mielihyvin sujuttautua papin asemaan, ilmaista hilpeässä puheessa
kumminvelvollisuuksiansa ja toiveitansa kuvaillen asioita sitäkin
leveämmin, kun luuli voivansa Charlottan tyytyväisestä ilmeestä
havaita hänen suostumuksensa. Ponteva puhuja ei ollenkaan
huomannut, että kelpo vanhus olisi mielellään istuutunut, ja vielä
vähemmin johtui hänen mieleensä, että hän oli aiheuttamassa
pahempaakin onnettomuutta. Kuvailtuaan värikkäästi jokaisen
läsnäolevan henkilön suhdetta lapseen ja asettaen siten Ottilian
kärsivällisyyden verrattain kovalle koetukselle hän lopulta kääntyi
vanhuksen puoleen lausuen: Ja te, kunnianarvoisa isä, voitte nyt
Simeonin tavoin sanoa: Herra, salli palvelijasi rauhaan menevän,
sillä minun silmäni ovat nähneet tämän talon vapahtajan.

Nyt hän oli aikeissa päättää puheensa oikein loistavasti, mutta

havaitsi kohta, että vanhus, jolle hän lasta ojensi, tosin aluksi näytti
kumartuvan sitä kohti, mutta sitten äkkiä vaipui takaisin. Hänet
saatiin hädin tuskin varjelluksi kaatumasta, kannettiin istumaan, ja
kaikesta samassa tuokiossa annetusta avusta huolimatta täytyi
hänet todeta kuolleeksi. Tapahtuma oli niin yllättävä, että katselijoille
kävi vaikeaksi nähdä ja ajatella syntymä kuoleman, ruumiskirstu
kätkyen välittömään läheisyyteen, käsittää tuo suunnaton
vastakohtaisuus silmillänsä eikä vain mielikuvituksellansa. Ottilia
yksin katseli kuoleman uneen vaipunutta, jonka kasvoissa yhä säilyi
ystävällinen, miellyttävä ilme, tavallaan kadehtien. Olihan hänen
oman sielunsa elämä surmattu; miksi piti ruumiin vielä pysyä elossa?

Päivän ikävien tapahtumien siten monesti johtaessa hänet

katoavaisuuden, eron, menettämisen ajatuksiin hänellä oli toisaalta
lohtunansa ihmeellisiä öisiä ilmestyksiä, jotka vakuuttivat hänelle
rakastetun olemassaoloa, lujittaen ja virkistäen hänen omaa
elämäänsä. Laskeuduttuansa illalla levolle ja häilyessään vielä
suloisessa tunnossa unen ja valveen välillä hänestä tuntui siltä, kuin
olisi silmäillyt aivan heleään, mutta silti leppeästi valaistuun
avaruuteen. Siinä hän näki selvästi Eduardin, eikä suinkaan
tavallisessa puvussa, jossa oli hänet aikaisemmin nähnyt, vaan
sotilasasussa, joka kerta erilaisessa, ei kumminkaan millään muotoa
haaveellisessa, vaan täysin luonnollisessa asennossa: seisomassa,
kävelemässä, makaamassa ja ratsastamassa. Pienimpiä
yksityiskohtiansa myöten selväpiirteinen kuva liikkui alttiisti hänen
edessänsä hänen mitään tekemättä, sitä mitenkään tahtomatta tai
kuvitusvoimaansa ponnistamatta. Toisinaan kuvan ympärilläkin näkyi
jotakin, varsinkin jotain liikkuvaa, joka piirtyi tummempana heleälle
pohjalle, mutta Ottilia erotti vaivoin varjokuvia, jotka saattoivat joskus
näyttää ihmisiltä, hevosilta, puilta ja vuorilta. Tavallisesti hän nukkui
katseluunsa ja oli aamulla, rauhallisesta unesta herätessänsä,
virkistynyt ja lohdutettu, koska hänellä oli vakaumuksenansa se
tunto, että Eduard vielä elää ja on mitä kiinteimmässä suhteessa
häneen.
YHDEKSÄS LUKU.

Kevät oli tullut, myöhemmin, mutta samalla nopeammin ja

hilpeämmin kuin tavallisesti. Ottilia löysi nyt puutarhasta
huolenpitonsa hedelmän: kaikki orasti, vihersi ja kukoisti ajallansa;
moni hyvinjärjestetyissä ansareissa ja kukkaslavoissa valmisteltu
elämänitu pääsi nyt kohta ulkoapäin vihdoinkin vaikuttavan luonnon
yhteyteen, ja kaikki, mitä oli tehtävänä ja toimitettavana, ei tuntunut
enää pelkältä toivorikkaalta vaivalta, kuten tähän saakka, vaan
muuttui hilpeäksi nautinnoksi.

Puutarhuria hänen täytyi lohduttaa monen ruukkukasvien joukkoon

syntyneen aukon ja monen puunlatvan tasasuhtaisuuden
tärveltymisen vuoksi, minkä kaiken oli aiheuttanut Lucianan
hillittömyys. Ottilia rohkaisi vanhaa miestä vakuuttamalla kaiken
tulevan pian entisellensä, mutta puutarhurilla oli niin syvä tunne, niin
puhdas käsitys ammatistansa, ettei noista lohdutusperusteista ollut
paljoakaan hyötyä. Yhtä vähän kuin puutarhuri saa hajoittaa itseänsä
omaksumalla muita harrastuksia ja kiintymyksiä, yhtä vähän saa
keskeytyä se rauhallinen kehitys, joka vie kasvin kestävään tai
ohimenevään täydellisyyteen. Kasvi on kuin itsepintainen ihminen,
josta voi asiaankuuluvalla tavalla käsitellen saada mitä ikänä haluaa.
Puutarhurin, jos kenenkään, tulee osata rauhallisesti arvioiden, hiljaa
ja johdonmukaisesti suorittaa kunakin vuodenaikana, kunakin
hetkenä se, mikä on tarpeen.

Kelpo puutarhurillamme oli nuo ominaisuudet varsin

huomattavassa määrässä, minkä vuoksi Ottilia sangen mielellään
toimi hänen kerallansa, mutta varsinaista kykyänsä tämä mies ei
ollut enää muutamiin aikoihin voinut tyydytykseksensä harjoittaa.
Vaikka hän näet osasikin moitteettomasti suorittaa kaikki puu- ja
kasvitarhan hoitoon kuuluvat tehtävät sekä vanhemman
korukasvitarhankin vaatimukset, vaikka hän olisikin kasvihuoneiden,
kukkasipulien, neilikkain ja kultaesikkojen kasvattajana voinut
haastaa luonnon itsensä kilpasille, olivat uudet koristepuut ja
muotikukkaset sentään jääneet hänelle verrattain vieraiksi, ja
hänessä asui parhaillaan avautuvaa kasviopin ääretöntä aluetta ja
siinä surisevia vieraita nimiä kohtaan jonkinlainen arkuus, joka tuntui
hänestä kiusalliselta. Herrasväen edellisenä vuonna aloittamia
tilauksia hän piti hyödyttömänä kulutuksena ja tuhlauksena, sitäkin
enemmän, kun näki monen kalliin kasvin surkastuvan eikä ollut
erikoisen hyvissä suhteissa kauppapuutarhureihin, joiden ei uskonut
riittävän rehellisesti häntä palvelevan.

Hän oli monien kokeilujen jälkeen sommitellut itsellensä

eräänlaisen asiaa koskevan suunnitelman, jota Ottilia kannatti sitäkin
enemmän, kun sen pohjana oikeastaan oli Eduardin paluu, joka
tässä samoinkuin monessa muussakin tapauksessa tuntui
pakostakin yhä tarpeellisemmalta.

Kasvien yhä paremmin juurtuessa ja oksia työntäessä Ottilia tunsi

yhä lujemmin kiintyvänsä tähän taloon. Tasan vuosi sitten hän oli
astunut vieraana, mitättömänä olentona näihin suojiin. Kuinka paljon
hän olikaan sittemmin voittanut! Mutta ikävä kyllä myöskin
menettänyt! Hän ei ollut milloinkaan ennen tuntenut itseänsä niin
rikkaaksi eikä milloinkaan niin köyhäksi. Molemmat tunnot vaihtelivat
silmänräpäyksessä, risteilivät mitä kiinteimmin, hänen osaamatta
auttaa itseänsä muuten kuin antautumalla yhä uudelleen
myötätuntoisesti, jopa intohimoisestikin lähimmän valtoihin.

On hyvin ymmärrettävissä, että kaikki se, mikä oli Eduardille

erikoisen rakasta, vetosi voimakkaimmin Ottiliankin huolekkuuteen.
Miksipä siis hän ei olisi saanut toivoa odotetun pian palaavan
kiitollisena havaitsemaan hänen poissaollessansa suoritettua
huolenpitoa ja palvelevaisuutta.

Eräällä aivan toisellakin tavalla oli hänen määrä toimia Eduardin

hyväksi. Hän oli ottanut erikoisesti pitääksensä huolta lapsesta,
jonka välittömäksi hoitajaksi hän voi ryhtyä sitäkin paremmin, kun oli
päätetty, ettei sitä jätettäisi imettäjän huostaan, vaan elätettäisiin
maidolla ja vedellä. Lapsen piti saada tänä kauniina aikana nauttia
raitista ulkoilmaa, joten hän, mieluimmin itse, kantoi sen ulos,
kanniskeli nukkuvaa pienokaista kukkaisessa tarhassa, jonka oli
määrä tuonnempana hymyillen kirkastaa lapsuusaikaa, kanniskeli
häntä nuorten pensaitten ja kasvien välitse, joiden asiana näytti
olevan kasvaa hänen kerallansa nuoruuden kukoistukseen.
Katsellessaan ympärillensä Ottilia ei itseltänsä salannut, millaisen
rikkauden omistajaksi poika oli syntynyt: silmänkantamalta piti
melkein kaiken tulla kerran kuulumaan hänelle. Kuinka suotavaa
olikaan, että hän tämän lisäksi saisi kasvaa isänsä ja äitinsä silmäin
alla lujittaen uutta, iloista liittoa.

Ottilialla oli kaikesta tästä niin puhdas tunto, että hän ajatteli sen
välttämättömäksi todellisuudeksi, syrjäyttäen itsensä kokonaan.
Kirkkaan taivaan, heleän auringon alla hänelle yht'äkkiä selvisi, että
hänen rakkautensa, jos sen mieli täydellistyä, täytyi muuttua ihan
epäitsekkääksi, uskoipa hän useina hetkinä jo päässeensäkin niihin
korkeuksiin. Hän toivoi ainoastaan ystävänsä hyvää, uskoi
kykenevänsä kieltäytymään hänestä, vaikkapa ei häntä enää
milloinkaan näkisi, kunhan vain tietäisi hänet onnelliseksi. Omasta
puolestansa hän tiesi, ettei tulisi koskaan kenenkään toisen omaksi.

Oli pidetty huolta siitä, että syksy muodostui yhtä ihanaksi kuin
kevät. Kaikkia niin sanottuja kesäkasveja, kaikkia niitä, jotka syksyllä
yhä kukkivat, kylmääkin uhmaillen, varsinkin astereita, oli kylvetty
mitä erilaisimpia, ja niiden piti nyt luoda tähtitaivas maan pinnalle.

Ottilian päiväkirjasta.

"Lukemamme hyvän ajatuksen, kuulemamme huomiotaherättävän

lausunnon me merkitsemme päiväkirjaamme. Jos vaivautuisimme
samalla poimimaan ystäviemme kirjeistä omituisia huomautuksia,
omaperäisiä näkökohtia, ohimennen piirrettyjä henkeviä sanoja, niin
varmaan paljon rikastuisimme. Me säilytämme kirjeitä lukematta niitä
enää milloinkaan, lopulta me ne hienotunteisuudesta tuhoamme, ja
siten häviää auttamattomasti meiltä ja muilta kaunein ja välittömin
elämäntuulahdus. Minä ryhdyn korvaamaan tätä laiminlyöntiä."

"Niinpä uudistuu jälleen vuoden vaiherikas tarina. Me olemme

taasen, Jumalan kiitos, ehtineet sievimpään lukuun. Orvokit ja kielot
ovat ikäänkuin sen otsakkeita ja kuvakoristeita. Meistä tuntuu aina
miellyttävältä, kun ne elämän kirjaa avatessamme jälleen sattuvat
eteemme."

"Me soimaamme köyhiä, varsinkin alaikäisiä, kun he kuljeksivat

kerjäten. Emmekö huomaa, että he ovat toimessa kohta, kun on