(eBook PDF) Tourism Impacts, Planning and

Management 3rd Edition install download

https://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-tourism-impacts-
planning-and-management-3rd-edition/

Download more ebook instantly today at https://ebooksecure.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebooksecure.com
to discover even more!

(eBook PDF) Strategic Management for Tourism,

Hospitality and Events 3rd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-strategic-management-
for-tourism-hospitality-and-events-3rd-edition/

(eBook PDF) Tourism Information Technology 3rd Edition.

CABI Tourism Texts (Tourism Studies)

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-tourism-information-
technology-3rd-edition-cabi-tourism-texts-tourism-studies/

(eBook PDF) Marine Ecology: Processes, Systems, and

Impacts 3rd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-marine-ecology-
processes-systems-and-impacts-3rd-edition/

Artificial Intelligence in Urban Planning and Design:

Technologies, Implementation, and Impacts 1st Edition
Imdat As (Editor) - eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/artificial-intelligence-in-
urban-planning-and-design-technologies-implementation-and-
impacts-ebook-pdf/
(eBook PDF) Event Management: For Tourism, Cultural,
Business and Sporting Events, 5th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-event-management-for-
tourism-cultural-business-and-sporting-events-5th-edition/

(eBook PDF) Strategic Healthcare Management: Planning

and Execution, Second Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-strategic-healthcare-
management-planning-and-execution-second-edition/

(eBook PDF) Practical Tourism Research (CABI Tourism

Texts)

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-practical-tourism-
research-cabi-tourism-texts/

(eBook PDF) Manufacturing Planning and Control for

Supply Chain Management

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-manufacturing-planning-
and-control-for-supply-chain-management/

(eBook PDF) Manufacturing Planning and Control for

Supply Chain Management

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-manufacturing-planning-
and-control-for-supply-chain-management-2/
 Contents

Summary 140
Student activities 140

12 Tourism planning and management and the tourism industry 141

Introduction 142
Key perspectives 142
Summary 150
Student activities 151

13 Partnerships and collaboration in tourism 152

Introduction 153
Key perspectives 153
Summary 161
Student activities 161

14 Destination management 164

Introduction 165
Key perspectives 165
Summary 176
Student activities 177

Part III Tools and techniques in tourism planning and management 179

15 Education as a technique in tourism planning and management 181

Introduction 182
Key perspectives 182
Summary 191
Student activities 191

16 Self-regulation as a technique in tourism planning and management 193

Introduction 194
Key perspectives 194
Summary 201
Student activities 201

17 Information technology and tourism planning and management 203

Introduction 204
Key perspectives 204
Summary 209
Student activities 209

vii
Contents

Part IV The future of tourism planning and management 211

18 Tourism planning and management and sustainability 213

Introduction 214
Key perspectives 214
Summary 227
Student activities 227

19 Conclusions and the future of tourism planning and management 228

Influences on the future of tourism 229
Student activities 236

References 238
Index 249

viii
Illustrations

Figures
1.1 A classification of travellers and tourists 9
1.2 A summary of sectors of the tourism industry 10
1.3 The main sectors of the tourism industry 10
1.4 The tourism system: a spatial construct 11
1.5 The tourism environment 11
1.6 Some important dates in the growth of tourism in the United Kingdom 17
2.1 Doxey’s Irritation Index 22
2.2 The resort cycle of evolution 23
2.3 Stages of resort development and associated features 24
2.4 Weaver’s seven scenarios 26
4.1 The multiplier: effects of tourist spend in a hotel in southwest England 43
5.1 Tourism and international understanding 48
5.2 The glasses of prejudice 48
6.1 The scope of the concept of the environment 57
6.2 ‘Balance sheet’ of environmental impacts of tourism 59
6.3 Key principles of EIA 62
7.1 The process of planning in tourism, showing stages and related questions 76
7.2 Resource constraints and market forces: tourism management controls
and influences at destinations 83
7.3 The triangle of three major components in tourism management 84
8.1 Responsibilities of the tourist 89
8.2 The rights of tourists and the responsibilities of the host community,
government agencies and the tourism industry 90
8.3 Agenda 21 for the travel and tourism industry 98
10.1 A classification of ecotourists 125
11.1 Pretty’s typology of participation 134
11.2 Local participation in nature-based tourism: Drake’s (1991)
nine-phase model 139
13.1 Potential benefits of collaboration and partnerships in tourism planning 154
13.2 Potential problems of collaboration and partnerships in tourism planning 155
13.3 Five types of linkage between a tourism company and the local
economy from the PPT pilot projects 159
13.4 Key challenges to a PPT partnership 159

ix
Illustrations

13.5 Benefits that can be derived by businesses from the type of partnerships
in the PPT pilot projects 160
13.6 The processes involved in the WWF Arctic Tourism Project 162
16.1 The English Country Code 196
16.2 Tourismus mit Einsicht: code for the travel business 197
16.3 Checklist for the Ministry of Tourism 198
16.4 Key elements of codes of conduct in tourism 198
18.1 Differences in views of development between the ‘dominant world-view’
and ‘deep ecology’ 215
18.2 Instruments for more sustainable tourism 219
18.3 Recreation and tourism planning approaches in Manawatu 221
18.4 Minimalist and comprehensive tourism ideal types 222
18.5 Basic concepts of chaos and complexity and corresponding
examples in tourism 224

Photographs
1.1 Uluru (Ayers Rock): a symbol of modern Australia? 16
4.1 The Santa Claus Village, Rovaniemi, Finland, which has been
specifically located on the Arctic Circle 41
7.1 The Lido, Palmerston North, New Zealand 80
9.1 The Eden Project in Cornwall 108
9.2 Road rage at the Eden Project, Cornwall 108
9.3 Prehistoric Avebury is a WHS in the care of the NT 114
9.4 Parking at Stonehenge (and nearby Avebury) is a major visitor
management issue 115
11.1 The isolated Pohangina Valley, New Zealand, setting for the controversial
planned tourism development 135
11.2 The café/bar in the Pohangina Valley which was the focus of much
controversy prior to development in 1997 137
15.1 Interpretation can take a variety of forms: here it is on a sign at the
Citadel in Halifax, Nova Scotia in Canada 183
15.2 The Parthenon in Athens is one of the most visited attractions in the world 185
15.3 A tour guide at work on the steps leading to the Parthenon on
the Acropolis in Athens 185

Tables
9.1 Comparison of visitor management issues at Stonehenge and
Avebury in 2014 116
12.1 Practices of sustainable tourism currently adopted 144
12.2 Perceived obstacles to adopting practices of sustainable tourism 145
12.3 Perceived priorities for action 145
14.1 SWOT analysis of Brighton 174
14.2 Scarborough/East Yorkshire events 19 July–30 August 2013 177

x
Case studies

Chapter 1 Tourism growth in Australia 15

Chapter 2 An application of Butler’s Theory – Agarwhal’s study of
Torbay, England 24
Chapter 3 Some fundamental truths about tourism 33
Chapter 4 Tourism in Lapland, the Santa Claus industry 40
Chapter 5 Attitudes to tourism on the Greek island of Samos 51
Chapter 6 Waitomo Caves, New Zealand 60
Julian Rocks, Australia 63
Chapter 7 Developing a tourism action plan for a local community 77
Tourism planning in New Zealand 79
Chapter 8 Tourism development in Dubai and the role of government 96
How the media can create a tourist attraction 102
Chapter 9 Visitor management in Kakadu Park, Australia 109
Visitor management at Stonehenge 110
Chapter 10 The Great Barrier Reef, Australia 120
The role of the modern zoo 122
Ecotourism operators in New Zealand 126
Eco-labels – the Blue Flag award 128
Chapter 11 Resident attitudes to tourism development in the Pohangina
Valley, New Zealand 135
Chapter 12 Business attitudes to sustainable tourism: practices,
obstacles and priorities 144
Cruise ship waste 146
Club Méditerranée Lindemann Island, Australia 148
Lisu Lodge, Thailand 149
Chapter 13 The WWF Arctic Tourism Project 156
The Namibian Community-Based Tourism Association 160
Chapter 14 Urban destinations – Birmingham, UK 167
Urban destinations – Barcelona, Spain 168
Coastal resorts – Brighton, UK 172
Chapter 15 Keeper talks at Wellington Zoo 186
Visitors as Antarctic ambassadors? 188
Chapter 16 Cruise ship codes of conduct in the Arctic 200
Chapter 17 GIS and community aspects of tourism in New Zealand 206
Landscape sensitivity and tourism zoning in Iceland 206
Sustainable tourism infrastructure planning in Sri Lanka 208

xi
Case studies

Chapter 18 Innskeep’s concept of sustainable tourism 216

Leisure and tourism planning in the Manawatu region of
New Zealand 219
Problems in achieving sustainable tourism 225
Chapter 19 The Bali terrorist bombings 231
Development of tourism in Namibia 234

xii
Preface to the third edition

I am very pleased that a third edition of this book has been published. It started life in 2003
with Butterworth-Heinemann, who were later taken over by Elsevier, and I am happy that it is
now with Routledge! For this Third Edition, I have taken the opportunity to make a number
of significant changes, although keeping largely to the original structure used in the First
Edition. One important addition is a completely new chapter on destination management –
colleagues commented to me, and at least one reviewer argued, that a key focus of the book
was on destinations, but there was no separate section/chapter on this topic. So I have
responded with what I hope is a suitable chapter! Most of the original case studies have been
retained and have been updated where appropriate. The ‘Stonehenge’ case study has been
augmented by a table comparing its tourism management issues with nearby Avebury.
The ‘Bali bombings’ study is now supported by reference to primary research data, the
New Zealand ‘Pohangina’ study has new observations via personal communication, whilst the
‘Great Barrier Reef’ study and ‘Namibian tourism development’ study have been updated
from secondary sources. More theoretical perspectives on tourism planning are discussed and
there is an extended section on the topic of sex tourism. Tourism data and statistics have
been updated. The new case studies and related material are on the following themes (with
specific geographical locations, where appropriate, in brackets): urban tourism destinations
(Birmingham, Barcelona); coastal resorts (Brighton, Scarborough); community-based, pro-poor
tourism (Namibia); cruise ship tourism waste disposal; cruise ship codes of conduct (the Arctic);
eco-labels (the Blue Flag award in Europe); tourists as ambassadors for the environment
(Antarctica); GIS and fragile landscape zoning (Iceland); and issues with achieving sustainable
tourism.

xiii
Acknowledgements: third edition

In addition to those I thanked for their help with the first and second editions, I would like
to indicate my gratitude to the anonymous reviewers of the proposal for this third edition.
I would like to thank, in particular the following academics: Professor Andrew Holden, Professor
Robert Maitland, Dr I-Ling Kuo, Dr Duncan Tyler and Professor Richard Sharpley, for their con-
tinued advice and support.
I would also like to thank Master’s students at Bedfordshire University, UK, London Metro-
politan University, UK, South Bank University, UK, the Ecole de Management de Normandie,
Deauville, France and the Ecole Supérieure d’Hôtellerie, Paris, with whom, over the past seven
years, I have trialled new material for this edition.
The team at Taylor and Francis deserve a special mention, particularly my commissioning
editor, Emma Travis, and Pippa Mullins, who patiently and professionally advised and sup-
ported me in the practicalities of the book production. Also, in terms of production I would
like to thank Jessica Stock and Marion Moffatt at Sunrise Setting Ltd, Paignton.
I would like to give special thanks to my wife, Patsy, and my children Jess and Will for their
continued support.

Peter Mason, Norfolk, March, 2015

xiv
Abbreviations

AFTA Australian Federation of Travel Agents

DEH Department of Environment and Heritage
DMO destination management organization
DMS destination management systems
DOC Department of Conservation
EH English Heritage
EIA Environmental Impact Assessment
FENATA Federation of Namibian Tourism Associations
GIS geographical information system
ISO International Standards Organization
IT information technology
LAC limits of acceptable change technique
MRWBT Manawatu Riverside Walkway and Bridle Track
NGO non-governmental organization
NSW New South Wales
NT National Trust
ODI Overseas Development Institute
PNCC Palmerston North City Council
PPT pro-poor tourism
RMA Resource Management Act
SWOT Strengths, Weaknesses, Opportunities and Threats
THL Tourism Holdings Ltd
UAE United Arab Emirates
VFR visiting friends and relatives
WCED World Conference on Environment and Development
WHS World Heritage Site
WTO World Tourism Organization
WTTC World Travel and Tourism Council
WWF World Wide Fund for Nature

xv
Introduction

Part I
The first six chapters of the book discuss the growth, development and impacts of tourism. It
is assumed that all readers will have some understanding of the concepts of tourism. However,
a brief discussion on the emergence and development of tourism is provided in Chapter 1. The
reasons behind the development are also provided in this first chapter. The chapter attempts
to establish the global significance of tourism, but it also points out some data limitations.
Chapter 2 provides a discussion of key theories that are important within the context of tour-
ism planning and management. Chapter 3 indicates that much tourism planning and manage-
ment takes place in relation to tourism impacts. This chapter also considers factors that
influence tourism impacts. The three chapters following Chapter 3 consider, in turn, economic
impacts, socio-cultural impacts and environmental impacts. Case studies are provided in each
chapter to exemplify these different impacts. These studies are also employed to provide stim-
ulus material for students and at the end of each chapter a number of student activities are
suggested.

Part II
Chapters 7–14 discuss concepts of, issues concerning and the players involved in tourism plan-
ning and management. Chapter 7 focuses on key concepts in tourism planning and manage-
ment. It investigates the general relationship between planning and management before a
discussion of tourism planning and management. This chapter also focuses on policy issues
and introduces ideas in sustainability in tourism. Chapter 8 considers the major players in tour-
ism planning and management and discusses visitors, host communities, the tourism industry
and government. This chapter also discusses the role of the media and non-governmental
organizations in tourism planning and management. Chapters 9–13 provide more detailed
discussion of visitors, host communities and the tourism industry, as well as focusing on the
environment as a key resource in tourism and the role of partnerships and collaboration in
tourism planning and management. Chapter 14 focuses on destination management. As with
the first part of the book, this second part uses a number of case studies. Here they are used
to illustrate major concepts, themes and issues and once again a number of student activities
are linked to the case studies in each chapter.

xvi
 Introduction

Part III
This section is concerned with particular techniques used in tourism planning and manage-
ment. It focuses on education and the role of interpretation (Chapter 15), self-regulation in
tourism planning and management, and, in particular, codes of conduct (Chapter 16) and the
use of information technology as a tool in tourism planning and management (Chapter 17).
As with previous sections, case studies are an important feature of these chapters and as
before they are included to provide stimulus material for students.

Part IV
The final part of the book is concerned with sustainability issues and tourism planning and
management. A number of theoretical perspectives are discussed and case studies, with
accompanying student activities, are presented to investigate some of these perspectives. A
short concluding chapter is also provided and in addition this has ideas on the future of tour-
ism. This final part of the book also uses case studies with related questions for students.

xvii
This page intentionally left blank
 PART I

Tourism growth, development

and impacts
This page intentionally left blank
 Chapter 1

Social change and

the growth of tourism

Learning objectives

At the end of this chapter you should:

• be aware of a variety of definitions of tourism;

• be aware of a number of dimensions and components of tourism, viz.
the components of the tourism industry, motivations for tourism,
tourism systems, data limitations in tourism;
• understand major social and economic changes that have contributed to
the growth of tourism.

3
Tourism growth, development and impacts

Introduction
Tourism is now a global industry involving hundreds of millions of people in international as
well as domestic travel each year. The World Tourism Organization (WTO, 2014) indicated that
there were for the first time more than one billion international travellers in 2012. By 2013 this
figure had reached 1.087 billion international travellers, which amounts to almost 14 per cent
of the world’s population (WTO, 2014). Although some of this activity may comprise the same
travellers involved in more than one journey per year and hence the precise scale of tourism
as an industry is in some doubt (Leiper, 1999), tens of millions of people globally work directly
in the industry and many more are employed indirectly. Hundreds of millions of people are on
the receiving end of tourism activity as they live in what are termed destination areas, in sup-
posed ‘host’ populations. Millions of dollars are spent each year on advertising and promoting
holidays and tourism products.
For much of recorded history, travel was difficult, uncomfortable, expensive and frequently
dangerous (Williams, 1998). Yet journeys were undertaken and this implies some strong moti-
vating factors. However, it is only in the last 150 years, as travel has become more affordable
and less difficult, that some of those who travelled were prepared to openly admit that pleas-
ure was one of the motivations for their journeys.
As recently as the 1960s, tourism was an activity in which relatively few participated regu-
larly, and was primarily confined to Europe, North America and a small number of locations in
other parts of the world. International travel, prior to the 1960s, was still largely the preserve
of a wealthy minority who had the time as well as money to afford long distance sea or air
travel. Major changes in the second half of the twentieth century led to the rapid and massive
growth of the phenomenon known as modern tourism. For example, these changes contrib-
uted to the Pacific Region/East Asia becoming the fastest growing area for international tour-
ism in the period from 1985 to 2005. In 1975, East Asia and the Pacific Region accounted for
only 4 per cent of international tourist arrivals, but by 1995 the share of world arrivals had
increased to almost 15 per cent (Pearce, 1995) and by 2006 to 20 per cent (WTO, 2007) and this
figure was almost 23 per cent in 2013 (WTO, 2014). It should be noted that this change has
occurred at a time when tourist numbers were growing globally. The increase in the share of
international tourist arrivals in the Pacific Region therefore indicates a very significant increase
in actual tourists between 1975 and 2013. There were approximately 78 million visitor arrivals
in the Pacific Region/East Asia in 1995 (Pearce, 1995). This compares with approximately 100
million in the combined area of North and South America and 305 million in Europe in 1995
(Pearce, 1995).
With approximately 52 per cent of international arrivals in 2013 Europe remained, in the
early part of twenty-first century, the single most important region for international travel
arrivals (WTO, 2014) although this percentage has fallen from 55 per cent in 2006 (WTO,
2007). In fact in 2013, Europe had five countries in the top ten tourism destinations – France,
Spain, Italy, the United Kingdom and Germany, with France (first in the top ten) and Spain
(third in the top ten) having combined totals accounting for 13 per cent of total international
arrivals (WTO, 2014).
This introductory chapter considers what has made this growth possible. It involves discus-
sion of a number of economic and social factors. This chapter also explores changing atti-
tudes to travel, as well as presenting a discussion of how opportunities for travel have
increased.

4
 Social change and the growth of tourism

Key perspectives
Definitions of tourism and tourists
This book is an introductory text to tourism planning and management at undergraduate level.
However, some understanding of the nature of tourism is assumed. Nevertheless, as there is
no full agreement on the meaning of the term tourism, nor is there complete agreement on
what a tourist is, this section contains a brief discussion of these concepts as they are clearly
important in relation to the planning and management of tourism.
In the early 1980s, Matthieson and Wall (1982: 1) indicated that tourism comprised:

The temporary movement of people to destinations outside their normal places of work
and residence, the activities undertaken during the stay in those destinations, and the
facilities created to cater for their needs.

In 1991, the WTO created a definition, primarily to assist those whose responsibility it was to
compile statistics in tourism. This definition reads as follows (WTO, 1991):

The activities of a person travelling outside his or her usual environment for less than a
specified period of time whose main purpose of travel is other than for exercise of an activ-
ity remunerated from the place visited.

Neither of these two definitions makes reference to the impacts of tourism. Impacts are key
factors in any discussion of the planning and management of tourism. However, Jafari (1981)
did include reference to impacts in his definition. Jafari (1981: 3) stated:

Tourism is a study of man [sic] away from his usual habitat, of the industry which responds
to his needs and the impacts that both he and the industry have for the host socio-cultural,
economic and physical environments.

Most definitions of the term tourist are based on the concept of tourism. Usually, such definitions
make reference to the need for the tourist to spend at least one night in a destination to which
he or she has travelled. Tourists can be distinguished from excursionists in such definitions, as an
excursionist is someone who visits and leaves without staying a night in a destination (Prosser,
1998). However, as Prosser suggested, it is relatively common for the two terms to be combined.
The term visitor is often used in preference to either tourist or excursionist. Theobold (1994), for
example, used the concept of ‘visitor’ to combine elements of tourists and excursionists.
When discussing the impacts of tourism, a classification involving terms such as excursionist
or tourist is not particularly helpful. For example, in relation to the environmental impacts of
the feet of a walker on a natural or semi-natural landscape, it matters little whether the per-
son involved is classified as a tourist or an excursionist; the feet will have the same effect! As
the actions of day visitors (excursionists) and those of longer stayers may be almost indistin-
guishable, the view that a definition of tourism does not need reference to an overnight stay
has been become far more acceptable (Williams, 1998).
The distance travelled is often seen as important in definitions of both tourism and tourists.
However, there is no commonly accepted international distance used in connection with defini-
tions of tourism. As with the need of at least some definitions to include reference to an over-
night stay, there is a good deal of debate and unresolved confusion about distance travelled

5
Tourism growth, development and impacts

and tourism definitions. For example, in the latter part of the twentieth century, the United
States Travel Data Center reported on all trips with a one-way distance of 100 miles, the Cana-
dian Travel Survey used a lower one-way limit of 50 miles, and the Australian Bureau of Indus-
try Economics employed a one-way distance of 25 miles (Prosser, 1998).
One of the continuing problems caused by a lack of a clear definition of tourism is that
tourism studies are often poles apart in philosophical approach, methodological orientation
or intent of the investigation (Fennell, 1999). Nevertheless, if there is no complete agreement
on the definition of tourism, it is still important to understand the key aspects of the processes
of tourism and the reality of being a tourist. Prosser (1998: 374) indicated that the central
components of any definition of either tourists or tourism are as follows:

movement, non-permanent stay, activities and experiences during the travel and stay,
resources and facilities required and impacts resulting from the travel and stay.

Tourism is multi-dimensional and can be compartmentalized in a number of ways. According

to Prosser (1998), there are two major variables. These are the origin–destination relationship
and the motivation for travel. It is possible to create the following categories using Prosser‘s
origin–destination relationship:

• international tourism
• internal tourism
• domestic tourism
• national tourism.

Prosser indicated that international tourism involves overseas visitors to a destination, while
domestic tourism relates to nationals of one country visiting that same country. Internal tourism
can relate to a region within a country, while national tourism considers all forms of tourism
within one particular nation or country.

Motivations for travel

In any tourism trip, there are likely to be a number of reasons which, when combined, can be
considered as the motivational factors for the journey. These can be characterized as ‘push’
and ‘pull’ factors. The ‘push’ factors are a number of perceived negative factors about the con-
text in which the potential tourist currently finds himself or herself. The ‘pull’ factors are per-
ceived positive factors of a potential or real destination. The nature, extent and significance of
particular ‘push’ and ‘pull’ factors will vary according to the particular tourism context.
The classification of motivations into ‘push’ and ‘pull’ is linked closely with the psychologi-
cal model of tourism motivation developed by Iso-Aloha (1980). The two dimensions in the
model can be summarized as ‘seeking’ motives and ‘escaping’ motives (Pearce, 1993). In
Iso-Aloha’s model, individuals seek personal and interpersonal rewards and at the same time
wish to escape personal and interpersonal environments. The main criticism of Iso-Aloha’s
model is that, with only two dimensions, it is limited by its level of aggregation (Raybould
et al., 1999). Hence, the use of the concepts ‘push’ and ‘pull’ may oversimplify a complex pro-
cess. Nevertheless, investigating motivations in an attempt to understand the behaviour of
tourists has become an important area of tourism research (Ryan, 1997). This can help with the
categorization of tourists as well as provide a better understanding of their impacts. Tourist
behaviour can be influenced by a number of factors including cultural conditioning, social
influences, perception and education, but as Crompton and McKay (1997) indicated, motives

6
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
samalla päästellen äänekkäitä, rohkaisevia ääniä. Minä ymmärsin ja
innokkaasti meloimme. Nopea virta meidät mukaansa tempasi,
kiidätti meitä eteläistä rantaa kohti, mutta ennenkuin ehdimme
maalle nousta, se nakkasi meidät takaisin pohjoiselle rannalle.

Tällöin syntyi erimielisyys. Nähdessäni pohjoisen rannan niin

lähellä, aloin meloa sinne. Luppakorva koetti meloa eteläistä rantaa
kohti. Tukit pyörivät ympäri, emmekä me päässeet minnekään, ja
kaiken aikaa metsä vilahteli sivutsemme, meidän kiitäessä virtaa
alas. Emme voineet tapella. Ymmärsimme, että olisi ollut hulluutta
kätemme ja jalkamme irroittaminen tukeista, jotka vain siten
yhdessä pysyivät. Mutta kielin me riitelimme ja toisillemme
närkästelimme, kunnes virta kiidätti meidät eteläistä äyrästä kohti
uudelleen. Se oli nyt lähin päämäärä, ja kaikessa sovussa rupesimme
yhdessä sinnepäin melomaan. Maalle laskimme erääseen
poukamaan, ja kiipesimme heti puihin tähystelemään ympäristöä.

13

Vasta sen päivän jälkeisenä yönä kuin olimme joutuneet joen

etelärannalle, tapasimme tulikansaa. Varmaankin joku vaeltava
metsästäjäjoukko oli leiriytynyt lähelle sitä puuta, jonka Luppakorva
ja minä olimme yöpuuksemme valinneet. Tulikansan äänet ne ensiksi
meitä säikäyttivät, mutta myöhemmin pimeän tultua huomiotamme
herätti tuli. Varovasti ja ääntä pitämättä hiiviskelimme puusta
puuhun, kunnes hyvästi voimme katsella näkymöä.

Lähellä jokea olevalla aholla puitten keskellä paloi tuli. Sen

ympärillä oli puolikymmentä tulilaista. Luppakorva kapsahti äkkiä
minuun kiinni, ja tunsin hänen vapisevan. Katsahdin tarkemmin ja
näin sen pienen kurttuisen metsästäjävanhuksen, joka oli ampunut
Hammasrikon jotenkin kolmisen vuotta sitten. Hänen noustessaan
ylös ja käydessään nakkaamassa lisää puita nuotioon, näin hänen
onnahtelevan raajarikkoisella jalallaan. Mikä siinä lie ollutkin, jokin
parantumaton vaiva se oli. Hän näytti vieläkin kuivemmalta ja
kurttuisemmalta kuin ennen, ja hänen kasvojensa karvat olivat aivan
harmaat.

Toiset metsästäjät olivat nuoria miehiä. Maassa heidän lähellään

huomasin heidän kaarensa ja nuolensa, ja tunsinpa, mitä aseita ne
olivat. Tulilaisilla oli eläinten nahkoja vyötäisten ympärillä ja
hartioilla. Mutta heidän käsivartensa ja säärensä olivat alastomat,
eikä heillä liioin ollut mitään jalkaverhoja. Kuten ennen olen sanonut,
eivät he olleet aivan niin karvaiset kuin me, laumalaiset. Heidän
päänsä ei ollut iso, ja heidän ja laumalaisten välillä oli sangen vähän
erotusta pään kaltevuusasteeseen nähden silmistä lähtien
taaksepäin.

He eivät olleet niin kumaraisia kuin me eivätkä liioin niin joustavia

liikkeissään. Heidän selkärankansa, lanteensa ja polvijänteensä
tuntuivat olevan kankeammat. Eivät liioin heidän käsivartensa olleet
niin pitkät kuin meidän, enkä huomannut, että he koskaan olisivat
tasapainoansa tukeneet kulkiessaan käsillään maata hiipaisten
molemmin puolin. Heidän lihaksensakin olivat pyöreämmät ja
sopusuhtaisemmat kuin meidän, ja heidän kasvonsa olivat
miellyttävämmät. Heidän nenäreikänsä olivat alaspäin avoimet;
samoin heidän nenävartensa oli kehittyneempi, ei näyttänyt niin
lattealta eikä moukaroidulta kuin meidän. Heidän huulensa eivät
olleet niin veltot ja riippuvat eivätkä heidän kulmahampaansa niin
paljon torahampaita muistuttaneet. Mutta yhtä ohuthuulisia he olivat
kuin mekin, eivätkä paljon enemmän painaneetkaan. Kaiken
kaikkiaan he vähemmin meistä erosivat kuin me puukansasta. Kaikki
kolme lajia olivat kyllä keskenään sukulaisia eivätkä kovin
kaukaisiakaan.

Nuotio, jonka ympärillä he istuivat, oli sangen miellyttävä.

Luppakorva ja minä istuimme tuntikausia tähystelemässä liekkejä ja
savua. Lumoavinta se oli silloin, kun uutta polttoainetta nakattiin ja
kipinäsäihke lensi ilmoille. Minä olisin halunnut päästä lähemmäksi
katsomaan tulta, mutta eipä ollut minkäänlaista keinoa. Kyyryksissä
olimme erään puun haarukassa ahon laidalla, emmekä uskaltaneet
antautua alttiiksi ilmitulemisen vaaralle.

Tulilaiset olivat kyykyllänsä tulen ääressä ja nukkuivat pää

kumarruksissa polvia vasten. Sikeästi he eivät nukkuneet. Heidän
silmänsä värähtelivät nukkuessa, ja levottomia he olivat. Aina tavan
takaa joku nousi ja nakkasi lisiä puita nuotioon. Valopiirin ympärillä
metsän pimeydessä ulvahteli pyydysteleviä eläimiä. Luppakorva ja
minä saatoimme ne äänistä tuntea. Siellä oli villejä koiria ja hyena, ja
hetken aikaa kuului suurta kiljuntaa ja mörinää, joka
silmänräpäyksessä herätti koko tulilaisten nukkuvan piirin.

Kerran koiras- ja naarasleijona seisoi puumme alla ja tuijotteli

nuotiota karvat pystyssä ja silmät kiiluen. Koiras pieksi kylkiänsä ja
oli kiihkosta levoton, aivan kuin olisi halunnut loiskahtaa eteenpäin ja
siepata itselleen makupalan. Mutta naaras oli varovampi. Se se älysi
meidät, ja pari seisoskeli meitä katsellen hiljaa, sieramet väreillen ja
vainuillen. Sitten ne naukuivat, katsahtivat kerran vielä nuotioon ja
kääntyivät takaisin metsään.

Paljon pitemmän ajan Luppakorva ja minä pysyimme paikallamme

katselemassa. Tavan takaa kuulimme raskaitten olentojen liikkeestä
syntyvää räiskettä ja ritinää viidoista ja pensastoista, ja pimeässä
piirin vastapäisellä puolella näimme silmien kiiluvan tulen hohteessa.
Etäämmältä kuulimme leijonan naukumista, ja vielä kauempaa
kajahti jonkun iskun alaisen eläimen kirahdus, joka juontipaikalla
loiskehti ja teutaroi. Joelta samoin kuului sarvikuonojen rietasta
röhkintää.

Aamulla, kun olimme kylliksi nukkuneet, hiivimme takaisin tulen

laiteille. Se vielä kyti, mutta tulilaiset olivat menneet. Varmuuden
vuoksi kiersimme piirin metsässä ja juoksimme sitten tulelle. Minä
halusin nähdä, minkälaista se oli, ja peukalon ja etusormen väliin
nappasin hehkuvan hiilen. Se tuskan ja pelon kiljahdus, jonka
päästin nakatessani sen pois, säikäytti Luppakorvan puihin ja hänen
pakonsa pelästytti minut perässä.

Seuraavalla kerralla palasimme varovaisempina ja vältimme

hehkuvia hiiliä. Kävimme matkimaan tulimiehiä. Kyykistelimme tulen
ääreen ja päät kumarruksissa polvien varaan olimme nukkuvinamme.
Sitten apinoimme heidän puhettaan, lasketellen toisillemme ääniä
heidän tavallaan ja päästellen kurkustamme mitä sotkuisinta
siansaksaa. Muistin nähneeni sen kurttuisen vanhan metsästäjän
kohennelleen tulta seipäällä. Minäkin kohentelin tulta seipäällä,
käännellen esille kasottain hehkuvia hiiliä ja pilvittäin valkeata
tuhkaa. Tämä oli suurta urheilua, ja pian olimme aivan valkean
tuhan vallassa.

Luonnollista oli, että matkimme tulilaisia uudelleen sytyttämällä

nuotion. Ensiksi koetimme pieniä puupalasia. Se onnistui. Puut
posahtivat räiskähtäen liekkiin, ja me tanssimme ja mölisimme
mielissämme. Sitten aloimme nakella suurempia puupalasia. Yhä
enemmän niitä lisäilimme, kunnes nuotiomme oli koko valtava.
Edestakaisin tassuttelimme kiihkoissamme, kiskoen metsästä
kuivuneita oksia ja rankoja. Liekit loimuilivat yhä korkeammalle, ja
savupatsas tavotti puiden latvat ja yhä kohosi. Siinä oli verratonta
räiskettä, rätinää ja pauhua. Se oli kaikkein merkittävin työ, mitä
koskaan olimme käsillämme matkaan saattaneet, ja olimmepa siitä
ylpeät. Mekin olimme tulilaisia, niin päättelimme siinä tanssiessamme
valkeina menninkäisinä palon äärellä.

Kuiva ruoho ja matalat pensaat syttyivät tuleen, mutta emmehän

me sitä huomanneet. Äkisti suuri puu ahon laidassa lehahti liekkiin.
Sitä katselimme ällistynein silmin. Siitä paistava kuumuus ajoi meidät
peräytymään. Toinen puu syttyi, vielä kolmas ja sitten jo
puolikymmentä. Me pelästyimme. Hirviö oli murtautunut irti.
Peloissamme kyyristyimme maahan; mutta tuli ahmi pitkin piiriä
ympäristön ja sulki meidät sisäänsä. Luppakorvan silmään ilmestyi se
surkea ilme, joka aina oli käsittämättömyyden seuralainen, ja
tiedänpä minun silmissäni saman ilmeen viivähtäneen. Me toisiimme
turvausimme, käsivarret toistemme ympärillä, kunnes kuumuus
meidät saavutti ja palavain karvain haju tuntui sieramissamme.
Silloin sävähdimme pystyyn ja pakenimme länttä kohti metsän halki,
taaksemme vilkuillen ja naureskellen juostessamme.

Keskipäivän aikoihin saavuimme niemimaan kaulakkeelle, jonka,

kuten jälestäpäin huomasimme, muodosti laaja, melkeinpä
ympyräksi kiertynyt joen polveke. Aivan kaulakkeen poikki jonoili
useita matalia ja osittain metsäisiä kunnaita. Näiden yli me
kiipeilimme, katsellen takanamme olevaa metsää, josta nyt oli tullut
liekkimeri, samoava kohti itää nousevan tuulen mukana. Me
painuimme yhä länttä kohti jokivartta pitkin, ja ennenkuin
aavistimmekaan, olimme keskellä tulikansan asumuspaikkaa.
 Tämä paikka oli loistavasti valittu puolustuksen suhteen. Se oli
niemi, jota kolmelta taholta suojasi koukkuileva joki. Vain yhdeltä
puolen sinne maalta päin pääsi. Se oli niemen ahdas kaulake, ja
täällä monet matalat kunnaat olivat luonnollisia esteitä. Muusta
maailmasta kokonaan eristettynä tulikansa lie täällä elänyt ja
vaurastunut pitkät ajat. Itse asiassa arvelen, että juuri heidän
vaurastumisensa aiheutti heidän myöhemmän vaelluksensa, joka niin
suurta vauriota tuotti laumallemme. Tulikansa oli kai lukumäärältään
lisääntynyt, kunnes he joutuivat epämukavaan puristukseen
olopaikkansa rajojen sisällä. He vaeltivat laajemmalle ja vaeltaessaan
ajoivat laumaa edellään, asettuivat itse luoliin ja anastivat sen
alueen, joka meidän hallussamme oli ollut.

Mutta vähänpä Luppakorva ja minä kaikkea tätä uneksimme,

huomatessamme olevamme tulikansan pääpesässä. Yksi aatos
meissä vain eli, päästä pois, vaikka emme voineet olla
uteliaisuudessamme tirkistelemättä kyläkuntaa. Ensi kerran näimme
tulilaisten vaimoja ja lapsia. Viimemainitut juoksentelivat
enimmäkseen alastomina, ensinmainituilla taas oli yllään villieläinten
nahkoja.

Tulilaiset, samoinkuin mekin, asuivat luolissa. Luolien edessä oleva

aho vietti jokea kohti, ja aholla paloi runsaasti pikku nuotioita. Mutta
en tiedä, keittikö tulikansa ruokansa vai eikö. Luppakorva ja minä
emme nähneet heidän keittävän. Mutta arvelenpa, että he
varmaankin olivat jonkinlaisen alkuperäisen keittotaidon kehittäneet.
Samoinkuin mekin, he kantoivat joesta vettä kurpitsan kuorilla.
Liikettä siellä oli runsaasti ja vaimojen ja lasten huutoja kuului.
Viimemainitut leikkivät ja ilvehtivät aivan samalla tavalla kuin
laumalaistenkin lapset, ja enemmän he olivat laumalaisten lasten
näköisiä kuin täyskasvuiset tulilaiset täyskasvuisten laumalaisten.
 Luppakorva ja minä emme kauan kuhnustelleet. Näimme
muutamain puolikasvuisten poikasten ammuskelevan nuolella ja
kaarella, ja me puitimme takaisin tuuheimpaan metsään ja
jatkoimme matkaa joelle. Ja sieltä tapasimme lautan, todellisen
lautan, nähtävästi jonkun tulilaisen tekemän. Molemmat hirret olivat
solakat ja suorat, ja ne olivat yhteen niotut sitkeillä juurilla ja
ristipuilla.

Tällä kerralla aatos pälkähti meidän molempain mieleen yhtaikaa.

Olimmehan pyrkimässä pois tulikansan alueelta. Meloa joen yli
hirsillä, sehän verraton keino! Kiipesimme lautalle ja työnsimme sen
liikkeelle. Mutta äkkiä jokin tempasi lauttaa ja lennätti sen
voimakkaasti myötävirtaa rantaa vasten. Äkillinen pysäys melkein oli
tärskäyttää meidät veteen. Lautta oli juuresta punotulla köydellä
kiinnitetty puuhun. Sen me irrotimme, ennenkuin uudelleen
työnsimme lautan vesille.

Ennenkuin olimme meloneet lauttamme kokonaan virtaan, olimme

ajautuneet niin kauas alaspäin, että saatoimme täydellisesti nähdä
tulikansan asuinsijat. Niin uutterasti olimme kiintyneet
melomiseemme, silmät suunnattuina vastapäiselle rannalle, että
emme mitään tienneet, ennenkuin huomiomme heräsi rannalta
kuuluvaan kirkunaan. Katsahdimme ympärillemme. Siellä oli tulilaisia
useita, katsellen ja viittoillen meitä, ja lisää ryömi esille luolista. Me
istuuduimme katselemaan ja unohdimme koko melomisen. Rannalla
oli ankara meteli. Muutamat tulimiehet laukasivat kaarensa meitä
kohti, ja muutamat nuolet putosivat lähellemme, mutta liian pitkä oli
välimatka.

Se oli suuri päivä Luppakorvalle ja minulle. Idässä meidän

sytyttämämme palo täytti puolen taivasta savulla. Ja täällä olimme
täysin turvassa keskijoella, kiertäen tulilaisten pääpesää. Me
istuimme ja nauroimme heille ohi kiitäessämme, viilettäissämme
kohti etelää, itäkaakkoa ja koillistakin ja sitten taas kohti itää,
kaakkoa ja etelää ja ympäri länteen, kaartaen suuren
kaksoispolvekkeen, missä joki melkein kiertäytyi solmuun.

Länttä kohti kiitäessämme, tulilaiset kaukana takanamme, tulla

tupsahti tuttu näköala silmiemme eteen. Se oli suuri juontipaikka,
jonne olimme kerran pari kulkeneet katselemaan eläinnäyttelyä, kun
eläimet juomassa kävivät. Sen takana tiesimme olevan
porkkanamaan, jonka toisella puolella olivat luolat ja lauman
asuinsijat. Aloimme meloa rantaa kohti, joka nopeasti livahteli
ohitsemme, ja ennenkuin huomasimmekaan, olimme lauman
käyttämillä juontipaikoilla. Siellä oli naisia ja lapsia, veden kantajia,
koko joukko kurpitsan kuoriaan täyttämässä. Meidät nähdessään he
livistivät pelosta mielettöminä kulkutietä ylöspäin, niin että heiltä
kokonainen jono kurpitsan kuoria tipahteli tielle.

Astuimme maihin ja tietysti jäi meiltä lautta sitomatta kiinni, ja se

liukui tiehensä jokea alaspäin. Varsin varovaisesti hiivimme kulkutietä
ylöspäin. Lauma oli kokonaan kadonnut koloihinsa, vaikka siellä
täällä näimme naaman meitä tirkistelevän. Merkkiäkään ei näkynyt
Punasilmästä. Olimme jälleen kotona. Ja sinä yönä nukuimme
omassa pienessä luolassamme korkealla jyrkänteen rinnassa, vaikka
meidän ensin oli sieltä häädettävä pari kiukkuista nuorukaista, jotka
sen olivat haltuunsa ottaneet.

14
 Kuukaudet kuluivat. Tulevaisuuden draama ja murhenäytelmä ei
vielä ollut näyttämölle ehtinyt, ja siihen mennessä me pähkinöitä
survoimme ja elimme. Muistan silloin olleen hyvän pähkinävuoden.
Me täyttelimme kurpitsan kuoremme pähkinöillä ja kuljetimme niitä
survomispaikoille. Me asetimme ne kiven kouruun ja kiven mukula
kädessämme survoimme ne rikki ja sitä myöten söimme kuin
saimme survotuksi.

Syksy oli käsissä, kun Luppakorva ja minä palasimme pitkältä

seikkailumatkaltamme, ja sitä seuraava talvi oli lauhkea. Useasti
pistäysin vanhan kotipuuni ympäristössä ja monasti etsiskelin koko
alueen mustikkasuon ja sen rämeikön suun välillä, missä Luppakorva
ja minä olimme purjehdustaidon oppineet, mutta vihiäkään en
saanut Nopsajalasta. Hän oli kadonnut. Ja minä häntä kaipasin.
Minua ahdisti se nälkä, josta olen maininnut ja joka oli ruumiillisen
nälän sukua, vaikka se usein minut valtasi vatsani täytenäkin ollessa.
Mutta kaikki etsimiseni oli turhaa.

Mutta elämä ei luolilla ollut yksitoikkoista. Punasilmää siellä oli

varottava. Luppakorva ja minä emme koskaan tunteneet hetkenkään
rauhaa, paitsi ollessamme omassa pikku luolassamme. Huolimatta
aukon laajentamisesta, jonka olimme suorittaneet, oli se yhä
puristavan ahdas meidän kulkea. Ja vaikka me tavan takaa sitä yhä
laajensimme, oli se vieläkin liian ahdas Punasilmän mahdottomalle
ruholle. Mutta eipä hän koskaan luolaamme enää hyökännytkään.
Hän oli ottanut opikseen, ja kaulassa oli hänellä pullea pahka
osottamassa minun nakkaamani kiven jälkeä. Tämä pahka ei
koskaan sulanut, ja se oli siksi mahtava, että sen saattoi
etäämmältäkin havaita. Useinpa minä ylen mieluisasti tarkastelin tätä
kätteni työn todistusta; ja joskus ollessani itse taatusti turvassa, sen
näkeminen puristi minulta naurunkin.
 Vaikka toiset laumalaiset eivät olisikaan tulleet avuksemme, jos
Punasilmä olisi yhä tavoitellut Luppakorvaa ja minua palotellakseen
meidät heidän silmäinsä edessä, olivat he kuitenkin myötätuntoisina
meidän puolellamme. Ehkäpä se ei ollut myötätuntoa, vaan tapa,
millä he Punasilmää vihaavansa ilmaisivat; he joka tapauksessa aina
meitä varottivat hänen lähetessään. Metsässä, juontipaikoilla tai
aholla luolien edustalla, aina he ehättivät meitä varottamaan. Sillä
tavalla oli meillä monia silmiä puolellamme Punasilmää,
muinaisperimystä, vastaan taistellessamme.

Kerran hän oli saada minut käsiinsä. Oli aikainen aamu, eikä lauma
vielä ollut ylhäällä. Hän katkasi tieni, kun yritin luolaani ylös
jyrkänteelle. Ennenkuin ehdin mitään miettiäkään, olin syöksähtänyt
kaksiosaiseen luolaan — samaan, minne Luppakorva ensiksi oli
minun käsistäni päässyt monia vuosia aikaisemmin ja jossa vanha
sapelihammas oli tappionsa kärsinyt kahta laumalaista vainotessaan.
Olin ahtautunut molempia luolia yhdistävän käytävän läpi ja
huomannut, että Punasilmä ei minua seurannut. Mutta samassa hän
syöksähti luolaan ulkopuolelta. Minä luikertelin takaisin käytävän
läpi, ja hän syöksähti ulos ja toisesta aukosta jälleen sisälle. Minä
vain kertailin kulkuani käytävän läpi.

Hän piti minua siellä puoli päivää, ennenkuin hellitti. Sen jälkeen,
kun Luppakorva ja minä jotenkin varmasti tiesimme ehtivämme
kaksoisluolaan, emme enää peräytyneetkään ylös äyräälle omaan
luolaamme, kun Punasilmä nähtäville ilmestyi. Me pidimme vain
häntä silmällä ja varoimme, ettei hän päässyt peräytymistämme
katkaisemaan.

Tämän talven aikana Punasilmä surmasi silloisen vaimonsa

rääkkäämällä ja alati häntä pieksemällä. Olen sanonut häntä
muinaisperimykselliseksi, mutta tässä suhteessa hän oli pahempi
kuin muinaisperimys, sillä alempain eläinten urokset eivät rääkkää
eivätkä murhaa puolisoitaan. Tässä suhteessa arvelen Punasilmän,
huolimatta hänen moninaisista muinaisperimyksellisistä
taipumuksistaan, tulevaisuuden miehen oireeksi, sillä ihmissuvun
urokset ainoastaan puolisoitaan murhaavat.

Kuten oli odotettavissakin, Punasilmä vaimonsa tieltä raivattuaan

kävi etsimään toista. Hänen valintansa sattui Helkkykieleen. Hän oli
Kololuu vanhuksen pojan, Kaljukyljen tytär. Hän oli nuori olento,
sangen kärkäs lauleskelemaan luolansa suulla päivän laskiessa, ja
aivan hiljattain hän oli ruvennut Koukkupolven puolisoksi. Tämä oli
rauhallinen olento, ei häirinnyt ketään eikä ollut taipuvainen
toveriensa kanssa kinastelemaan. Ei hän liioin ollut mikään tappelija.
Pieni hän oli ja kuiva eikä pystynyt jaloillansa niin temppuilemaan
kuin me toiset.

Ei ollut Punasilmä ikinä katalampaa tekoa tehnyt. Päivä oli

mailleen menossa rauhallisena iltahetkenä, ja me keräännyimme
aholle ennen luoliimme kiipeämistä. Äkisti Helkkykieli syöksähti
kulkutietä myöten juontipaikalta ylös, Punasilmä kintereillä. Hän
juoksi puolisonsa luokse. Pikku Koukkupolvi parka säikähti
pelottavasti. Mutta hän oli sankari. Hän tiesi olevansa kuoleman
kuilulla, mutta pakoon ei hän juossut. Hän nousi seisaalleen, ärisi,
niskakarvansa kohotti ja irvisti hampaillaan.

Punasilmä mölysi raivossaan. Se oli hänestä rikos, että jokukaan

laumasta häntä uskalsi vastustaa. Hänen kätensä tormasi esille ja
tarrasi Koukkupolvea kurkkuun. Tämä upotti hampaansa Punasilmän
käsivarteen; mutta seuraavassa silmänräpäyksessä Koukkupolvi
niskat nujerrettuina kiemurteli ja vääntelihe maassa. Helkkykieli
kirkui ja ulisi. Punasilmä tarttui hänen päänsä hiuksiin ja kiskoi häntä
luolaansa kohti. Hän piteli häntä raakamaisesti kiivetessään ja kiskoi
ja laahasi hänet luolaansa.

Me olimme sangen kiukuissamme, mielettömän, kiljuvan

kiukkuisia. Rintaamme takoen, karvat pystyssä ja hampaita
louskuttaen me keräännyimme kokoon aholle. Tunsimme
laumavaiston vaikutusta, aivan kuin yhteistoimintaan pakottavaa
vetovoimaa, aavistusta yhteisvoimasta. Tämä yhteistoiminnan tarve
kiertyi mieliimme hämärällä tavalla. Mutta eipä ollut mitään keinoa,
millä saada se käyntiin, koska ei ollut sen ilmaisukeinoakaan. Me
emme käyneet yhdessä Punasilmää tuhoamaan, koska meiltä kieli
puuttui. Hämärästi mielessämme sorvailimme aatoksia, joilla ei
aatosten esikuvia ollut. Nämä esikuvat olivat vielä hitaasti ja
tuskallisesti kehittyväin keksintöjen takana.

Me koetimme tavoitella niitä hämäriä aatoksia vastaavia ääniä,

jotka varjojen lailla liihottelivat läpi tietoisen olemuksemme.
Kaljukylki alkoi äänekkäästi lörpöttää. Äänillään hän ilmaisi kiukkunsa
Punasilmää kohtaan ja halunsa piestä häntä. Siihen asti hän pääsi ja
siihen asti me häntä ymmärsimme. Mutta kun hän koetti ilmaista sitä
yhteistoimintaan työntävää pakotusta, joka hänen mielessänsä
väikkyi, hänen äänensä kävivät sotkuisiksi. Sitten Pitkänaama alkoi
nostella karvojaan ja takoa rintaansa sekä lörpöttää. Toinen toisensa
jälkeen me yhdyimme raivonpuuskaan, kunnes yksin Kololuu
vanhuskin motkotti ja pölpötti särkyneellä äänellään ja kurttuisilla
huulillaan. Joku tarttui seipääseen ja alkoi takoa sillä hirttä. Heti hän
oli saanut käyntiin jonkinlaisen tahdin. Tietämättämme meidän
kivakat huutomme ja kiljahduksemme väistyivät tämän tahdin tieltä.
Sen vaikutus meihin oli lientävä; ja ennenkuin huomasimmekaan,
olimme raivomme unohtaneet ja jonkinlaiset hih-hei-naukujaiset
olivat täydessä käynnissä.

Nämä hih-hei-naukujaiset kuvasivat loistavasti lauman

epäjohdonmukaisuutta ja ristiriitaisuutta. Tällöinkin meidät oli yhteen
johtanut keskinäinen raivo ja yhteistoimintaa tavoittava vaisto, mutta
ensi alkeillaan olevan tahdin synnyttäminen sen haihdutti
olemattomiin. Me olimme yhteiseläjiä ja parvissa asuvia, ja nämä
laulu- ja nauruleperrykset meitä tyydyttivät. Tavallaan nämä hih-hei-
naukujaiset olivat ensimäisten ihmisten neuvottelujen oireita ja
myöhemmän ajan ihmisten suurten kansalliskokousten ja
kansainvälisten kongressien enteitä. Mutta meiltä, nuoren maailman
laumalta, puuttui puhetta, ja milloin me siten yhteen
keräännyimmekin, saimme aikaan vain pääpelin sekoituksen, ja siitä
syntyi yksitoikkoinen tahti, joka itsessänsä sisälsi vasta tulevan
taiteen pääainekset. Se oli sikiävää taidetta.

Nämä tapaamamme tahdit eivät suinkaan olleet pitkäaikaisia. Yksi

tahti pian hävisi ja pirullinen sekamelska vallitsi, kunnes jälleen
saman tahdin tavoitimme tai uuden loimme. Joskus puolikymmentä
eri tahtia tärähteli yhtaikaa, kutakin kannattamassa oli ryhmäkunta,
joka kiinteästi pyrki toiset tahdit vaientamaan.

Sekamelskan vallitessa jokainen mölysi, hakkasi, ulvoi, kirkui ja

tanssi, itsekukin itseensä tyytyväisenä, pyrkien omien aatostensa ja
tahtonsa voimalla himmentämään kaikki toiset; ja kukin piti itseänsä
tämän kaiken todellisena keskuksena, oli sillä hetkellä kaikesta
yhtenäisyydestä erillään toisiin kaikkeuskeskuksiin nähden, joita
hänen ympärillään hyppeli ja kirkui. Sitten seurasi tahti — käsien
taputusta, seipäällä hirteen iskemistä, hyppyjen kertaamista jonkun
esimerkin mukaan tai jonkun laulua, joka repäisevästi ja
säännöllisesti, nousten ja laskien päästeli suustaan: "E-pang, e-
pang! E-pang, e-pang!" Toinen toisensa jälkeen itseensä keskittyneet
laumalaiset yhtyivät siihen, ja pian kaikki köörissä tanssivat ja
lauloivat. "Ha-ah, ha-ah, ha-ah-ha!" oli meidän suosituita
köörilaulujamme, ja toinen oli: "Eh-vah, eh-vah, eh-vah-hah!"

Ja sillä tavalla me mielipuolisen hullunkurisina hypellen,

teutaroiden ja nurin niskoin mukkelehtien tanssimme ja lauloimme
esiaikaisen maailman hämärässä päivänlaskussa, entisen
mielentilamme unohtaen ja yhteisvoimin ponnistellen vain aistillisen
mielettömyyden aikaan saamiseksi keskuudessamme. Ja niinpä
raivomme Punasilmää kohtaan suli pois taiteen vaikutuksesta, ja me
kirkuilimme hurjaa hih-hei-lepertelyämme, kunnes yö meitä
kauhuistansa varoitti, ja me ryömimme kivikoloihimme, leppeästi
toinen toistamme huhuillen tähtien syttyessä ja pimeyden maata
vallitessa.

Vain pimeätä me pelkäsimme. Ei ollut meillä uskonnon ituakaan, ei

käsitystä näkymättömästä maailmasta. Tunsimme vain todellisen
maailman ja pelkäsimme vain tosiasioita, aistimilla havaittavia
vaaroja, lihasta ja verestä luotuja eläimiä, jotka vaanivat. Ne meidät
pimeän peloiksi tekivät, sillä pimeys oli pyydysteleväin eläinten aikaa.
Silloin ne pesistänsä esille tulivat ja iskivät pimeästä, missä ne
näkymättömissä vaaniskelivat. Ehkäpä tästä pimeyden todellisten
olentojen pelosta se olemattomain olentojen pelko myöhemmin oli
kehittyvä, jonka huipuksi muodostui kokonainen valtava näkymätön
maailma. On luonnollista, että mielikuvituksen kasvaessa kuoleman
pelko lisääntyi, kunnes tuleva kansa tämän pelon muovaili pimeyden
kanssa yhteen ja sen kansoitti hengillä. Luullakseni oli tulikansa jo
ruvennut pelkäämään pimeätä tällä tavalla; mutta kun me
laumalaiset hih-hei-naukujaisemme keskeytimme ja koloihimme
pakenimme, niin sen aiheuttivat vanha sapelihammas, leijonat ja
sakaalit, villit koirat ja sudet sekä kaikki nälkäiset, lihaa syövät
pedot.

15

Luppakorva meni naimisiin. Se tapahtui toisena talvena

seikkailumatkamme jälkeen, ja olipa se sangen odottamatonta.
Minua hän ei mitenkään varottanut. Ensiksi sain sen tietää kerran
illan hämärässä kiivetessäni jyrkännettä luolallemme. Tunkeusin
aukkoon, mutta siihen pysähdyin. Siellä ei minulle tilaa ollut.
Luppakorva oli sen puolisonsa kanssa ottanut haltuunsa, ja tämä
puoliso oli minun sisareni, isäpuoleni, Lörpän, tytär.

Koetin väkisin tunkeutua sisälle. Tilaa siellä oli vain kahdelle ja se

tila oli jo otettu. Sitäpaitsi olin minä heihin nähden epäedullisessa
asemassa, ja olinpa iloissani, kun pääsin peräytymään sillä kaupalla,
että he minua repivät ja karvoista kiskoivat. Sen yön ja monia muita
nukuin kaksoisluolan yhdistävässä käytävässä. Kokemukseni mukaan
se tuntui melkoisen turvalliselta. Kun kerran ne kaksi laumalaista
olivat siellä säilyneet sapelihampaan kynsistä ja minä Punasilmän
käsistä, niin minusta tuntui, että voisin pyydystelevien eläinten
hyökkäyksiltä pelastua käymällä edestakaisin kummankin luolan
väliä.

Olin unohtanut villit koirat. Ne olivat siksi pieniä, että voivat kulkea
joka käytävää, mistä vain minäkin saatoin läpi ahtautua. Eräänä
yönä ne minut nuuskivat tietoonsa. Olisivatpa vaan tulleet
kumpaankin luolaan yhtaikaa, niin ne olisivat minut saaneet
kynsiinsä. Mutta nyt sain muutamia niistä vain kintereilleni
käytävässä ja syöksyin ulos toisen luolan aukosta. Ulkopuolella oli
toisia villejä koiria. Ne kipaisivat perässäni juostessani
kallioseinämälle ja alkaessani kiivetä ylöspäin. Yksi niistä, laiha ja
nälkäinen peto, tarrasi minua kinttuun kiinni. Sen hampaat
uppoutuivat reisilihaksiini, ja melkeinpä se oli kiskaista minut alas.
Kiinni se piti, mutta enpä ruvennut ahertelemaan siitä
irtipäästäkseni, vaan kaikin voimin ponnistelin ehtiäkseni kiipeämään
pois toisten petojen ulottuvilta.

Vasta kun olin niistä turvassa, käänsin huomioni kihelmöivään

tuskaan reidessäni. Ja sitten kymmenkunnan jalkaa ylempänä
haukkuvaa laumaa, joka hypähteli kallioseinää vasten, raapusteli
sitä, mutta putoili alas, tarrasin koiraa kurkkuun ja vähitellen sen
kuristin. Kauan aikaa siinä meni. Se kynsi ja repi karvojani ja ihoani
takakäpälillään ja alati tyrkki ja reutoi koko painollaan voidakseen
kiskoa minut seinämää alas.

Vihdoin sen hampaat loksahtivat auki ja irtausivat raadellusta

lihastani. Kannoin sen ruumiin jyrkännettä ylös mukanani ja
kököttelin sen yön vanhan luolani suulla, jonka sisäpuolella
Luppakorva ja sisareni olivat. Mutta ensiksi sain kestää
haukuskelumyrskyn kiivastuneen lauman puolelta, koska olin ollut
häiriön syynä. Vaan kostin senkin. Tavan takaa, kun alhaalla olevan
parven äläkkä alkoi talttua, pudotin sinne kiven ja siten sain sen taas
yltymään. Jonka jälkeen joka puolelta kiukustuneen lauman
herjaukset alkoivat uudelleen. Aamulla jaoimme Luppakorvan ja
hänen vaimonsa kanssa koiran, emmekä me kolme useampaan
päivään olleet enemmän kasvin kuin hedelmän syöjäinkään kirjoissa.
 Luppakorvan avioliitto ei ollut onnellinen, mutta olipahan
lohdutuksena, ettei sitä kovin kauan kestänytkään. Ei ollut hän enkä
minäkään onnellinen sinä aikana. Minun oli ikävä. Kärsin
epämukavuutta, kun minut oli karkotettu turvallisesta pikku
luolastani, enkä jostain syystä liioin ollut yhtynyt kenenkään
toisenkaan nuorukaisen kanssa. Luullakseni oli pitkäaikainen
kumppanuuteni Luppakorvan kanssa käynyt toiseksi luonnokseni.

Olisinhan voinut mennä naimisiin, se on kyllä totta; ja varsin

luultavasti olisin sen tehnytkin, ellei olisi laumassa ollut vaimoväestä
puute. Todennäköistä on otaksuminen, että tämän puutteen aiheutti
Punasilmän irstaus, ja se kuvaa sitä vaaraa, mikä hänestä oli lauman
olemassaololle. Ja olipa vielä Nopsajalka, jota en ollut unohtanut.

Joka tapauksessa minä Luppakorvan avioliiton aikana sain

ajelehtia nurkasta loukkoon, olla vaaralle alttiina joka yö
nukkuessani, eikä ollut minulla koskaan mukavaa. Muuan
laumalainen kuoli, ja hänen leskensä sai paikan erään toisen
laumalaisen luolassa. Minä valtasin autioksi jääneen luolan, mutta se
oli avarasuinen, ja kun Punasilmä kerran oli saada minut sinne kuin
loukkaaseen, palasin nukkumaan jälleen kaksoisluolan käytävään.
Mutta kesällä olin poissa luolilta viikkokausia, nukkuen puupesässä,
jonka rakensin rämeikön suun tienoille.

Olen jo sanonut, että Luppakorvakaan ei ollut onnellinen. Sisareni

oli Lörpän tytär, ja Luppakorvan elämän hän sai viheliäiseksi. Ei ollut
missään toisessa luolassa niin suurta torailun ja kinailun runsautta.
Jos Punasilmä oli Siniparta, niin oli Luppakorva tohvelisankari; ja
arvelenpa, että Punasilmä oli liian viisas pyytääkseen koskaan
Luppakorvan vaimoa.
 Luppakorvan onneksi hän kuoli. Tavaton asia tapahtui sinä kesänä.
Myöhään, melkein sen lopulla, puhkesi esille toinen sato kuitujuurisia
porkkanoita. Nämä odottamatta kasvaneet toissatoiset juuret olivat
nuoria, mehukkaita ja pehmeitä, ja jonkun aikaa porkkanamaa oli
lauman suosituimpia ravintopaikkoja. Eräänä aamuna aikaisin oli
meitä siellä useita kymmeniä aamiaista syömässä. Minun toisella
puolellani oli Kaljukylki. Hänen takanansa olivat hänen isänsä ja
hänen poikansa, Kololuu vanhus ja Lerppahuuli. Toisella puolellani
olivat sisareni ja Luppakorva, sisareni lähinnä.

Minkäänlaista varotusta ei kuulunut. Äkisti sekä Kaljukylki että

sisareni hypähtivät ilmaan ja kiljahtivat. Samassa kuulin nuolien
viuhinan, jotka heidät lävistivät. Seuraavassa silmänräpäyksessä he
olivat maassa pitkällään reutoillen ja läähättäin, ja me toiset
livistimme puita kohti. Yksi nuoli lehahti sivutseni ja päätyi maahan,
jossa sen sulkavarsi tärisi ja vapisi pysähtyneen lennon
vaikutuksesta. Muistan selvästi, kuinka kaarsin juostessani sen
sivutse ja tarpeettoman laajalti väistin tuhoasetta. Varmaankin
säikyin sitä samoinkuin hevonen säikkyy esinettä, jota se pelkää.

Luppakorva juostessaan rinnallani keikahti nurin niskoin kumoon.

Nuoli oli tunkeutunut läpi hänen pohkeestaan ja kompastutti hänet.
Hän koetti juosta, mutta kompastui ja kaatui nuoleen toisen kerran.
Hän nousi, koetti ryömiä pelosta vapisten ja huusi minua avukseen.
Minä syöksyin takaisin. Hän näytti minulle nuolta. Tartuin siihen
kiinni vetääkseni sen pois, mutta siitä johtuva kipu pakotti häntä
tarttumaan käteeni ja estämään minua. Nuoli lensi väliimme. Toinen
karahti kiveen, pirstoutui ja putosi maahan. Tämä oli jo liikaa. Minä
tempasin äkisti kaikin voimin. Luppakorva huusi, kun nuoli tuli ulos ja
iski minuun kiukkuisesti. Mutta seuraavassa hetkessä olimme taas
täydessä paossa.
 Katsahdin taakseni. Kololuu vanhus yksinään kaukana jälessä
toikkerehti äänettä eteenpäin kilpajuoksussa kuoleman kanssa.
Joskus hän melkein oli kaatumaisillaan ja kerran kaatuikin; mutta
nuolia ei enää lentänyt. Hän kömpi heikkona jaloilleen. Ikä häntä
raskaana painoi, mutta eipä hän kuolla mielinyt. Ne kolme tulilaista,
jotka nyt juoksivat esille metsäisestä väjymyspaikastaan, olisivat
helposti voineet hänet saada käsiinsä, mutta he eivät sitä
koettaneet. Ehkäpä hän oli liian vanha ja sitkeä. Mutta Kaljukyljen ja
sisareni he saada halusivat, sillä katsoessani taakseni puista, näin
tulilaisten takovan heitä kivillä päähän. Tulimiehistä yksi oli se
kurttuinen metsästäjävanhus, joka ontui.

Me kuljimme puita myöten luolia kohti — kiihtynyt ja sekava

lauma, joka edestään karkoitti koloihinsa kaiken metsän
pikkuelämän, ja joka sai harakat julkeasti kirkumaan. Nyt kun ei
mitään suoranaista vaaraa ollut, Lerppahuuli odotteli isoisäänsä
Kololuuta; ja sukupolven ero välillänsä tämä vanhus ja nuorukainen
muodostivat jälkijoukkomme.

Ja sillä tavalla tuli Luppakorvasta nuorimies uudelleen. Sinä yönä

minä nukuin hänen kanssaan vanhassa luolassa, ja vanha
toveruuselämämme alkoi taas. Puolisonsa menettäminen ei hänelle
näyttänyt surua tuottavan. Ainakaan hän ei oireitakaan siihen
suuntaan osottanut eikä liioin näyttänyt häntä kaipaavan. Haava
hänen sääressänsä tuntui häntä yksinomaan kiusaavan, ja kuluipa
kokonainen viikko, ennenkuin hän jälleen vanhan reippautensa
saavutti.

Kololuu oli lauman ainoa vanhus. Joskus kun häntä tarkastellessani

hänen kuvansa selvimmin mielessäni väikkyy, huomaan merkillistä
yhdennäköisyyttä hänen ja isäni puutarhurin isän välillä. Puutarhurin
isä oli sangen vanha, sangen ryppyinen ja kurttuinen; ja kaiken
maailman silmissä hänen täytyi näöltään ja häärinnältään olla aivan
Kololuun tapaisen, tirrottaessaan pikkaraisilla sameilla silmillään ja
mutistessaan jotakin hampaattomain ikeniensä välistä. Lapsena tämä
yhdennäköisyys tavallisesti säikäytti minua. Juoksin aina pakoon
nähdessäni vanhuksen toikkerehtivan kahden keppinsä nojassa
eteenpäin. Kololuu vanhuksella oli vielä jonkun verran harvaa
karkeata valkoista partaa, joka näytti sekin samallaiselta kuin tämän
vanhan miehen poskiviuhkat.

Kuten sanoin, oli Kololuu lauman ainoa vanhus. Hän oli poikkeus.
Laumalaiset eivät koskaan vanhoiksi eläneet. Keski-ikä oli jotenkin
harvinainen. Väkivaltainen kuolema oli tavallisin kuolintapa. He
kuolivat samalla tavalla kuin isäni oli kuollut, kuin oli kuollut
Hammasrikko, kuin sisareni ja Kaljukylki vastikään olivat kuolleet —
äkisti ja julmalla tavalla, kaikki kyvyt täysvoimaisina ja elämän
täydessä lennossa ja menossa. Luonnollinen kuolema? Väkivaltainen
kuolema oli luonnollinen kuolintapa niinä päivinä.

Kukaan ei kuollut vanhuuteen lauman keskuudessa. Minä en

milloinkaan saanut sellaista tapausta tietooni. Kololuukaan ei kuollut
sillä tavalla, ja hän oli ainoa minun aikaisessani sukupolvessa, jolla
olisi ollut siihen tilaisuutta. Paha rampautuminen, vakava,
tapaturmainen tai väliaikainen kykyjen lamaantuminen merkitsi
nopeaa kuolemaa. Tavallisesti ei tällaista kuolemaa kukaan ollut
näkemässä. Lauman jäseniä vain yksinkertaisesti tipahti näkyviltä
pois. Aamulla he luolilta läksivät eivätkä milloinkaan palanneet. He
katosivat — pyydysteleväin eläinten ahmattuun kitaan.

Tämä tulilaisten hyökkäys porkkanamaalla oli loppumme alkua,

vaikka me emme sitä tienneet. Tulilaisten metsästäjiä alkoi ilmestyä
yhä useammin, sikäli kuin aikaa kului. He tulivat kaksittain ja
kolmittain, hiljaa hiiviskellen metsän halki; heidän lentäville nuolilleen
ei välimatka merkinnyt mitään, vaan saivat he saaliinsa alas
korkeimmankin puun latvasta, tarvitsematta itse sinne kiivetä. Kaari
ja nuoli olivat kuin heidän hyppy- ja lyöntilihastensa loppumaton
pitennys, niin että he itse asiassa saattoivat hypätä satakunta jalkaa
ja enemmänkin ja tappaa samalta matkalta. Tämä heistä teki paljon
pelottavampia kuin oli itse sapelihammaskaan. Ja sitäpaitsi he olivat
sangen järkeviä. He osasivat puhua ja siten paljon selvemmin
keskustella, jonka ohessa he ymmärsivät yhteistoiminnan hyödyn.

Me laumalaiset kävimme kovin varovaisiksi ollessamme metsässä.

Olimme kerkeämpiä, huolellisempia ja valppaampia. Puut eivät enää
olleet taattuja turvapaikkoja. Emme enää voineet kyykyllemme
asettua oksalle naureskelemaan alhaalla maassa olevia raatelevia
vihollisiamme. Tulikansa oli raatelevaa, kynnet ja torahampaat sadan
jalan pituiset, ja olivatpa he peloittavimmat kaikkien pyydysteleväin
eläinten seassa, jotka esiaikaisessa maailmassa vaeltelivat.

Eräänä aamuna, ennenkuin laumalaiset olivat metsään

hajaantuneet, puhkesi sekasorto vallalle veden kantajain ja niiden
joukossa, jotka olivat käyneet joelle juomaan. Koko parvi pakeni
luolille. Tapanamme oli sellaisissa tapauksissa ensin paeta ja tutkia
jälestäpäin. Luoliemme suilla odottelimme tarkastellen. Jonkun ajan
kuluttua tulilainen astui varovasti aholle. Hän oli se pieni kurttuinen
metsästäjä vanhus. Hän seisoi kauan aikaa meitä tarkastellen,
katsellen luoliamme ja kiviseinää mitellen. Hän astuskeli yhtä
kulkutietä alas juontipaikalle ja palasi hetken kuluttua takaisin toista
kulkutietä. Sitten hän taas seisoskeli ja tarkasteli meitä huolellisesti
pitkän aikaa. Lopulta hän kääntyi ja lynkytteli metsään, ja me
jäimme surullisina ja valitellen huhuilemaan toisillemme luoliemme
suulta.

16

Tapasin hänet läheltä mustikkasuota, siltä tutulta tienoolta, missä

äitini asui ja minne Luppakorva ja minä olimme ensimäisen
puupesämme rakentaneet. Se tapahtui aivan odottamatta. Päästyäni
puun alle, kuulin tutun leppeän äänen ja katsahdin ylös. Siellä hän
oli, Nopsajalka, istui oksalla ja heilutteli jalkojaan edestakaisin
katsellen minua.

Hetkisen seisoin hiljaa. Hänet nähdessäni tunsin olevani ylen

onnellinen. Mutta sitten alkoi levottomuus ja tuska hiipiä tätä onnea
häiritsemään. Kävin kiipeämään puuhun hänen luokseen, mutta
hitaasti hän peräysi oksaltaan pois. Juuri kun olin hänet
saavuttamaisillani, hän hypähti ilman halki ja tupsahti lähimmän
puun oksille. Kahisevain lehtien keskeltä hän kurkisteli minua ja
päästeli leppeitä ääniä. Minä hyppäsin suoraan hänen peräänsä,
mutta kiihkeän ajon jälkeen asema oli taas sama, sillä jälleenpä hän
leppeitä ääniänsä päästeli ja kurkisteli kolmannen puun lehvien
seasta.

Mielessäni syttyi aatos, että nyt jokin oli erilaista kuin entisinä
päivinä, ennenkuin Luppakorva ja minä olimme seikkailuretkellemme
joutuneet. Minä häntä kaipasin ja tiesin kaipaavani häntä. Ja sen
hänkin tiesi. Ja senpätakia hän ei sallinut minun päästä lähelleen.
Unohdin, että hän todella oli Nopsajalka ja että hän
kiipeämistaidossa oli ollut opettajani. Tavoittelin häntä puusta
puuhun, mutta ainapa hän minut vältti ja kurkisteli sitten minua
ystävällisin katsein taaksepäin, leppeitä ääniä päästellen; ja niin hän
tanssieli, hypähteli ja heiluili aivan melkein ulottuvillani. Minkä
useammin hän minua väisti, sen kiihkeämmin minä halusin hänet
tavoittaa, mutta iltapäivän pitenevät varjot todistivat ponnistukseni
olevan turhia.

Häntä tavoittaessani tai välillä levätessäni viereisessä puussa

häntä katsellen, huomasin hänen muuttuneen. Hän oli isompi,
raskaampi ja varttuneempi. Hänen piirteensä olivat pyöreämmät,
hänen lihaksensa täyteläisemmät, ja hänessä oli jokin sellainen
määräämätön täyskasvuisuuden leima, joka oli hänelle outoa ja joka
minua kiihotti. Kolme vuotta hän oli ollut näkyviltäni — kolme vuotta
vähintäin, ja muutos hänessä oli huomattava. Sanon kolme vuotta;
se on lähipitäin tarkka, sikäli kuin voin aikaa arvioida. Mahdollisesti
oli kulunut neljäskin vuosi, jonka olen sekoittanut toisten kolmen
vuoden tapauksiin. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä varmempi olen,
että neljä vuotta hänen oli täytynyt olla poissa.

Minne hän oli mennyt, miksi mennyt ja mitä oli hänelle tänä
aikana tapahtunut, sitä en tiedä. Ei ollut hänellä mitään keinoa,
minkä avulla kertoa minulle, enemmän kuin oli Luppakorvalla ja
minullakaan kertoa laumalaisille, mitä olimme nähneet poissa
ollessamme. Mahdollistahan on, että hän, samoinkuin mekin, oli
lähtenyt seikkailumatkoille ja yksikseen. Mutta onpa mahdollista
sekin, että Punasilmä oli ollut hänen lähtönsä aiheena. Aivan varmaa
on, että tämän oli täytynyt aika ajoin tavata hänet vaeltaessaan
puissa; ja jos hän oli häntä takaa ajanut, ei ole epäilemistäkään,
ettei se olisi riittänyt häntä karkoittamaan. Myöhemmät tapaukset
ovat saattaneet minut uskomaan, että hänen oli täytynyt vaellella
kaukana etelässä, vuorijonon toisella puolen ja alhaalla outojen
virtojen rantamilla, poissa kaikkien kaltaistensa parista. Monet
puuihmiset asuivat siellä alhaalla, ja luullakseni he hänet lopulta
ajoivat takaisin laumalaisten ja minun luokseni. Tämän käsitykseni
perusteet selitän myöhemmin.

Varjot kävivät pitemmiksi, ja minä tavoittelin häntä innokkaammin

kuin koskaan, mutta enpä sittenkään voinut häntä saavuttaa. Hän oli
koettavinaan epätoivoisesti paeta minua, mutta kaiken aikaa hän piti
huolen siitä, että hädin tuskin oli ulottumispiirini ulkopuolella. Minä
unohdin kaiken — ajan, yön lähenemisen ja lihaa syövät viholliseni.
Olin mieletönnä rakkaudesta häneen ja kiukusta myös, koska hän ei
tahtonut laskea minua luokseen. Merkillistä oli, miten tämä kiukku
häntä kohtaan tuntui olevan osa kaipuustani häneen.

Kuten sanottu, kaiken unohdin. Kilpajuoksussa erään ahon yli minä

juoksin täyttä kyytiä käärmeparveen. Ne eivät minua peloittaneet.
Olin mieletön. Ne iskivät minua kohti, mutta minä kyykistelin, syrjään
hyppelin ja juoksin. Tielläni oli python-käärme, joka tavallisissa
oloissa olisi saanut minut kirkuen pakenemaan puun latvaan. Se kyllä
ajoi minut nytkin puuhun, mutta Nopsajalka oli näkyvistäni
katoamassa ja minä hyppäsin takaisin maahan ja jatkoin juoksuani.
Oli siinä täpärät paikat. Vanha viholliseni, hyena, myöskin sattui
tielle. Käytökseni johdosta se varmasti päätteli, että jotakin oli
tapahtumassa ja seurasi minua tuntikauden. Kerran suututimme
villisikalauman, ja ne kipasivat peräämme. Nopsajalka uskalsi
ankaran hypyn puiden välillä, joka minulle oli liian pitkä. Minun täytyi
turvautua maahan. Siellä oli sikoja. En välittänyt. Lennähdin maahan
metrin päähän lähinnä olevaa. Juostessani ne sivulta minua
ahdistivat ja pakottivat minut kahteen eri puuhun, jotka olivat
Nopsajalan ajolinjalta syrjässä. Uskalsin maahan uudelleen, kiersin
taaksepäin ja juoksin poikki aukean ahon koko lauma harjakset
pystyssä, röhkien ja hampaitaan louskuttaen kintereilläni.

Jos olisin kompastunut tai horjahtanut aholla, ei olisi ollut minulla

pääsyn paikkaa. Mutta enpähän kompastunut. Enkä välittänyt
kompasteluista ja horjahduksista. Olin sellaisella tuulella, että olisin
seissyt naamakkain vaikka itse sapelihampaan taikka
parinkymmenen nuolia ampuvan tulilaisen kanssa. Sellaista oli
lemmen mielettömyys — — minussa. Nopsajalan laita oli toista. Hän
oli sangen järkevä. Hän ei antautunut mihinkään todelliseen vaaraan,
ja muistanpa, mieleen palauttaessani vuosisatojen takaa tätä hurjaa
lemmen ajoa, että sikojen minua viivyttäessä hän ei kiirehtinyt
eteenpäin kovin nopeasti, vaan pikemmin odotteli minua ajoa
jatkamaan. Hän se myös edelläni hypellen määräsi kulkunsa, aina
pyrkien sille suunnalle, jonne tahtoi mennä.

Vihdoin tuli pimeä. Hän johti minua erään puitten sekaan

pistäytyvän rotkoseinämän ympäri sammaleista vierua pitkin. Sitten
tunkeusimme tiheän viidakkaröykkiön läpi, joka minua kulkiessani
repi ja riipi. Mutta häneltä eivät karvatkaan pörhistyneet. Hän tunsi
tien. Tiheikön keskellä oli iso tammi. Minä olin aivan lähellä hänen
sinne kiivetessään; ja sieltä eräässä haarukassa olevasta pesästä,
jota niin kauan ja turhaan olin etsinyt, minä hänet tavoitin.

Hyena oli käynyt jälillemme uudelleen, ja se nyt istui maassa

nälkäisesti äännellen. Mutta mepä emme siitä välittäneet, vaan
naureskelimme sille, kun se äristen kääntyi pois tiheikön läpi.
Kevätaika oli käsissä ja öiset äänet olivat moninaisia ja vaihtelevia.
Kuten tapana oli siihen vuoden aikaan, tappelivat eläimet navakasti
keskenään. Pesälle kuulimme villien hevosten kirkunaa ja hirnuntaa,
elefanttien pasunoimista ja leijonain karjuntaa. Mutta kuu pistäysi
taivaalle, ja ilma oli lämmin, ja me naureskelimme pelottomina.

Muistan, että seuraavana aamuna tapasimme kaksi temmeltävää

koiraslintua, jotka niin kiivaasti tappelivat, että minä kävin aivan
niiden viereen ja tarrasin kumpaakin kurkusta kiinni. Siten saimme
Nopsajalka ja minä hääaamiaisemme. Se oli herkkua. Helppoa olikin
pyydystää lintuja kevätpuolella vuotta. Eräänä yönä sinä vuonna
Nopsajalka ja minä katselimme puista, miten kaksi hirveä kuun
valossa tappeli; ja näimme koiras- ja naarasleijonan hiipivän niiden
luokse huomaamatta ja tappavan ne tappelun jatkuessa.

Ei ole tiedossa, miten kauan lienemme asustaneet Nopsajalan

puupesässä. Mutta eräänä päivänä meidän poissa ollessamme oli
puuhun salama iskenyt. Suuret oksat olivat pirstaleina ja pesä oli
särkynyt. Minä rupesin rakentamaan uutta, mutta Nopsajalka ei
tahtonut sellaiseen ollenkaan tyytyä. Kuten myöhemmin huomasin,
oli hän kovin salaman arka, enkä voinut suostuttaa häntä takaisin
puuhun. Ja niinpä tapahtui, että kuherrusaikamme kuluttua
läksimme luolille asumaan. Samoinkuin Luppakorva oli minut luolasta
karkoittanut naimisiin mennessään, samoin minä hänet nyt karkoitin;
ja Nopsajalka ja minä asetuimme sinne, hänen nukkuessaan öitään
kaksoisluolan yhdistävässä käytävässä.

Ja lauman keskuuteen asumaan tultuamme alkoivat vastukset.

Punasilmällä oli ollut ties montako vaimoa Helkkykielen jälkeen. Hän
oli vaeltanut samaa tietä kuin toisetkin. Tällä kerralla hänellä oli
pikkarainen, hento ja alakuloinen olento, joka vikisi ja kitisi alati,
joko hän sitten pieksi häntä tai ei; ja hänen menonsa oli aivan
lyhyen ajan kysymys. Ennenkuin hän menikään, iski Punasilmä
katseensa Nopsajalkaan, ja kun hän oli mennyt, alkoi Nopsajalan
vainoaminen.

Hyväpä oli hänelle, että oli hän Nopsajalka, että hän niin
hämmästyttävän taitavasti osasi nopeana paeta puita myöten. Hän
tarvitsi koko järkevyytensä ja uskalluksensa voidakseen pelastua
Punasilmän käsistä. Minä en voinut häntä auttaa. Punasilmä oli niin
väkevä hirviö, että hän olisi voinut repiä minut palasiksi jäsen
jäseneltä. Kuolemaani asti sain potea venähdystä hartioissani, niitä
kun sateisina ilmoina kolotti ja herpaus vaivasi, ja se oli merkki
hänen kättensä töistä.

Nopsajalka oli sairaana siihen aikaan kuin minä sain tämän

venähdyksen. Hänellä lie ollut keltakuume, jota me toisinaan saimme
kärsiä; mutta olipa se mitä tahansa, hänet se teki tylsäksi ja
raihnaiseksi. Ei ollut hänen lihaksissaan tavallista liukkautta, ja
todella huonossa pakokunnossa hän oli, kun Punasilmä hänet sai
kierrokseensa lähellä villien koirien tyyssijaa, luolilta useitten
kilometrien päässä etelässä. Tavallisissa oloissa hän olisi kiertänyt
hänet ja sittenkin ennättänyt turvaan ahdassuiseen luolaamme
ennenkuin hän suoraa tietä kulkien. Mutta nyt hän ei kyennyt
kiertämään Punasilmää. Hän oli liian tylsä ja hidas. Joka kerta
ennätti Punasilmä hänen eteensä, kunnes hän luopui yrittämästä ja
käytti koko tarmonsa pelastuakseen vain hänen käsistään.

Ellei hän olisi ollut kipeä, olisi hänelle ollut lapsen leikkiä
Punasilmän kynsistä pääseminen; mutta nyt hän tarvitsi koko
varovaisuutensa ja taitonsa. Eduksi oli hänelle, että hän saattoi
liikkua heikommilla oksilla kuin Punasilmä ja tehdä pitempiä hyppyjä.
Hän osasi myös erehtymättä arvostella välimatkoja, ja hänen
vaistonsa ilmaisi hänelle oksien, haarojen ja mädäntyneitten
runkojen kestävyyden.

Se oli loppumatonta ajoa. Yltympäri ja edestakaisin pitkiä kiertoja

metsän läpi he syöksähtelivät. Toisten laumalaisten seassa vallitsi
suuri kiihko. Hurjina he mölysivät, äänekkäämmin aina silloin kun
Punasilmä oli etäämmällä ja talttuen aina, kun ajon pyörre toi hänet
lähemmäksi. He olivat voimattomina sivulta katsojina. Vaimot
kirkuivat ja melusivat ja miehet takoivat rintaansa voimattomassa
raivossaan. Pitkänaama oli eritoten kiukkuinen, ja vaikkakin hän
pärinätänsä taltutti Punasilmän lähetessä, ei hän kuitenkaan
talttunut siihen määrään kuin toiset.

Minä taas en näytellyt mitään urhoollista osaa. Tiedän olleeni

kaikkea muuta kuin sankari. Mitäpä hyötyä sitäpaitsi olisi ollut minun
antautumisestani tappeluun Punasilmän kanssa? Hän oli voimakas
hirviö, pirullinen peto, eikä olisi ollut minulla minkäänlaista toivoa
voimain mittelyssä. Hän olisi tappanut minut, ja asema olisi jäänyt
entiselleen. Hän olisi tavoittanut Nopsajalan, ennenkuin tämä olisi
luolaan ehtinyt. Saatoin siis vain katsella voimattomassa raivossa,
väistyä tieltä ja pidätellä kiukun purkaustani hänen tullessaan liian
lähelle.

Tunnit vierivät. Oli jo myöhäinen iltapäivä. Mutta yhä jatkui ajoa.

Punasilmä halusi uuvuttaa Nopsajalan. Hän vartavasten juoksi hänet
lamauksiin. Pitkän ajan kuluttua hän alkoi väsyä eikä enää voinut
jatkaa pahkipäistä pakoaan. Silloin hän alkoi pyrkiä mitä heikoimmille
oksille, jonne Punasilmä ei häntä seurata voinut. Siten hän olisi
saanut hengähtämisaikaa, ellei Punasilmä olisi ollut pirullinen. Kun
hän ei voinut Nopsajalkaa seurata, hän ravistamalla pudotti hänet
pois. Koko voimallaan ja painollaan hän saattoi huiskuttaa oksaa
edestakaisin, kunnes hän häiläytti hänet pois oksalta, aivan kuin
kärpäsen ruoskan siimasta saattaa häiläyttää. Ensi kerralla
Nopsajalka pelastui, pudoten alempana oleville oksille. Toisella
kerralla, vaikka oksat häntä eivät estäneetkään maahan putoamasta,
hidastivat ne hänen vauhtiansa. Ja kolmannella kerralla Punasilmä
heilautti hänet oksalta niin tuimasti, että hän singahti suoraan
ilmassa toiseen puuhun. Ihmeellistä oli katsella hänen
pyörähdyksiänsä ja miten hän aina pelastui. Vain pakon painaessa
hän haki väliaikaista turvaa heikommilta oksilta. Mutta niin oli hän
väsynyt, ettei hän muulla tavoin voinut vainolaistansa väistää, ja
tavan takaa hänen oli pakko turvautua heikkoihin oksiin. Yhä jatkui
ajoa, ja yhä kirkui lauma, rintaansa takoi ja hampaitansa kirautteli.
Sitten oli loppu käsissä. Oli jo melkein hämärä. Väristen, läähättäen
ja ilmaa ahmien Nopsajalka riippui säälittävänä korkealla ohuella
oksalla. Siitä oli kolmisenkymmentä jalkaa maahan eikä mikään
putoamista estämässä. Punasilmä heilui edestakaisin oksalla
lähimpänä runkoa. Oksa oli kuin heiluri, taipuen yhä laajempaan
kaareen joka kerta hänen painonsa ponnahduksesta. Sitten hän
äkisti ponnautti päinvastaiseen suuntaan juuri oksan kaartuessa
alaspäin. Nopsajalan kädet ja jalat irtautuivat, ja kiljahtaen hän alkoi
kiitää alaspäin maata kohti.

Mutta ilmassa hän suoristautui ja putosi jalat edellä. Tavallisissa

oloissa niin korkealta pudotessa hänen jalkansa nivelet olisivat
lieventäneet maahan jysähtämistä. Mutta hän oli perin uupunut. Hän
ei voinut nivelillään toimia. Hänen jalkansa lysähtivät kokoon hänen
allaan ja vain osaksi putousta lientivät, ja hän rysähti maahan
kyljelleen. Tässä hän ei kuitenkaan loukkaantunut, kuten selville
kävi, mutta se salpasi hengen hänen keuhkoissaan. Hän makasi
avuttomana ja tavoitteli ilmaa.
 Punasilmä syöksähti hänen kimppuunsa. Muhkuraiset sormensa
kietoutuivat hänen päänsä hiuksiin, hän nousi ylös ja murahti
voitokkaana ja ilkkuillen kauhistuneille laumalaisille, jotka puista
kurkistelivat. Silloin minä kävin mielettömäksi. Varovaisuus solahti
tuuleen, unohtunut oli haluni pysyä yhä eläväin kirjoissa. Juuri
Punasilmän murahdellessa syöksyin takaapäin hänen kimppuunsa.
Hyökkäykseni oli niin odottamaton, että sain hänet työnnetyksi
kumoon. Kiersin käteni ja jalkani hänen ympärilleen ja ponnistelin
pitääkseni hänet kumossa. Tämä olisi ollut mahdotonta, ellei hän
olisi tiukasti toisella kädellään pitänyt kiinni Nopsajalan tukasta.

Käytökseni rohkaisemana, Pitkänaama tuli äkkiä avukseni. Hän

hyökkäsi yhteen rykelmään, tarrasi hampaillaan Punasilmän
käsivarteen ja kynsi ja repi hänen kasvojansa. Nyt olisi ollut aika
toisten laumalaisten yhtyä leikkiin. Olihan tilaisuus ikipäiviksi päästä
Punasilmästä. Mutta pelästyneinä he pysyivät metsässä.

Oli aivan selvää, että Punasilmä oli voittava tappelussa meidän

kahden kanssa. Syynä siihen, ettei hän meitä lopettanut heti, oli se,
että Nopsajalka ehkäisi hänen liikkeitänsä. Nopsajalka oli taas saanut
hengityksensä käyntiin ja alkoi vastustella. Punasilmä ei mielinyt
päästää kynsiänsä hänen hiuksistaan, ja tämä se häntä ehkäisi. Hän
sai kiinni minun käsivarrestani. Se merkitsi minun menoani. Hän alkoi
kiskoa minua puoleensa niin lähelle, että olisi voinut upottaa
hampaansa kurkkuuni. Hänen kitansa oli auki ja hän irvisteli. Ja
vaikka hän vasta alotti voimiansa käyttää, väänsi hän minun
olkapäätäni, niin että siitä sain kärsiä koko jälellä olevan elämäni
ajan.

Mutta sinä hetkenä jotakin tapahtui. Mitään varotusta ei kuulunut.

Suuri ruumis syöksähti meidän neljän kimppuun, jotka olimme
yhteen kietoutuneet. Meidät reväistiin voimakkaasti irralleen
toisistamme ja vyöryimme nurin niskoin maassa, ja yllätyksen
äkillisyys sai meidät hellittämään toisemme. Törmäyksen
tapahtuessa Pitkänaama kiljasi pelottavasti. Minä en tiennyt mitä
tapahtui, vaikka nenässäni tuntui tiikerin haju ja vilaukselta näin
juovikkaan turkin juostessani puuhun.

Se oli vanha sapelihammas. Meidän päästelemiemme äänien

herättämänä luolassaan, se oli hiipinyt huomaamatta kimppuumme.
Nopsajalka pääsi minua lähinnä olevaan puuhun, ja minä heti
kiepsahdin hänen luokseen. Kiersin käsivarteni hänen ympärilleen ja
vedin hänet aivan rinnalleni hänen hiljaa kitistessään ja itkiessään.
Maasta kuului karjuntaa ja luiden narskumista. Siellä sapelihammas
illasti Pitkänaaman jäännöksillä. Toiselta puolen silmät ja luomet
tulehtuneina kurkisteli Punasilmä alas. Siinä oli hirviö voimakkaampi
häntä. Nopsajalka ja minä käännyimme ja kuljimme hiljaisesti puita
myöten luolaa kohti, kun taas laumalaiset jäivät puihin ja
sinkauttelivat solvauksia, oksia ja vesoja vanhan vainolaisensa
niskaan. Se huiskutteli häntäänsä ja karjui, mutta jatkoi syöntiänsä.

Ja sillä tavalla me pelastuimme. Se oli vain sattuma — mitä

ilmeisin sattuma. Muuten olisin minä kuollut sinne Punasilmän
kynsiin, eikä olisi olemassa mitään ajan siltaa, jota myöten tuhansien
vuosisatojen päähän väreet käyvät jälkeläiselle, sanomalehtiä
lukevalla ja sähkövaunuissa ajavalle jälkeläiselle — niin, eikä hän
kirjoittaisi kertoelmia koetuista tapahtumista, niinkuin tämä on
kirjoitettu.

17
 Seuraavana vuonna aikaisin syksyllä tämä tapahtui. Kun
Punasilmän ei ollut onnistunut Nopsajalkaa saada, hän oli ottanut
itselleen toisen vaimon; ja mikä oli outoa, tämä oli yhä elossa. Ja
vielä oudompaa oli, että heillä oli muutaman kuukauden vanha
pienokainen — Punasilmän ensimäinen lapsi. Hänen edelliset
vaimonsa eivät koskaan olleet eläneet kyllin kauan lapsia
synnyttääkseen. Vuosi oli kulunut meille kaikille onnellisesti. Ilma oli
ollut harvinaisen leppeä ja ruokaa yllin kyllin. Erikoisesti muistan sen
vuoden nauriit. Pähkinäsato samoin oli ylen runsas, ja villit luumut
olivat suurempia ja makeampia kuin tavallisesti.

Lyhyesti sanoen, se oli kultavuosi. Ja silloin se tapahtui. Oli

varhainen aamu, ja luolissamme meidät yllätettiin. Kalsean harmaan
valon häämöittäessä me heräsimme unestamme, useimmat meistä
kuoleman kohdatakseen. Nopsajalka ja minä hätkähdimme valveille
kirkunan ja pauhun melskeestä. Meidän luolamme oli kaikkein
korkeimmalla jyrkänteellä, ja me ryömimme sen suulle ja
kurkistimme alas. Aho oli aivan täynnä tulilaisia. Heidän huutonsa ja
kiljumisensa olivat melskeessä lisänä, mutta heillä oli järjestystä ja
suunnittelun mukaista toimintaa, kun taas meillä laumalaisilla ei ollut
mitään. Kukin meistä tappeli ja toimi oman päänsä mukaan, eikä
kukaan meistä sen onnettomuuden laajuutta aavistanut, joka tulossa
oli.

Kun me aloimme nakella kiviä, olivat tulilaiset tiheään

kasaantuneet jyrkänteen juurelle. Ensimäiset sinkautetut kivet
lienevät särkeneet muutamia pääkalloja, sillä heidän väistyessään
kauemmaksi jyrkänteeltä, jäi kolme heistä jälelle tantereelle. Nämä
vinkuroivat ja kiemurtelivat, ja yksi heistä koetti ryömiä pois. Mutta
me heidät päiviltä päästimme. Tällöin me urokset raivosta karjuimme
ja annoimme sataa kiviä kolmen alhaalla olevan niskaan. Useat
tulilaiset palasivat vetämään heitä turvaan, mutta kivemme ajoivat
pelastajat peräytymään.

Tulilaiset raivostuivat. Mutta hekin rupesivat varovaisiksi. He kyllä

kiukkuisesti kiljuivat, mutta pysyivät etäämpänä ja lähettivät
parvittain nuolia meitä vastaan. Tämä lopetti kiven sinkoamisen.
Tällä välin oli meistä puolikymmentä saanut surmansa ja
parikymmentä haavoittunut, ja me toiset peräännyimme luoliemme
sisäpuolelle. Minä en kyllä korkealla olevassa luolassani ollut
kantomatkan ulkopuolella, mutta välimatka oli siksi pitkä, että
ampumisen vaikutus heikentyi, eivätkä tulilaiset monia nuolia minua
kohti tuhlanneetkaan. Sitäpaitsi olin utelias, halusin nähdä.
Nopsajalka pysyi tarkoin luolan sisäpuolella pelosta vapisten ja
päästellen hiljaisia voivotusääniä, kun minä en tahtonut tulla sisälle,
mutta minä olin kyykylläni aukossa ja katselin.

Taistelussa oli nyt tapahtunut seisaus, jonkinlainen aselepo. Me

olimme luolissamme, ja tulilaisten ratkaistavana oli kysymys, miten
saada meidät ulos. He eivät uskaltaneet tulla luoliin perässämme,
mutta mekään emme yleensä halunneet ruveta heidän nuoliensa
maalitauluksi. Kun heistä muuan joskus läheni jyrkänteen juurta, niin
laumalaisista joku paiskasi kiven alas. Vastalahjaksi hänet
puolikymmentä nuolta lävisti. Tämä peli kävi päinsä varsin hyvin
jonkun aikaa, mutta lopulta laumalaisista ei kukaan ollut halukas
itseänsä näyttämään. Aselepo oli täydellinen.

Tulilaisten takana näin sen pienen kurttuisen metsästäjän kaikkea

johtavan. He tottelivat häntä ja kulkivat sinne tänne hänen
käskyjensä mukaan. Jotkut heistä läksivät metsään ja palasivat
kantaen kuormittain kuivia puita, lehtiä ja ruohoja. Kaikki tulilaiset
kerääntyivät yhteen. Useimmat heistä seisoivat kaarineen ja
nuolineen valmiina ampumaan jokaisen näkyville tulevan
laumalaisen, toiset läjäsivät kuivat ruohot ja puut alimpana olevan
luolasarjamme suille. Näistä läjistä he taikoivat sen hirviön, jota me
pelkäsimme — tulen. Aluksi kohosi savupatsaita, jotka tupruilivat
kallioseinää ylöspäin. Sitten näin punakielisten liekkien pilpahtelevan
esille puitten raoista aivan kuin pienien käärmeitten. Savu kävi yhä
paksummaksi, joskus käärien verhoonsa koko kallioseinämän. Mutta
minä olin korkealla, eikä se minua suurestikaan kiusannut, vaikka se
kirvelti silmiä, ja minä niitä rystysilläni hieroskelin.

Kololuu vanhus ensimäisenä savustettiin ulos. Kevyt ilmavirta ajoi

savun silloin syrjään, niin että selvästi saatoin nähdä. Hän tunkeusi
savun läpi, astui palavalle hiilelle, kiljahti sen tuottamasta äkillisestä
tuskasta ja yritti kiivetä rinnettä ylöspäin. Nuolia kiehui hänen
ympärillään. Hän seisahtui eräälle kielekkeelle, tempasi kiven
mukulan puolustuksekseen, läähätti, aivasteli ja pudisteli päätään.
Hän hoiperteli edestakaisin. Kymmenkunta sulkaista nuolenpäätä
törötti hänestä ulos. Hän oli jo vanhus, mutta kuolla ei halunnut. Hän
hoiperteli yhä enemmän, polvet lyyhistyivät ja hoiperrellessaan hän
uikutti surkeasti. Hänen kätensä herpautui ja hän horjahti ja putosi.
Hänen vanhat luunsa murskaantuivat varmaan pahasti. Hän oihki ja
yritti voimattomasti nousta, mutta muuan tulilainen syöksähti hänen
kimppuunsa ja särki hänen kallonsa nuijallaan.

Ja samoinkuin Kololuun kävi monen muun laumalaisen. Kun eivät

voineet sietää tukahuttavaa savua, he syöksyivät ulos ja nuoliin
kaatuivat. Muutamat naiset ja lapset jäivät luoliin ja tukahtuivat
kuoliaaksi, mutta useimmat saivat ulkopuolella surmansa.

Kun tulilaiset tällä tavalla olivat puhdistaneet ensimäisen luolarivin,

he alkoivat varustautua uusimaan samaa temppua toisen luolarivin
edessä. Heidän kiipeillessään ylöspäin ruoho- ja puukuormineen,
Punasilmä, vaimo kintereillään ja pienokainen lujasti viimemainitussa
riippuen, pakeni menestyksellisesti jyrkännettä ylös. Tulilaiset olivat
varmaankin päätelleet, että savustamistemppujen väliajoilla me
pysyisimme luolissamme. Siksi he eivät olleet varuillaan, ja heidän
nuolensa alkoivat lennellä vasta sitten, kun Punasilmä vaimoineen oli
kallioseinämän ylärajalla. Kallion latvalle päästyään, hän kääntyi
ympäri ja mulkoili heitä möristen ja rintaansa takoen. He
sinkauttelivat nuoliansa häntä kohti, ja vaikka hän oli kantomatkan
ulkopuolella, pakeni hän tiehensä.

Minä katselin, kuinka kolmas luolasarja savustettiin ja neljäs.

Muutamat laumalaiset pelastuivat kallioseinämää kiipeämällä, mutta
useimmat heistä ammuttiin alas heidän kiivetessään. Lerppahuulen
muistan. Hän ehti aina minun luolani liepeille asti, surkeasti itkien;
nuoli oli puhkaissut hänen rintansa, sulkainen varsi törötti hänen
selässään ja luinen pää pistäysi esille etupuolelta. Se oli ammuttu
hänen kiivetessään takaapäin. Hän vaipui minun luolani edustalle ja
verta tulvehti koskena hänen suustaan.

Tällöin kaikki yliset luolarivit näyttivät tyhjentyvän itsestään.

Melkein kaikki laumalaiset, joita ei vielä oltu ulos savustettu,
syöksähtivät kilvan kiipeämään seinämää ylös. Tämä monet pelasti.
Tulilaiset eivät voineet ampua nuoliaan kyllin nopeasti. Kyllähän he
melkein valon pimittivät nuolillaan ja kymmenittäin haavoittuneita
laumalaisia muksahteli alas; mutta sittenkin muutamat huipulle
saapuivat ja livistivät tiehensä.

Pakoaatos oli nyt minussakin vahvempi kuin uteliaisuus. Nuolet

olivat tauonneet lentelemästä. Viimeisetkin laumalaiset näyttivät
menneen, vaikka saattoihan muutamia yhä piileksiä ylimmissä
Welcome to Our Bookstore - The Ultimate Destination for Book Lovers
Are you passionate about testbank and eager to explore new worlds of
knowledge? At our website, we offer a vast collection of books that
cater to every interest and age group. From classic literature to
specialized publications, self-help books, and children’s stories, we
have it all! Each book is a gateway to new adventures, helping you
expand your knowledge and nourish your soul
Experience Convenient and Enjoyable Book Shopping Our website is more
than just an online bookstore—it’s a bridge connecting readers to the
timeless values of culture and wisdom. With a sleek and user-friendly
interface and a smart search system, you can find your favorite books
quickly and easily. Enjoy special promotions, fast home delivery, and
a seamless shopping experience that saves you time and enhances your
love for reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!

ebooksecure.com