Download the Full Version of the Ebook with Added Features ebookname.

com

A First Course in Integral Equations 2nd Edition

Abdul-Majid Wazwaz

https://ebookname.com/product/a-first-course-in-integral-
equations-2nd-edition-abdul-majid-wazwaz/

OR CLICK HERE

DOWLOAD NOW

Download more ebook instantly today at https://ebookname.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Ordinary Differential Equations A First Course 1st Edition

D. Somasundaram

https://ebookname.com/product/ordinary-differential-equations-a-first-
course-1st-edition-d-somasundaram/

ebookname.com

Integral Equations and their Applications M. Rahman

https://ebookname.com/product/integral-equations-and-their-
applications-m-rahman/

ebookname.com

A First Course in String Theory 2nd edition Barton

Zwiebach

https://ebookname.com/product/a-first-course-in-string-theory-2nd-
edition-barton-zwiebach/

ebookname.com

Temporary Migration Transformation and Development 1st

Edition Pirkko Pitkänen

https://ebookname.com/product/temporary-migration-transformation-and-
development-1st-edition-pirkko-pitkanen/

ebookname.com
The Scripture Doctrine of Creation With Reference to
Religious Nihilism and Modern Theories of Development 1st
Edition Thomas Rawson Birks
https://ebookname.com/product/the-scripture-doctrine-of-creation-with-
reference-to-religious-nihilism-and-modern-theories-of-
development-1st-edition-thomas-rawson-birks/
ebookname.com

Early Musical Borrowing Criticism and Analysis of Early

Music 1st Edition Honey Meconi

https://ebookname.com/product/early-musical-borrowing-criticism-and-
analysis-of-early-music-1st-edition-honey-meconi/

ebookname.com

Badd Mojo The Badd Brothers Book 6 1st Edition Jasinda

Wilder

https://ebookname.com/product/badd-mojo-the-badd-brothers-book-6-1st-
edition-jasinda-wilder/

ebookname.com

Analysis and Performance of Engineering Materials Key

Research and Development 1st Edition Gennady E. Zaikov
(Editor)
https://ebookname.com/product/analysis-and-performance-of-engineering-
materials-key-research-and-development-1st-edition-gennady-e-zaikov-
editor/
ebookname.com

My Demons Were Real Constitutional Lawyer Joseph Calamia s

Journey 1st Edition Bob Ybarra

https://ebookname.com/product/my-demons-were-real-constitutional-
lawyer-joseph-calamia-s-journey-1st-edition-bob-ybarra/

ebookname.com
From Poverty to Famine in Northeast Ethiopia A Rural
History 19 1935 James Mccann

https://ebookname.com/product/from-poverty-to-famine-in-northeast-
ethiopia-a-rural-history-19-1935-james-mccann/

ebookname.com
 Second Edition
A FIRST COURSE IN INTEGRAL
EQUATIONS
A FIRST COURSE IN INTEGRAL
EQUATIONS

Abdul-Majid Wazwaz
Saint Xavier University, USA
Published by
World Scientific Publishing Co. Pte. Ltd.
5 Toh Tuck Link, Singapore 596224
USA office: 27 Warren Street, Suite 401-402, Hackensack, NJ 07601
UK office: 57 Shelton Street, Covent Garden, London WC2H 9HE

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Wazwaz, Abdul-Majid.
A first course in integral equations / by Abdul-Majid Wazwaz (Saint Xavier University, USA). -- Second edition.
pages cm
Includes bibliographical references and index.
ISBN 978-9814675116 (hardcover : alk. paper) -- ISBN 978-9814675123 (pbk.: alk. paper)
1. Integral equations. I. Title.
QA431.W36 2015
515′.45--dc23
2015008111

British Library Cataloguing-in-Publication Data

A catalogue record for this book is available from the British Library.

Copyright © 2015 by World Scientific Publishing Co. Pte. Ltd.

All rights reserved. This book, or parts thereof, may not be reproduced in any form or by any means,
electronic or mechanical, including photocopying, recording or any information storage and retrieval system
now known or to be invented, without written permission from the publisher.

For photocopying of material in this volume, please pay a copying fee through the Copyright Clearance Center, Inc.,
222 Rosewood Drive, Danvers, MA 01923, USA. In this case permission to photocopy is not required from the
publisher.

Printed in Singapore
THIS BOOK IS DEDICATED TO
My wife, our son, and our three daughters
for supporting me in all my endeavors
Contents
Preface to the Second Edition
Preface to the First Edition

1 Introductory Concepts
1.1 Definitions
1.2 Classification of Linear Integral Equations
1.2.1 Fredholm Linear Integral Equations
1.2.2 Volterra Linear Integral Equations
1.2.3 Integro-Differential Equations
1.2.4 Singular Integral Equations
1.2.5 Volterra-Fredholm Integral Equations
1.2.6 Volterra-Fredholm Integro-Differential Equations
1.3 Solution of an Integral Equation
1.4 Converting Volterra Equation to an ODE
1.4.1 Differentiating Any Integral: Leibniz Rule
1.5 Converting IVP to Volterra Equation
1.6 Converting BVP to Fredholm Equation
1.7 Taylor Series
1.8 Infinite Geometric Series

2 Fredholm Integral Equations

2.1 Introduction
2.2 The Adomian Decomposition Method
2.2.1 The Modified Decomposition Method
2.2.2 The Noise Terms Phenomenon
2.3 The Variational Iteration Method
2.4 The Direct Computation Method
2.5 The Successive Approximations Method
2.6 The Method of Successive Substitutions
2.7 Comparison between Alternative Methods
2.8 Homogeneous Fredholm Integral Equations
2.9 Fredholm Integral Equations of the First Kind
2.9.1 The Method of Regularization

3 Volterra Integral Equations

3.1 Introduction
 3.2 The Adomian Decomposition Method
3.2.1 The Modified Decomposition Method
3.2.2 The Noise Terms Phenomenon
3.3 The Variational Iteration Method
3.4 The Series Solution Method
3.5 Converting Volterra Equation to IVP
3.6 Successive Approximations Method
3.7 The Method of Successive Substitutions
3.8 Comparison between Alternative Methods
3.9 Volterra Integral Equations of the First Kind
3.9.1 The Series Solution Method
3.9.2 Conversion of First Kind to Second Kind

4 Fredholm Integro-Differential Equations

4.1 Introduction
4.2 Fredholm Integro-Differential Equations
4.3 The Direct Computation Method
4.4 The Adomian Decomposition Method
4.4.1 The Modified Decomposition Method
4.4.2 The Noise Terms Phenomenon
4.5 The Variational Iteration Method
4.6 Converting to Fredholm Integral Equations

5 Volterra Integro-Differential Equations

5.1 Introduction
5.2 Volterra Integro-Differential Equations
5.3 The Series Solution Method
5.4 The Adomian Decomposition Method
5.5 The Variational Iteration Method
5.6 Converting to Volterra Integral Equation
5.7 Converting to Initial Value Problems
5.8 Volterra Integro-Differential Equations of the First Kind

6 Singular Integral Equations

6.1 Introduction
6.2 Abel’s Problem
6.3 The Generalized Abel’s Integral Equation
6.4 The Weakly-Singular Volterra Integral Equations
6.4.1 The Adomian Decomposition Method
6.5 The Weakly-Singular Fredholm Integral Equations
 6.5.1 The Modified Decomposition Method

7 Nonlinear Fredholm Integral Equations

7.1 Introduction
7.2 Nonlinear Fredholm Integral Equations of the Second Kind
7.2.1 The Direct Computation Method
7.2.2 The Adomian Decomposition Method
7.2.3 The Variational Iteration Method
7.3 Nonlinear Fredholm Integral Equations of the First Kind
7.3.1 The Method of Regularization
7.4 Nonlinear Weakly-Singular Fredholm Integral Equations
7.4.1 The Modified Decomposition Method

8 Nonlinear Volterra Integral Equations

8.1 Introduction
8.2 Nonlinear Volterra Integral Equations of the Second Kind
8.2.1 The Series Solution Method
8.2.2 The Adomian Decomposition Method
8.2.3 The Variational Iteration Method
8.3 Nonlinear Volterra Integral Equations of the First Kind
8.3.1 The Series Solution Method
8.3.2 Conversion to a Volterra Equation of the Second Kind
8.4 Nonlinear Weakly-Singular Volterra Integral Equations
8.4.1 The Modified Decomposition Method

9 Applications of Integral Equations

9.1 Introduction
9.2 Volterra Integral Form of the Lane-Emden Equation
9.2.1 Lane-Emden Equation of the First Kind
9.2.2 Lane-Emden Equation of the Second Kind
9.3 The Schlömilch’s Integral Equation
9.3.1 The Linear Schlömilch’s Integral Equation
9.3.2 The Method of Regularization
9.3.3 The Nonlinear Schlömilch’s Integral Equation
9.4 Bratu-Type Problems
9.4.1 First Bratu-Type Problem
9.4.2 Second Bratu-Type Problem
9.4.3 Third Bratu-Type Problem
9.5 Systems of Integral Equations
9.5.1 Systems of Fredholm Integral Equations
 9.5.2 Systems of Volterra Integral Equations
9.6 Numerical Treatment of Fredholm Integral Equations
9.7 Numerical Treatment of Volterra Integral Equations
A Table of Indefinite Integrals

B Integrals Involving Irrational Algebraic Functions

C Series
D The Error and the Gamma Functions
Answers to Exercises

Bibliography
Index
Preface to the Second Edition
Within the last eighteen years since the publication of the first edition of A First Course
in Integral Equations, the growth in the field of Integral Equations has been flourishing
with many advances. The new developments, which complement the traditional
concepts, present clear expositions of the main concepts and keys of Integral Equations.
Moreover, a further significant recognition of the use of Integral Equations in scientific
fields, engineering, and mathematics has developed. This recognition has been followed
up with further achievements in research. Like the first edition, the second edition is
helpful to a wide range of advanced undergraduate and graduate students in varying
fields, as well as researchers in science, mathematics, and engineering. Some of the
strengths of the new edition are the detailed treatments, clarifications, explanations of
the new developments, discussions of the wide variety of examples, and the well-
presented illustrations to aid the learner to better understand the concepts.
In editing this new edition, the following distinguishing features, above the
pedagogical aims of the first edition, were highly considered:

1. Many new and remarkable developments have been added. The scope of each chapter
is extended to contain these fascinating new findings.
2. The linear and the nonlinear integral equations were handled in a systematic manner
with more methods and applications. This edition provides very systematic and detailed
instructions on how to handle each kind of equations.
3. Many people have written to me since the publication of the first edition. They
offered many useful and constructive suggestions. Their suggestions for extending some
topics were honored in this text.
4. The fruitful evaluations, made by my students who used the first edition, provide
useful input. My students’ questions and concerns were addressed in this edition.
5. A new application chapter has been added to discuss a variety of scientific
applications. Numerical and analytic treatments of linear and nonlinear integral
equations are explained in this chapter to highlight the effectiveness of the traditional
and the new methods.
6. The exact solutions of integral equations play a significant role in the proper
understanding of the features and structures of the problem. For this reason, and based
upon a vast request by readers, a solutions manual has been made that gives detailed
explanations and illustrations for solving each problem of the second edition.
I would like to acknowledge the encouragement of my wife who supported me in all
my endeavors, and in this edition and the accompanied solutions manual. I would also
like to acknowledge our son and three daughters for their support and encouragement.
Saint Xavier University Abdul-Majid Wazwaz
Chicago, IL 60655 e-mail: [email protected]
Summer 2015
Preface to the First Edition
Engineering, physics and mathematics students, both advanced undergraduate and
beginning graduate, need an integral equations textbook that simply and easily
introduces the material. They also need a textbook that embarks upon their already
acquired knowledge of regular integral calculus and ordinary differential equations.
Because of these needs, this textbook was created. From many years of teaching, I have
found that the available treatments of the subject are abstract. Moreover, most of them
are based on comprehensive theories such as topological methods of functional
analysis, Lebesgue integrals and Green functions. Such methods of introduction are not
easily accessible to those who have not yet had a background in advanced mathematical
concepts. This book is especially designed for those who wish to understand integral
equations without having the extensive mathematical background. In this fashion, this
text leaves out abstract methods, comprehensive methods and advanced mathematical
topics.
From my experience in teaching and in guiding related senior seminar projects for
advanced undergraduate students, I have found that the material can indeed be taught in
an accessible manner. Students have showed both a lot of motivation and capability to
grasp the subject once the abstract theories and difficult theorems were omitted. In my
approach to teaching integral equations, I focus on easily applicable techniques and I do
not emphasize such abstract methods as existence, uniqueness, convergence and Green
functions. I have translated my means of introducing and fully teaching this subject into
this text so that the intended user can take full advantage of the easily presented and
explained material.
I have also introduced and made full use of some recent developments in this field.
The book consists of six chapters, each being divided into sections. In each chapter
the equations are numbered consecutively and distinctly from other chapters. Several
examples are introduced in each section, and a large number of exercises are included
to give the students a constructive insight through the material and to provide them with
useful practice.
In this text, we were mainly concerned with linear integral equations, mostly of the
second kind. The first chapter introduces classifictions of integral equations and
necessary techniques to convert differential equations to integral equations or vice
versa. The second chapter deals with linear Fredholm integral equations and the
reliable techniques, supported by the new developments, to handle this style of
equations. The linear Volterra integral equations are handled, using the recent
developed techniques besides standard ones, in Chapter 3. The topic of integro-
differential equations has been handled in Chapter 4 and reliable techniques were
implemented to handle the essential link between differential and integral operators.
The fifth chapter introduces the treatment of the singular and the weakly singular
Volterra type integral equations. The sixth chapter deals with the nonlinear integral
equations. This topic is difficult to study. However, recent schemes have been
developed which show improvements over existing techniques and allow this topic to
be far more easily accessible for specific cases. A large number of nonlinear integral
examples and exercises are investigated.
Throughout the text, examples are provided to clearly and throughly introduce the
new material in a clear and absorbable fashion. Many exercises are provided to give
the new learner a chance to build his confidence and ease with the newly learned
material. The exercises increase in complexity, to challenge the student.
Finally, the text has three useful Appendices. These Appendices provide the user
with the integral forms, Maclaurin series and other related materials which are needed
to be used in the exercises.
The author would highly appreciate any note concerning any error found.

Chicago, IL 1995 Abdul-Majid Wazwaz

Chapter 1
Introductory Concepts

1.1 Definitions
An integral equation is an equation in which the unknown function u(x) to be determined
appears under the integral sign. A typical form of an integral equation in u(x) is of the
form

where K(x, t) is called the kernel of the integral equation, and α(x) and β(x) are the
limits of integration. In (1), it is easily observed that the unknown function u(x) appears
under the integral sign as stated above, and out of the integral sign in most other cases as
will be discussed later. It is important to point out that the kernel K(x, t) and the function
f(x) in (1) are given in advance. Our goal is to determine u(x) that will satisfy (1), and
this may be achieved by using different techniques that will be discussed in the
forthcoming chapters. The primary concern of this text will be focused on introducing
these methods and techniques supported by illustrative and practical examples.
Integral equations arise naturally in physics, chemistry, biology and engineering
applications modelled by initial value problems for a finite interval [a, b]. More details
about the sources and origins of integral equations can be found in [12] and [14]. In the
following example we will discuss how an initial value problem will be converted to
the form of an integral equation.

Example 1. Consider the initial value problem

subject to the initial condition

The equation (2) can be easily solved by using the method of separation of variables;
where by using the initial condition (3), the solution
is easily obtained. However, integrating both sides of (2) with respect to x from 0 to x
and using the initial condition, Eq. (3) yields the following

or equivalently

obtained by integrating the left hand side of (5) and by using the given initial condition
(3). Comparing (6) with (1) we find that f(x) = 1 and the kernel K(x, t) = 2t.
We will further discuss the algorithms of converting initial value problems and
boundary value problems in detail to equivalent integral equations in the forthcoming
sections. As stated above, our task is to determine the unknown function u(x) that
appears under the integral sign as in (1) and (6) and that will satisfy the given integral
equation.
We further point out that integral equations as ( 1) and (6) are called linear integral
equations. This classification is used if the unknown function u(x) under the integral sign
occurs linearly i.e. to the first power. However, if u(x) under the integral sign is
replaced by a nonlinear function in u(x), such as u2(x), cos u(x), cosh u(x) and eu(x),
etc., the integral equation is called in this case a nonlinear integral equation.

1.2 Classification of Linear Integral Equations

The most frequently used linear integral equations fall under two main classes namely
Fredholm and Volterra integral equations. However, in this text we will distinguish four
more related types of linear integral equations in addition to the two main classes. In
what follows, we will give a list of the Fredholm and Volterra integral equations, and
the four related types:
1. Fredholm integral equations
2. Volterra integral equations
3. Integro-differential equations
4. Singular integral equations
5. Volterra-Fredholm integral equations
6. Volterra-Fredholm integro-differential equations
In the following we will outline the basic definitions and properties of each type.
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 Viinanajomiesten mukaan saatiin vapaa kyyti Koivistolle, ja sieltä
otettiin kaksi hevosta viemään meitä ja tavaroitamme Käkisalmeen,
joka on mitätön kaupunkirähjä siellä Laatokan rannalla.

Maksettiin Koiviston miehille kyytiraha ja annettiin niiden lähteä

kotiinsa takaisin ja itse ruvettiin kiertämään sitä Käkisalmen
kaupunkia, pyssyt ja pussit selässä ja koirat kintereillä, etsien
asuntoa, mutta sitäpäs ei meinattu saada eikä saadakaan.

Koirista oli koko haitta heti alussa, sillä ne joutuivat riitaan niiden
maarakkien kanssa ja purivatkin niistä samana päivänä jo kaksi
kuoliaaksi, ja me ensin luultiin, että ne kaupunkilaiset siitä syystä
meitä ylenkatsovat eivätkä anna meille asuntoa. Me ruvettiin sitten
taluttamaan kukin koiraansa nuorassa.

Kulettiin yöpaikasta yöpaikkaan ja hotellista hotelliin, mutta

mihinkään ei meitä huolittu. Ensin tavallisesti naiset menivät karkuun
ja sitten tuli pari pelästyneen näköistä miestä, jotka sanoivat, että
"menkää pois, hyvät miehet, ei teitä tänne lasketa!"

Me ajateltiin, että jo nyt on ihme ja että uloskos tässä on asumaan

jäätäväkin, ja niinhän me olisi tehtykin, jos olisi ollut telttivaate
mukana.

Mentiin sitten yhteen kauppapuotiin sisään, aateltiin, että

jonnekinhan tässä täytyy turvautua, ja siellä olikin tuttu mies,
niinkuin meitä varten käsketty. Se oli ennen ollut Uuraassa
puotipoikana ja piti nyt omaa kauppaa Käkisalmessa. Tunsihan se
meidät heti ja sanoi:

— Aa! Saarelaisia! Mikäs teidät tänne on tuonut. Terve, terve!

 — Terve, terve, mutta mikäs sinut on itses tänne tuonut, naurettiin
me.

— Ka, tavarahan minut tänne toi, niinkuin näette!

— Meidät toi taas koivistolaiset hevoset, mutta ei päästä täällä

mihinkään yöksi. Joka paikassa ajavat ulos. Sellainen kaupunki tämä
on!

— Ei oteta sisään! No se nyt kumma! Minä ottaisin heti, mutta kun

teitä on noin monta ja meillä on niin hiton vähän tilaa, niin ei sopisi
kuin kaksi, korkeintaan kolme.

Siinä puodissa oli sitten sattumalta eräs lihakauppias. Pitkien

puheiden jälkeen sai uuraalainen sen uskomaan, että me ollaan
rehellisiä ja kunniallisia miehiä, hylkeenpyytäjiä ja vanhastaan
Uuraassa tunnettuja, ja lopulta lihakauppias suostuikin ottamaan
luokseen asumaan meidät kaikki.

Seuraavana päivänä oli kaunis ilma, ja me päätettiin lähteä

katsomaan niitä Laatokan jäitä. Uuraalainen sai hommatuksi meille
kyytimiehen. Se oli vanha ukko, siellä kahdeksanyhdeksänkymmenen
korvilla.

Oli ajeltu jo puoleen päivään asti ja hyvä keli siellä Laatokan jäillä
olikin, lunta ei paljon missään, eikä pahempia rakojakaan, ja ukko
tuli yhä puheliaammaksi ja puheliaammaksi Ensin se ei haastellut
muuta kuin sen minkä silti kysyi ja senkin hyvin yksikantaan.

Me oltiin ihmetelty jo alusta asti, miksi meille pantiin näin vanha

kyytimies, ja sitten kun se rupesi meille vapaammin juttelemaan,
kysyi eräs meistä:
 — Missä hommissa Käkisalmen kaikki nuoremmat miehet ovat,
kun näin vanhan miehen panivat meille hevosmieheksi?

— Eivät ne missään sen paremmissa hommissa ole, mutta kun

teillä on nuo keihäät ja muut kummalliset teräraudat ja pyssyt ja
koirat, jotka näyttävät enemmän susilta kuin koirilta, ja kun te olette
itse tuollaisia suuria ja hirvittävän näköisiä ja suuripartaisia miehiä,
niin teitä uuraalaisen sanoista huolimatta on pidetty vorojoukkona,
joka on tullut ryöstämään ja rosvoamaan ihan julkisesti tätä
Käkisalmen kaupunkia ja sen ympäristöä. Siellä eilen illalla sitten
miehet tuumivat minulle, että "mene sinä, eiväthän nuo nyt
ikälopulle ukolle mitään ruvenne tekemään", ja jos taas tämä
hevonen menee, niin kaupunki maksaa sen minulle. Pääasia on, että
saivat teidät pois kaupungista, vaikkapa vain yhdeksi päiväksikin,
että ennättävät hommata Viipurista sotaväkeä avuksi…

Teltti tärisi naurusta! Hahhahhahah…

— Niin, niin, älkää naurako! Tosi niillä oli kysymyksessä niilläkin ja

henki kallis ja tavara vielä kalliimpi! Sitten se ukko vielä jutteli, että
hän on nyt nähnyt, että me ollaankin rehellisiä pyyntimiehiä, "ja
taitavia näytte ammatissanne olevankin", tuumi se, kun me
näytettiin sille hylereikiä jäässä, missä ukko itse ei nähnyt mitään,
vaikka kehui olevansa niitä Laatokan parhaita pyyntimiehiä.
"Sitävartenhan minä tästä nyt teille uskallan jutellakin", sanoi se
meille, "kun te näytte olevan, niinkuin uuraalainen sanoikin,
merimiehiä, ulkosaarelaisia hylkeenpyytäjiä ja päälle päätteeksi
rehellisiä isäntämiehiä kaikki ja kun nyt tullaan takaisin kaupunkiin,
niin älkää kenellekään virkkako, että minä olen teille mitään sanonut,
muuten minä saan päälleni niiden vihat loppuiäkseni."
 Eikä me mitään kenellekään kerrottukaan. Annettiin ukkopahan
olla rauhassa.

Me ajeltiin sitten siellä Laatokan jäillä viikon päivät. Konevitsassa

oltiin kolme yötä ja saatiin luostarista ruokaa ja kaikki, mutta sitten
neljäntenä iltana kutsuttiin meidät sen luostarinpäämiehen puheille,
joka meille alkoi ensin hiljemmin sopotella jotakin siitä, että he ovat
kaikki köyhiä vaivaisia syntisiä ja heikkoja luostariveljiä, joilla ei ole
mitään omaisuutta, ja että luostari itsekin on aivan köyhä ja että he
ovat vain vaivaisia Herran viinamäen työmiehiä, jotka eivät mitään
niin halua kuin rauhaa, ja mitä lie muuta jutellutkin. Osasi niin
huonosti suomea, ettei siitä kaikesta saanut selvääkään. Kun me
sanottiin, että kyllä me maksetaan kaikki mitä kulutetaan ja ettei hän
nyt yön selkään merelle voi ajaa ihmisiä, alkoi se kiljumalla
pomelastaa kuun paisteesta ja tottuneesta kyytimiehestä ja taas
hiljemmin rukoilla, että "menkää hyvät miehet pois täältä, me
olemme kaikki köyhiä vaivaisia syntisiä, joilla eivät edes vaatteet ole
omia". No, mikäs siinä auttoi kuin lupaa pois, mutta eihän me sinä
iltana kuitenkaan vielä lähdetty. Me annettiin sille munkille, joka
meitä palveli siellä luostarin syömätuvassa ja joka kävi aina illalla
kello yhdeksän aikana katsomassa, että me nukutaan kukin omassa
kopissamme ja ilmoittamassa, mihin aikaan yöllä on noustava
jumalanpalvelukseen, kymmenen markkaa, laatikko tulitikkuja ja
kukkarollinen tupakkaa, ja se siitä vasta ilostui ja sanoi meille, että
"olla vain ristiveljet täällä niin kauan kuin asia vaatinee", ja se toi
sitten ruuan meille omaan koppiin kullekin ja me oltiin niin vielä
kaksi päivää, ennenkuin lähdettiin takaisin Käkisalmeen. Kyytimies
paluumatkalla oli saanut muutamilta tuttaviltaan munkeilta kuulla,
että meitä Konevitsassakin heti ensi päivistä asti pidettiin
rosvojoukkona, joka on tullut ryöstämään luostarin aarteita, mutta
että eivät uskaltaneet poiskaan ajaa, kun koko luostarissa ei
kuulema ollut yhtään pyssyä.

— No entä saalis? Vieläkö sieltä läksi kuinka niitä hylkeitä?

— Koko saaliina oli kaiken kaikkiaan noin seitsemän, vai olisiko

ollut kahdeksan hylereikää, joita saatiin siellä jäällä katsella…

— Hahhahhahhahhahh…!

— Ja entä matkakustannukset, ne taisivat nousta huimiin

summiin?

— Kuka niitä kävi laskemaan! Taisihan siitä kuluja olla ja paljon

taisi ollakin, mutta ei niistä sen enemmän puhuttu, kun ei
saaliistakaan kerran voitu puhua.

— Oltiin yö vielä Käkisalmessa ja lähdettiin varhain seuraavana

aamuna. Oli pimeä vielä ja taivas tähtiä täynnä ja niin jumalattoman
kova pakkanen, että vähän väliä piti juosta reen jälessä. Syötettiin
välillä hevosta ja lämmiteltiin yhdessä majatalossa ja otettiinpa siinä
kunnon ryypytkin ja annettiin sille ukkorähjällekin aikamoiset
piiskaryypyt. Panivat näet Käkisalmesta meitä pois viemään sen
saman ukon, joka meitä luotsaili siellä Laatokan jäillä.

Ukko jutteli meille siinä majatalossa sitten paljon siitä pelosta,

jonka alaisena koko Käkisalmen kaupunki oli ollut sinä iltana, kun me
ensi kerran tultiin sinne.

Oli nimittäin vielä samana iltana, kun me ilmaannuttiin kaupunkiin,

pidetty kaupungintalolla kokous, johon oli kutsuttu koko raati ja
valtuusto ja palokunnan päällikkö ja poliisipäällikkö ja ties ketä. Oli
ollut kysymys, mitä on tehtävä kaupungin pelastamiseksi. Pormestari
oli vedonnut poliisimestariin, joka taas oli selittänyt olevansa aivan
voimaton, kun kaikki poliisit ovat karanneet tai muuten menneet
piiloon. Sittenhän ne olivatkin lähettäneet heti yötä myöten
pikalähetin ratsastaen ajamaan Viipuriin minkä kavioista läksi
hakemaan apua sotaväeltä. Kun meitä ei sitten viikon kuluessa
kuulunut takaisin, olivat ne jääneet siihen uskoon, että me onkin
tultu ryöstämään Konevitsan ja Valamon luostarien huimia kulta- ja
jalokivivarastoja ja vähät välitetään köyhästä Käkisalmirähjästä, ja
niin olivat lähettäneet sotaväen jälleen takaisin Viipuriin, kun ensin
olivat meitä pari vuorokautta yötä päivää odottaneet. Ratsuväkeä se
kuului olleen, ja oli niillä ollut pari tykkiäkin.

Kun me sitten kaikkien kauhuksi jälleen kuitenkin ilmaannuttiin

Käkisalmeen, oli taas alkanut entinen rauhattomuus ja juokseminen
eikä meille annettu montakaan tuntia yörauhaa. Siellä kolmen
ajoissa aamuyöstä oli poliisimestari tullut meidän kyytimiehemme
asuntoon ja sanonut, että on lähdettävä heti paikalla viemään meitä
pois, eikä enää ikinä takaisin tuomaan, muutoin ei hyvä seuraa. —
"No nythän kaupunki pääsi teistä rauhaan", nauroi se kyytimies ja
kaatoi kolmannen norrikupin partaansa ja lisäsi, että "kyllä se nyt
tänä iltana Käkisalmessa ilo alkaa ja seurahuoneella toinenkin
samppanjaputelin korkki poksahtaa! — Lyhyet niillä siellä kuuluu
olevan korkin välit muutoinkin, saatikka nyt, kun kaupunki on
vapautunut pahimmasta kauhusta ja vaarasta, mikä sitä on uhannut
sitten niiden muinaisten suurien sotien…"

Tuuli oli muuttunut myrskyksi ja rapisutti telttipurjetta aika tavalla.

Syötyä annetaan ruoan tähteet ulos koirille ja puoli reikäleipää

vielä kullekin lisäksi. "Siellä tuntuu tuulevan oikein vanhaan tapaan",
sanoi vanhin, "minne lienevätkään vaan päässeet toiset, jos eivät
tämän tapaista paikkaa ole saaneet, joka on kesällä turma, mutta
talvella hyvä turva. Kyllä niillä on ikävä yö, jotka ovat jääneet
kulkevalle jäälle… No, kokki-mies, menepäs katsomaan, kiehuuko
sinun teesi, että saataisiin vielä ennen maatakäymistä kuumaa teetä,
sillä eihän tässä meille taideta samppanjaa antaa, niinkuin ennen
niille Käkisalmen herroille…"

Pian höyryää kuuma teemuki kunkin edessä piitoilla.

Kaikki tuntuu niin kodikkaalta ja tupakoidaan ja jutellaan teen

ääressä vielä hetkinen, ennenkuin käydään maata.

Viimein kaikki kallistuvat unta etsimään, sillä he ovat siinä

vahvassa uskossa, ettei heillä tässä jäälinnassa ole mitään hätää.

Uni ei kuitenkaan tahdo tulla kenenkään vieraaksi.

Kukin kuuntelee telttipurjeen alituista pärinää ja mereltä kuuluvaa

jyrinää.

Kumisee kuin alituinen ukkonen jymisisi, joka väliin kovenee ja

väliin vaimenee.

Koiratkaan eivät saa rauhaa. Toiset murisevat, kun ovat joutuneet

kylmissään liian liki toisiaan. Joku vinkuu ja uikuttaa herkeämättä.
Nuorin koirista, ensikertalainen ja kokematon, haukkuu tuon
tuostakin, kun kuulee jonkun suuremman jyräkän, ja linnoitus vähän
tärähtelee. Likin mies teltin karvista pistää päänsä ulos katsellen
ilmaa, mutta ei näe sylenkään päähän, sillä lunta pöllyttää, että on
kuin jauhosalvossa. Hän kiinnittää karvin jälleen entistä
huolellisemmin ja huoaten kääriytyy jälleen nahkapeitteeseensä.
Miehistä vanhin murahtaa kuin puoliunestaan: "Niinhän se on ja on
jo vanhoilta ajoilta nähty ja koettu, ettei itä ja piikaväki lakkaa,
ennenkuin itkee."

Jotkut kiertelevät itseään, ikäänkuin etsien sopivampaa asentoa.

He huomaavat toinen toisensa olevan vielä hereillä, mutta kukaan

ei enää puhu mitään, antaen kullekin rauhansa.

Vihdoin uni voittaa heidät puolenyön tienoissa, ja he säestävät

syvällä kuorsauksellaan kamalaa musiikkia, joka soittaa heidän
ympärillään.
SANKARI.

"Jiikatkaa helkkarin vikkelästi molemmat brammipurjeet!"

"Alas jaakari ja kiinni!"

"Alas mesaani! Kiinni molemmat brammipurjeet! Kiinni messaani!"

Päämiehen itsensä ääni siten jyrisi kuunarin perällä.

Kaikki seitsemän miestä olivat komennetut työhön.

Laivapojat hääräsivät ylimmällä brammiraa'alla. Yhä pimenevää,

lunta tupruttavaa mustaa syysillan taivasta vasten näkyivät he vain
epäselvinä haamuina. Vielä kerran riuhtaisi myrsky purjeen heidän
käsistään riepoiteltavakseen. Ankara pauke ja läiske, joka siitä
syntyi, lakkasi kuitenkin pian, poikien saatua lopultakin purjeen
valtaansa ja käärittyä lujasti raa'alle.

Isolla brammiraa'alla hääri pari vanhempaa miestä.

Keulapuomin nokassa kiikkui miehistä vahvin ja sai meren ja

tuulen pieksämästä jaakarista poimeen toisensa perästä käärityksi
kiinni puomille.
 Molemmat perämiehet köyttivät kiinni mesaania.

Päämies itse seisoi ratin ääressä ja ohjasi. Pian lakkasi kuulumasta

läiske ja pauke, joka syntyi myrskyn piiskatessa jiikatuita ja alas
lasketuita purjeita.

Kuului vain vihainen humina ja viheltely ylhäällä takilassa ja meren

villi mylvinä ja pauhu laivan ympärillä.

Jo ennestään oli pantu kiinni huippupurje, välitaakipurjeet ja

fokka, ja kun nyt enää olivat vetämässä vain molemmat
märssypurjeet, taakifokka ja molemmat lyyverit, tuntui aluksen kulku
vähenneen paljon.

Lumipyry muuttui ennen kello kymmentä illalla aivan

läpinäkymättömäksi — aika-ajoin ei nähnyt edes laivan perältä
keulaan.

Tuskin oli purjeet pantu kiinni, kun miehet saivat uutta ja paljon
pahempaa työtä.

Pimeältä mereltä, perän takaa, kuului uhkaava jyminä.

Tavallista isompi kaatuva aalto sieltä lähestyi.

Raskaassa viljakuormassa oleva kuunari ei ennättänyt paljoakaan

kohota.

Hirvittävällä vauhdilla ja voimalla syöksyi meri yli laivan, repien

mennessään auki osan isoa kansiluukkua.

Tuli kolme neljä samanlaista hyökyä peräkkäin. Vettä virtasi

ruomaan koskena. Tämän ei olisi tarvinnut kauan jatkua, kun
kuunari olisi uponnut, sillä viljakuorma imee itseensä kaiken
vuotoveden.

Alus käännettiin täyteen myötäiseen, jolloin meri tuli perän takaa

ja kajuutta muodosti jonkinlaisen aallonmurtajan ja keskikannella
voitiin ruveta työskentelemään ison luukun uudestaan kiinni
kalkkaamiseksi. Toisen perämiehen johdolla kävivät miehet tähän
työhön. Vanhin miehistä sai huolekseen peränpidon ja päämies
ensimmäisen perämiehen kanssa laskeutui alas kajuuttaan, jossa
paloi kirkas lamppu ja jonka pöydälle oli levitetty merikartta ja laivan
päiväkirja. Loistot olivat näkyneet vielä tunti takaperin, ja niiden
mukaan oli toimitettu laivan aseman määräämiseksi tarkka
suuntiminen. Laivan asema ja kellon määrä silloin olivat lyijykynällä
merkityt kartalle. Mikä suunta senjälkeen oli pidetty ja mikä oli laivan
vauhti ollut, näkyivät päiväkirjasta.

Rauhallisena otti päämies suuntaisviivoittimen käteensä, asetti sen

kartalle ja mittasi harpilla matkan, jonka laiva oli kulkenut viimeisen
tunnin kuluessa, ja merkitsi kartalle lyijykynällä laivan aseman sillä
hetkellä, jolloin nykyinen suunta otettiin, ja asetti
suuntaisviivoittimen tästä pisteestä nykyisen suunnan mukaan,
jolloin se leikkasi edessä, kuuden meripenikulman päässä olevaa
saarta melkein keskeltä, erään kylän kohdalta.

"Tämä suunta vie helvettiin! Niin piru vie liekin!" mörähti hän ja
alkoi tutkia, minkä verran olisi suuntaa muutettava, jotta saari
voitaisiin sivuuttaa pohjoispuolitse. Saatuaan selville sen pisti hän
päänsä ulos kajuutan luukusta ja huusi:

"Onko luukku selvä jo?"

"Selvä on!"
 "Pannaan suunta luoteeseen!"

"Suunta luoteeseen", kertasi ruorimies ja väänsi rattia oikeaan.

Laivan päämies nousi itsekin kannelle.

Sillä välin teki ensimmäinen perämies, jonka vahtivuoro

parhaillaan oli, kajuutassa päiväkirjaan seuraavat merkinnät:

"Kello 10,30 i. Kiinni kaikki muut purjeet, paitsi molemmat

märssyt, taakifokka ja lyyverit. Tuulen suunta ESE, voima 9 B.
Ankara aallokko. Laiva heiluu rajusti. Lumipyry. Loistoja ei näy.
Alihangan puolelta tuli meri sisään ja avasi osan isoa luukkua.
Suunta muutettiin WNW. Luukku kalkattiin ja otettiin heti uusi suunta
NW. Kaikki hyvin laivalla."

Hänen täytyi nostaa usein kynä ylös paperista keskellä sanaa ja

välistä keskellä kirjaintakin ja tarttua pöydän reunaan estääkseen
itseään kaatumasta laivan heittelehtiessä ja vavisten syöksyessä
hurjaan alamäkeen.

Tultuaan ylös sai hän määräyksen ruveta lokaamaan.

Perämies otti käteensä hietalasin. Eräs miehistä sai kelan, jonka

ympärille lokiliina oli kierretty ja jota hän piti edessään poikittain
vapaana pyörimään. Toinen perämies otti käteensä lokin pienen
kolmikulmaisen tammilaudan, jossa on kaksi suoraviivaista sivua ja
kolmas kaareva. Kaarevalla puolella on painona lyijyä juuri sen
verran, että loki mereen heitettynä jää kärki ylöspäin pystyyn.
Kasoistaan on loki kiinni lokiliinassa leijan tavalla. Sitten sepi
perämies keveästi käteensä sen verran lokiliinaa, että loki
heitettäessä suoraan sivulle päin ulottuu kunnollisesti niin kauas ettei
jää laivan vanaveteen.

Silmänräpäys.

"Valmis."

"Valmis on!"

Perämies heitti koko voimallaan lokin yli peräkasan tuulen

alapuolelta. Se katosi pimeyteen ja heti pingoittui lokiliina ja
samassa alkoi kela hurjasti pyöriä täristäen pitäjän käsivarsia.
Punaisen merkin liukuessa lyhdyn valossa yli perälaidan huusi
perämies "Turn!", jolloinka hietalasin pitäjä käänsi lasin. Tasaisesti
luisuivat mustat hietajyväset hietalasin läpi ensimmäisen perämiehen
tuijottaessa yläosan yhä vähenevään hietaan. Viimeisen hietajyvän
pudotessa huusi hän "Seis!", jolloin toinen perämies kaappasi
kiitävästä lokiliinasta molemmin kourin ja löi sen silmänräpäyksessä
kiinni hakkilautaa vastaan. Loki laukesi auki kahdesta kasastaan,
jääden riippumaan lokiliinaan vain kärjestään ja laahaamaan veden
pinnalle, josta sitä oli helppo vetää liinan kanssa takaisin laivaan.

Toinen perämies alkoi heti vetää liinaa takaisin laivaan.

Tuli vastaan merkki, puolen solmun merkki, ja sitten kuuden

solmun merkki.

Laivan vauhti oli siis runsaasti kuusi ja puoli solmua.

"Kestettäisiin tätä vielä tunti, niin päästäisiin saaren suojaan",

mörähti päämies, joka taas piti itse perää ja koetti parhaansa
mukaan karttaa pahempia kaatuvia, joka taas oli vaikeaa, kun näki
vain muutaman sylen päähän joka suuntaan.
 Täytyi sitä tarkemmin kuunnella.

Tuskin oli viittä minuuttia pidetty tätä uutta suuntaa, kun nousi
tuulen puolelta laine kuin vierivä vuori, joka hautasi hetkeksi alleen
koko laivan.

Kuului pauketta, kolinaa, sihinää ja ryskettä, ja laivan kohottua

jälleen laineen päälle havaittiin, että isoluukku oli taas auki. Miehet
toki olivat kaikki tallella. Vielä kerran täytyi kääntää myötäiseen ja
sillä aikaa kalkattiin luukku kiinni niin hyvin kuin voitiin.

Kului kuitenkin lähes puoli tuntia, ennenkuin kaikki taas oli

kunnossa.

Sillä aikaa oli kuljettu jo niin lähelle maata, ettei entisellä suunnalla
mitenkään olisi voitu päästä ohi saaren enemmän pohjois- kuin
eteläpuoleltakaan. Meri olisi saatu entistä enemmän sivusta ja luukut
olisivat entistä pikemmin avautuneet. Molemmilla kerroilla oli laivan
sisään tullut niin paljon vettä, ettei kolmatta luukun avautumista
voitu ajatellakaan. Pumpusta ei ollut mitään apua. Se ei antanut
vuotovedestä pisaraakaan takaisin. Viimeinen ehyt ison luukun peite
oli äskeisessä rytäkässä repeillyt ja vuoti lakkaamatta, sillä
myötäisessäkin kuohui meri yli laivan perältä keulaan, vaikka ei
sattunutkaan kansiluukkuihin niin ankarasti kuin sivulta tuleva meri,
sillä kajuutta murti sen voiman.

Maan läheisyyden vuoksi alkoi laine olla yhä jyrkempää, eikä ollut
mitään mahdollisuuksia kääntää laivaa mihinkään muuhun suuntaan,
sillä se olisi uponnut heti.

Tiedettiin — ainakin laivan päämies ja molemmat perämiehet sen

tiesivät — että edessä olevan saaren rannat nousevat merestä
jyrkkinä ja kallioisina ja niihin törmääminen on laivan ja sen
miehistön varma tuho muutamissa minuuteissa. Tiedettiin lisäksi
sekin, että siellä ja täällä kallioisten niemien lomissa on lahtia, joihin
joutuminen voisi tuoda pelastuksen ainakin laivan väestölle —
etenkin jos satutaan kylän kohdalle, joka lienee jotenkin keulan
suunnassa.

Näitä mietiskeli mielessään laivan päämies ja päätti ajaa maalle

mieluummin kuin upota selvällä meren selällä. Hän jätti peränpidon
luotettavimmalle miehelle ja läksi perämiehineen kajuuttaan
neuvottelemaan.

"Me mennään maalle nyt."

"Siltä se tuntuu."

"Piihin asettumisesta tai ankkurien heittämisestä ei olisi mitään

apua. Sitä pikemmin vain tuhouduttaisiin täällä ulkona. — Minä olen
päättänytkin antaa mennä maalle. — Mitä miehet tuumivat siitä?"

"Ei tässä näy muukaan auttavan."

Miehet panivat tupakan palamaan.

"Niin, ei tässä voi tehdä mitään muuta. — Jaaha. Katsotaanpa

milloin se tärähtää." Päämies teki laskelmia. "Meillä on nyt ollut lähes
puoli tuntia kuuden ja puolen solmun vauhti. Siis vielä kolme
meripenikulmaa maalle — korkeintaan, sillä virta vie meitä samaan
suuntaan kuin tuulikin, ja sen osuutta, joka voi olla suurikin, emme
näissä oloissa voi täsmälleen laskea. Maa voi olla hyvinkin lähellä.
Ehkä jo kymmenen minuutin perästä tärähtää. Ilmoittakaa siitä
miehille ja pitäkää huoli siitä, että jokainen pysyy perällä ja ettei
kukaan mene skanssiin tai muualle keulapuolelle, sillä kallioon
tärähdettäessä voivat mastot kaatua keulaan päin ja se olisi
vaarallista niille, jotka sattuisivat olemaan siellä päin. Sehän pitäisi
olla selvä jokaiselle. No niin, muutahan tässä ei olekaan tekemistä
eikä sanomista. Ottakaa kellonne ja rahanne ja menkää ylös."

Ukko itse jäi vielä hetkeksi kajuuttaan. Hän korjasi povitaskuunsa

laivan paperit ja rahat. Myöskin teki hänen mielensä pelastaa laivan
päiväkirja, mutta se ei sopinut mihinkään taskuun.

Kajuutassa oli lämmin. Sen seiniin ja kattoon rapisi, läiski ja kuohui

vesi lakkaamatta. Kuului myöskin joskus saumojen narahtelu, laivan
heiluessa aalloissa.

Päämies tupakoi äänettömänä ja synkkänä kiroillen sielussaan

laivan "juuttimaista isäntää" niinkuin hän sitä ajatuksissaan nimitti,
joka pelkästä saituudesta ei anna korjata laivan varusteita ja hankkia
mätien ja kuluneiden — niinkuin nuokin luukkujen öljytetyt
peiteressut — tilalle uutta, vaan pakottaa aina runsaamman ja
runsaamman saaliin himossa syysmyrskyilläkin kuormaamaan laivan
syvemmälle kuin turvallisuus vaatisi ja estää hankkimasta laivaan
vanhempaa ja luotettavampaa miehistöä.

Lamppu paloi kirkkaana ja heilui kantimissaan katossa. Sen vasket

välähtelivät kirkkaina.

Laivan vanha päämies veti vielä muutaman savun, kääri sitten

kaulaansa paksun villahuivin ja napitti huolellisesti ja levollisesti
öljytakkinsa, painoi öljylakin syvemmälle päähänsä ja alkoi
rauhallisesti nousta kannelle. "Eikö maata vieläkään näy?"

"Ei näy maata, eikä mitään."

 "Eikö ole kuulunut sumusireeniä tai sumukelloa?"

"Ei ole kuulunut. Tässä onkin tuumittu, että jos jiikattaisiin

mersseilit ja mentäisiin vähän hiljemmin…"

"Se on turhaa. Jos satutaan kallioon, on sama, jos kuljetaan hiljaa

tai kovasti, ja jos satutaan laukuun kivikko- tai hietarantaan, on sen
parempi mitä kovempi on vauhti. Sen kovemmin juuttuu alus
pohjilleen ja kulkee mahdollisimman matalaan veteen, eikä käänny
syrjittäin, jolloinka se hajoaisi puolessa tunnissa. Antaa mennä vaan
— — —"

Silloin se tärähti.

Rytisten kulki laiva vielä pari pituuttaan, sitten kallistui hiukan

ylihangan puolelle ja jäi paikalleen, keula paljon korkeammalla ja
perä vajonneena melkein kokonaan veden alle. Vain kajuutan katto
jäi näkyviin.

Heti kun laiva jäi paikalleen, syöksyi meri kauhealla voimalla sen
yli, pyyhkien perältä keulaan ja räiskyen kajuutan ja skanssin
kohdalla suihkuna ylös aina puoliväliin saalinkeja ja kaapaten
mukaansa miehet, joita se vyörytteli yli kajuutan, viskoi ketä
vantteihin ja ketä skanssin seiniin.

Vaistomaisesti tarttuivat miehet lähimpiin kiinteihin esineisiin, uivat

ja kahlasivat ja löysivät kukin itsensä seuraavalla laineen väliajalla
keulapakalla, jossa oli vähän kuivempaa. Suurimmat laineet kävivät
siitäkin yli.

Ketään ei ollut poissa.

Kaikki miehet olivat saapuvilla ja toistaiseksi ei hätää mitään.

 Laineen tullessa tarttuivat miehet kiinni taakiin, raapalkkiin, kelaan
ja nakeleihin, ja niistä kaikin voimin pidellen onnistuivat säilymään
joutumatta laineen saaliiksi. Monikin sai nyt vasta huomata, kuinka
raju on hyökyaallon voima, tapellessaan sen kanssa "mies miestä
vastaan".

Pahinta oli, että rajuimpien hyökyjen mukana alkoi tulla myöskin

kajuutan ja skanssin ovia ja seiniä tai niiden kappaleita. Sai olla
varuillaan, sillä yksi ainoa isku olisi vienyt miehen tai pyyhkäissyt
mennessään montakin.

Lunta tuli yhä, ja ilma oli kylmä.

Jäsenet alkoivat kohmettua.

Laineiden väliajoilla hakkasivat miehet käsiään harteisiinsa ja

pysyivät edes jossakin määrin lämpiminä.

Näinä väliaikoina oli tilaisuus vilkaista myöskin maalle, joka

häämötti vain parin laivan pituuden päässä. Vasemmalla ja oikealla
kohosivat jyrkät ja korkeat vuoret ja suoraan edessä oli kylä. He
olivat erään reunimmaisen talon melkein ikkunan alla. He huusivat
apua minkä jaksoivat, mutta heidän äänensä katosi meren
pauhinaan.

Laine tuli taas, ja silloin heittäytyivät kaikki pitkälleen pakalle ja

tarttuivat kiinni kaksin käsin mikä mistäkin.

*****

Maalla nukuttiin kaikessa rauhassa.

 Vasta noin kolme tuntia myöhemmin käveli rantaan eräs vanha
mies, joka tavallisesti ei aamuyöstä saanut unta, katselemaan ilmaa.

Lumi pieksi hänen silmiään ja niitä kirveli, mutta hän ponnisteli

näköään minkä jaksoi saadakseen selville, mikä hänen silmiinsä
kuvastui mereltä, pimeää taivasta vasten. Näytti niinkuin siellä olisi
ollut purjeet ja mastot, pari kapeaa raakapurjetta ja mastot.

"Laiva pakana siinä taitaa olla kuin onkin!"

Heti seurasi myrskyn mylvinnässä pienoinen väliaika, ja silloin

kantoi, ranta-aittojen välissä tähystäjän korviin ihmisten huuto
laivasta.

Hän huusi vastaan, mutta sitä ei kuultu, päättäen siitä, että

laivasta huudettiin yhä entiseen tapaan.

Hän haki lyhdyn ja näytti tulta.

Se vaikutti. Miehet laivassa älysivät, että heidät on huomattu, ja

lakkasivat huutamasta.

Pian oli koko kylän väki rannalla. Mitään ei toistaiseksi voitu

kuitenkaan tehdä kummallakaan puolella, ei maalla ja vielä
vähemmin laivassa.

Kului vielä neljä tuntia, ennenkuin rakettikanuuna liinoineen ja

liinalaatikkoineen ja raketteineen ja muine varusteineen oli ennätetty
maisin tuoda saaren pohjoispäästä ja kaikki ennätetty laittaa
kuntoon. Myrsky ei tällä aikaa ollut yhtään helpottanut, päinvastoin
se aika ajoin riehui entistä ankarammin.
 Sähisten halkaisi voimakas raketti ilmaa ja lensi suuressa kaaressa
yli laivan häntänään kevyt liina, joka purkautuessaan ja raketin
jälkeen juostessaan pieksi laatikkonsa laitoja ja nappuloita.

Rakettiliina sekaantui ylös laivan takilaan. Se jäi riippumaan

mastojen väliin, välitaakin päälle.

Laivan miehistä ei kukaan voinut jättää keulapakkaa ja kiivetä ylös

selvittämään liinaa. Tuuli kuitenkin viskoi sitä ja lopulta onnistui
erään miehen kaapata se kouraansa. Yhteys maan kanssa oli saatu.

Maalla kiinnitettiin laivaan vedettäväksi liinaan paksu köysi ja taljat

ja taljanuorat, joiden varassa voitiin vetää pelastuskoria edestakaisin
maalta laivaan ja laivasta maalle. Laitteen toinen pää oli kiinni laivan
keulapakalla, keulataakissa, niin ylhäällä kuin suinkin, ja toinen pää
maalla.

Mies kerrallaan istui aina pelastettavista pelastuskoriin ja vedettiin

maalle.

Yksi enää näytti olevan laivassa.

Syntyi silmänräpäyksen kestävä seisahdus toiminnassa, kun

kuultiin jonkun siinä rannalla ensin sanovan: "Se on kapteeni", ja
sitten toimen: "Tässähän kapteeni jo on", ja sitten kolmannen
vihaisesti ärähtävän:

"Se on väärin, että kapteeni koettaa pelastaa oman nahkansa

ennenkuin kaikki muut ovat ensin päässeet maalle. Se osoittaa
arkuutta ja raukkamaisuutta ja jotakin muutakin vielä rumempaa!"

Kuului vain meren mylviminen ja sitten laivan päämiehen

rauhalliset sanat:
 "Se oli erehdys."

Valkopartainen ja valkotukkainen ukko, laivan päämies, istui

jälleen pelastuskoriin ja lisäsi:

"Vetäkää minut takaisin laivaan."

"No kun nyt kerran on jo maalla, niin on. Ja jos se oli erehdys, niin
hyvä sillä", sanoi perämies ja kehoitti päämiestään nousemaan
jälleen maalle.

"Vetäkää, älkääkä kuluttako kallista aikaa joutaviin!" sanoi

päämies, ja lokit alkoivat pyöriä ja kori palasi hitaasti kuohujen läpi
laivaan, jossa siihen istui tähteenä ollut mies, laivan nuori
ensimmäinen perämies, ja hänet vedettiin maalle miltei kuoliaaksi
kohmettuneena. Kun hänet nostettiin korista, ei hän kyennyt
nousemaan, vaan lysähti kokoon teloille, josta hänet kannettiin
lähitaloon lämpenemään ja virkoamaan.

Kori meni tyhjänä uudestaan laivaan, jossa siihen istui laivan

päämies. Lokit alkoivat jälleen pyöriä ja hitaasti läksi kori viimeisine
pelastettavineen liikkeelle rantaa kohti.

Mutta silloin kohottautui laivan takaa pimeydestä laine, suurin

luultavasti koko sinä yönä. Maalla olijat jouduttivat vetämistään,
mutta kori oli ennättänyt tuskin ohi puolivälin, kun laine hyökkäsi sen
yli, heitteli sitä muutaman kerran köyden ympäri, jolloinka juoksevat
taljanuorat sekaantuivat ja kori ei liikahtanut enää puoleen eikä
toiseen.

Tuli kolmas ja neljäskin laine. Joku niistä viskasi koria toisakin päin
ympäri köyden, mutta ei se lähtenyt enää sittenkään kulkemaan.
 Kun neljännen laineen jälkeen kori taas tuli näkyviin, parkaisivat
naiset, joita myöskin uteliaina oli rantaan tullut, kauhusta ja
käänsivät päänsä poispäin siitä tai peittivät kasvonsa käsillään, sillä
kori oli tyhjä.

*****

Kello kahdeksan tienoissa aamulla alkoi päivä hämärtää. Taivas

selveni.
Lumipyry oli lakannut ja myrsky lientynyt.

Laineet vierivät vielä korkeina. Vallattomina ja villeinä ne

juoksentelivat laivan kannella, ikäänkuin nuuskien öisen
riehumisensa jälkiä.

Ja paljon siinä olikin niillä ihmeellistä katseltavaa:

Laivasta oli peräpeili poissa. Sai vain tulla täyttä kyytiä sisään kuin
avatusta portista ja juosta esteettömästi läpi kajuutan, jossa oli vain
sivuseinät ja katto, ja kurkistella sisään auki ammottavista
kansiluukuista ja taas karata läpi skanssin, jossa myös oli enää vain
sivuseinät ja katto. Hei miten on lystiä! Skanssista raapaistaan
mukaan yhtä ja toista, yksi koijan tolvana ja eräs merimieskirstu,
jotka ovat sinne unohtuneet muilta laineilta, ja viskataan ne yli
keulapakan ja keulan ja heittäydytään sitten itsekin aikamoisella
nurinnarin-kuperkeikalla alas ja annetaan aimo korvapuusti tuolle
uniselle ja surkealle pelastuskorille, joka siinä kiikkuu, milloin
vedessä, milloin ilmassa, valkeiksi kuluneissa köysissään, ja
hyökätään ylös maalle, jonka ranta pitkin pituuttaan on täynnä laivan
sirpaleita ja kuohuu valkeana nousevan auringon sitä kirkastaessa.
 Pitkin aamupäivää vähenee laine. Harva ja laiska ummikas lotisee
laivan kannella.

Syyspäivä matelee kellertävänä, kelmeänä ja viluisena alhaalla

etelässä.

Saarelaiset varustautuvat ottamaan laivasta märkää, mutta vielä

käyttökelpoista viljaa.
KUNINKAAN LUOTSI.

Jo kolmatta vuorokautta pysyi kaljaasi "MEREN POIKA" paikoillaan

Ristniemen edustalla aivan hengettömässä tyynessä. Laiva oli
kuormattu varpekanttaan myöten katukivillä, joita vietiin Viipuriin.

Oli valoisa kesäyö heinäkuun kolmatta päivää vasten vuonna

kahdeksantoistasataa ja yhdeksänkymmentä.

Kaikki purjeet oli nostettu, mutta ne olivat aivan joutilaina.

Kolmeen vuorokauteen ei alus ollut kulkenut pituuttaankaan
purjeiden viemänä. Kuljettiin vain minkä virta vei, ja se vei milloin
sinne, milloin tänne.

Kerran jo oltiin sivu Ristniemen. Voimakas nousumeren virta kävi

lännestä itään, ja iloisena jo odoteltiin hyvää länsituulta, jonka
otaksuttiin tuon virran synnyttävän.

Erääseen aikaan, länsivirran vielä tuntuessa, alkoi lounaasta tulla

harva ummikas. "No nyt ei enää ole tuuli kaukana", sanottiin silloin
"Meren Pojan" kannella, ja mielet virkistyivät entistä enemmän.

Ummikas, niinkuin virtakin, loppuivat pian.

 Missä lienee tuuli puhaltanut Valtiasmeressä tai Suomenlahden
suulla, puhaltanut aikansa ja sitten jälleen tyyntynyt sielläkin, ja
ummikas loppui, meri asettui jälleen peilikirkkaaksi ja virta alkoi
käydä päinvastaiseen suuntaan, idästä länteen, tai tarkemmin
itäkoillisesta länsilounaaseen, vieden "Meren Poikaa" kilometrin
tunnissa pois päin matkan päämäärästä.

Taivas oli pilvetön ja siellä loisti muutama harva kesätähti.

Merellä vilkkui tai näkyi seisovana tulena loistoja luodoilla

torneissaan.

Höyrylaivoja tuli ja meni rytisten ja velloen veden vähäksi aikaa

heilumaan. Joistakin kuului kolinaa, kun laivamiehet taljoissa
hilasivat ylös lämmityshuoneesta ison korillisen palaneen kivihiilen
kuonaa, jonka kumosivat yli partaan mereen. Komentosillalla
seisoivat ääneti laivan ohjaaja pyöräytellen ohjausrattia, luotsi ja
perämies. Höyrylaivojen merkkitulet pysyivät näkyvissä tunnin tai
pari ja sitten vähitellen hävisivät taivaanrannan taa uusien sieltä taas
noustessa esille.

Purjealukset, ja niitäkin oli monta, pysyivät uskollisesti paikoillaan

ja odottivat tuulta, tuulta mistäpäin hyvänsä.

Kun milloin raikas tuuli puhaltelee ja jos se on vähänkin liian

heikko, tai varsinkin jos se on hiukankin liian vastainen, syntyy
kannella heti nurinaa ja kiukkuisa mieliala puhkeaa sanoiksi: "Sais
tuo nyt puhaltaa vähän paremminkin yksin tein, kun kerranp
uhaltaa!" tai: "Sais tuo kääntyä nyt hiukan sopivammalle puolelle",
mutta nyt, kun jo kolmatta vuorokautta on ajettu virran viemänä, on
purjealusten kansilla vain yksi ainoa toivomus: "Sais tuo nyt
vihoviimeinkin ruveta tuulemaan, tuuli sitten mistä hyvänsä ja minkä
verran hyvänsä!"

Toistaiseksi ei ollut minkäänlaisia toiveita tuulen suhteen.

"Meren Pojan" muu väki makasi kajuutassa sikeimmässä

unessaan.

Ilma oli lämmin ja siellä he kuorsasivat huolettomina ja kylläisinä

vahvan ilta-aterian ja teen jälkeen.

Vanhalla Heikin Villellä oli vahtivuoro ja hän istui yksin joutilaan

ohjausratin ääressä ja poltti puolihereillä piippuaan, joka oli
vasemmassa kädessä.

Sen kyynärpää nojasi polveen. Oikea käsi lepäsi ohjausratilla.

Kajuutassa naksutti kello, joka lähestyi yhtä, ja palaa siristeli siellä

myös öljylamppu kompassin läheisyydessä, joka näkyi alhaalta
ohjausratin edessä olevan yksiruutuisen ikkunan läpi.

Lieneekö Ville nähnyt unta, vai puolihereilläkö hänen ajatuksensa

vaeltelivat niin syvällä ja kaukana.

Hän tunsi elävänsä jälleen varhaisimpia lapsuusvuosiaan. Niistä

selveni selvenemistään kirkkaammaksi eräs kuva, jonka ympäriltä
kaikki muu vähitellen katosi. Istutaan talvi-iltana kotona tuvassa
pärevalkean ääressä. Isoisävainaja on harvinaisen hyvällä tuulella.
Vaskisankaisine silmälaseineen ja valkeine partoineen hän parsii
verkkoa ja kertoo pojanpojilleen, miten hänen isävainajansa kerran
oli — kuninkaan luotsina…

— Kuninkaan luotsina?!
 — Niin. Kuninkaan luotsina — niin niin.

*****

Siitä on jo monta vuotta.

Ruotsi ja Venäjä olivat sodassa.

Missä lienevät ensin keväällä tapelleet sotalaivoineen lännempänä,

Viron rannoilla, jossakin Paltiskin puolella. Virossakävijät toivat niistä
aina tietoja, kamalia huhuja, jotka toivat, pelkoa ja rauhattomuutta
saarikansan keskuuteen. Kukaan ei uskaltanut liikkua vesillä, ei
kalanpyynnissä eikä muuten, ja nälkä uhkasi tulla seuraavaksi
talveksi joka taloon.

Juhannuksen tienoissa kuului mereltä alituista tykkien jyrinää

milloin lännestä, milloin idästä.

Vähän väliä purjehti tästäkin saaren ohi toisiaan takaa-ajavia

laivoja itäänpäin. Takaa-ajaja ampui minkä ennätti ja sytytti ajettavat
usein tuleen ja poltti. Ihmisiä hyppi silloin niistä tulta pakoon ja
vajosi pohjaan.

Kuka niitä ennätti auttaa!

Välistä upposi laiva väkineen, milloin takaa-ajaja, milloin ajettu.

Ajettuja olivat venäläiset, jotka pakenivat minkä ennättivät

patterien suojaan Uuraaseen jossa silloin venäläiset olivat isäntiä, ja
Retusaareen.

Lopulta tuli lännestä koko Ruotsin laivasto Kuningas itse, Kustaa

mikä lienee ollut nimeltään, oli uljaalla jaalallaan siinä mukana.
 Jaa'a! Sellaista jaalaa ei ole näillä vesillä ennen nähty eikä kuultu.

Sillä ei kuulema kukaan muu koskaan purjehtinut kuin kuningas

itse.

Pelkkiä kreivejä ja ruhtinaita ja amiraaleja kuului olleen väki siinä

jaalassa kokista aina päämieheen asti.

Pelkkää kultaa ja kirkkaaksi hiottua vaskea oli hohtanut kaikkialta.

Mastojen nupit ja keulakoristeet olivat olleet puhdasta kultaa…

Ankkuriketjut ja ankkurit pronssia… Lieneekö rautaa tai terästä ollut
kuin kompassin neula…

Kaikki välkkyi kauniilta silmissä kuin nouseva aurinko.

Tavallinen talonpoika, kalastaja tai merimies, ei kuulema saanut

mennä likellekään koko jaalaa. Kaukaa vain sai katsella, mutta älä
koske kädellä ja älä astu jalalla sen puhtaalle kannelle.

Lieneekö edes sitä tekemässä ollut ainoaakaan tavallista alhaista

ihmistä!

Etupäässä oli kulkenut rinnakkain mahtavina kuin meren

kuningattaret, puhkoen leveillä ryntäillään aaltoja, kaksi niin
vallattoman suurta linjalaivaa, leepurjeetkin nostettuina, ja heti
kolmantena se kuninkaan jaala ja sitten vanavesijadassa kaikki ne
muut laivat — Jumala sen enää muistaa kuinka monta.

Maan sivussa, kylän edessä, oli ollut ankkurissa kymmenkunta

venäläistä sotalaivaa vahdissa. Ne olivat kuulema olleet siinä
uskossa, että Ruotsin kuninkaan laivasto menee pitkin saaristoa ja
tulee ulos mereen vasta Vehkalahden kohdalta, Ulkotammion kautta,
lähteäkseen sitten Koivistolle ja sieltä Viipuriin päin, jonne matkalla
Ruotsin muu meriväki edeltä jo oli mennyt. Venäläiset odottivat
kuninkaallista laivastoa ja ajattelivat sitten jossakin Somerin ja
Koiviston välillä hyökätä ruotsalaisten selkään. Retusaaresta piti tulla
Venäjän merivoimien pääjoukot ja asettua ruotsalaisten eteen
poikkiteloin Koiviston ulkopuolelle ja tuhota kuninkaallinen laivasto ja
viedä kuningas Venäjälle vangiksi.

Venäläiset olivat ensin merimiesten tapaan luoviskelleet maan alla

pari päivää ja pitäneet hyvää vahtia, mutta kun ruotsalaisia ei
alkanut kuulua, olivat he panneet ankkuriin siihen kylän alle ja
ruvenneet ryyppäämään ja ryypänneet koko seuraavan yön.

Pari kertaa yön kuluessa olivat käyneet maissa muka naisia

hakemassa laivoihinsa iloa lisäämään, mutta olivatkos ne siinä enää
saatavissa! Koko kylä oli autio, sillä kaikki olivat jättäneet kotinsa ja
menneet asumaan mikä minnekin vuorten luoliin. Meidän väki oli
löytänyt sopivan ja hyvän asuinpaikan eräissä luolissa Kumpelkallion
itäsyrjässä, josta oli laaja ja hyvä näköala kaakkoon, itään ja
pohjoiseen.

Siinä se venäläinen laivastokin oli meidän silmiemme alla kuin

lautasella, mutta meitä ei nähnyt kukaan.

Edellisen yön kemutko lienevät vaikuttaneet, että venäläiset pitivät

sinä aamupäivänä tuskin mitään vahtia, sillä kun ruotsalaiset täysin
purjein ja aivan odottamatta ilmaantuivat näkyviin Hirskallion takaa,
ällistyivät venäläiset ja hämmästyivät ja kauhistuivat niin pahoin,
ettei kukaan ajatellut tykkien ääreen menoa, vaan kaikki syöksyivät
suinpäin avaamaan purjeita ja kelaamaan ylös ankkureita. Huhuiltiin,
että itse amiraalitkin vetivät purjenuorista niin innokkaasti, että ohut
nahankelmu heidän kämmenistään oli liuonnut kokoon kuin kuori
keväisestä pajun varvusta, ja eipä tuosta ollut lukuakaan, sillä kilkin
ruokaa, eikä suinkaan rasvatonta, heistä ennen iltaa tuli jokaisesta,
niin monta kuin heitä olikin, kun ruotsalainen ei jäänyt siihen
odottamaan heidän lähtöään, vaan purjehti ensin aivan lähelle ja
antoi sitten laivojensa juosta päin tuulta ja täräytti sitten kaikkien
laivojensa kaikilla koko kupeen kolmilla hammasriveillä niin että
kalliotkin tärähtelivät, ja joka luoti osui, ja pyllähtelivät venäläisten
laivat mikä perä, mikä keula edellä pohjaan lekuttavin purjein ja
kirjavin lipuin kuin mitkäkin varikset. Ja kun sauhu painui jälleen
tuulen mukana pitkin meren pintaa itäänpäin, ei venäläisten laivojen
paikalla enää muuta näkynyt kuin laari meri. Ei sitä laiva monta
kertaa niin vaan ankkurissa maaten uppoa, mutta nämä
kymmenkunta upposivat kaikki ääntä päästämättä.

Ruotsalaisistakin laivoista soudettiin maalle heti veneillä

hakemaan, ei naisia vaan miehiä, luotseja sotalaivoihin.

Siihen aikaan ei tunnettu tuota nykyistä Ristniemen väylää,

suorinta tietä merestä Viipuriin, vaan kaikki laivat purjehtivat
Viipuriin Koiviston kautta ja eivätkö liene purjehtineet jo Noan ajoista
asti. Sille tielle olisivat ne ottaneet luotseja, mutta eivät saaneet kuin
yhden miehen, isävainajan, joka siihen aikaan oli parhaissa
voimissaan ja läksi ylpeyksissään ja rohkeuksissaan kylän rantaan
pälyilemään, mitä tuleman piti, ja joutui niin ainoana miehenä
ruotsalaisten kynsiin, jotka sitten veivät hänet luotsiksi toiseen
etumaisista linjalaivoista. "ROHKEUS" oli sen nimi ollut selvällä
suomen kielellä, ja suomalainen siinä oli ollut väkikin.

Perästäpäin oli selvennyt, että oli niissä suomalaisia miehiä

kaikissa laivoissa ja joku suomalainen herra siinä kuninkaan
jaalassakin. Varsinkin hyökkäys- eli enträysmiehet olivat olleet
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookname.com