Muodollisesti pätevä

Muutamissa kirjoituksissani olen käsitellyt koulutusta. Aihe nousi mieleeni erään päivän aamun aviisista. Tehtävään valitaan muodollisesti pätevä eli se jolla on parhaat paperit ja niitä riittävästi. Käytäntö onkin sitten jo toinen juttu.

Monia oppiarvoja ei enää tunnisteta ja kuten itselläni, päästötodistukseni on ainoastaan todistus siitä, että olen lusinut lain vaatiman oppivelvollisuuden. Tänä päivänä on tullut lisäksi lukemattomia direktiivejä ja niiden vaatimuksia, jotka muuttuvat nopeammin kuin määräykset Venäjän tullissa (ja siellä ne todella vaihtuvat nopeasti). Nykyisen ammattini direktiivi on muuttunut jo kahdesti puolessa vuodessa.

Kuten on tunnettua, niin teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa. Muistan kansalaiskoulun kotitaloustunneilta pari tyttöä, jotka osasivat kokeissa kertoa kaiken, mutta käytännön tunneilla paloi jokainen ruoka eri asteisiin. Monessa opetuksessa pohjaudutaan vain teoriaan ja vain teoreetikot sen hallitsevat ja todistukset kirjoitetaan niiden pohjalta. Monet työt kuitenkin vaativat teorian soveltamista käytäntöön ja tätä moni ei hallitse.

Suhteilla pääsee pitkälle. Kuulin juuri tapauksen, jossa autokoulun opettajana toiminut ei ollut suorittanut tarvittavia direktiivikoulutuksia, joten hän ei voinut toimia autokoulun opettajana, mutta suhteiden avulla sai paikan, jossa koulutetaan uusia opettajia.

Tämä nykyinen todistusvimma on aiheuttanut sen, että moni ei työllisty. Tämä koskee usein nuoria, kuten kirjoitin otsikolla Direktiivi työt vei (5/2014). Voisit toimia kahvilassa, mutta kun tarvitaan hygieniapassi. Omalta kohdaltani voisin todeta vanhan lauseen tavoin: "Paljon tinasin, paljon pilasin, nyt voin kolvini kylmentää". Useat, kuten tuo työtulikorttini, on voimassa viisi vuotta ja sitten istut tunteja X kuuntelemassa itsestään selvyyksiä ja maksat euroja X. Siis silkkaa rahastusta ja jos työttömyys iskee, on lisenssin uusiminen työlästä kustannusten takia, sillä useisiin lisensseihin tarvitaan lääkärintodistus, valokuvat, koulutusmaksu, mahdollinen viranomaismaksu, jne. Minimissäänkin lasku on 300 € ja työttömälle se on suuri summa. TE-keskuksista ei ole apua ja tavallinen, työintoinen suomalainen ei sossusta saa edes lainaksi summaa, jolla työoikeuden voisi hankkia.

Ylempiin tehtäviin yleensä valitaan se, jolla on parhaat paperit (ja suhteet). Ikävä kyllä, monikaan näistä valituista ei pysty työtään tekemään, sillä taidot ovat vain paperilla. Itse muistelen lämmöllä entisen työpaikkani hoitoapulaista, jolla ei ollut minkään sortin sairaanhoidollista koulutusta. Hän oli oppinut työt työtä tekemällä ja oli osastomme paras ravitsemusasiantuntija, hygienisti ja piti huolen osaston viihtyvyydestä.

Lisäksi on kouluttajia ja kouluttajia, toiset osaavat toiset ei. Siteerattava on Juicea, joka hyvin asian ilmaisi: "Jotka osaa, ne tekee mitä vaan. Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan.". Tässä eräs esimerkki eli raskaanliikenteen opettaja. Yksikään kurssilaisista ei osaa manuaalivaihteita, laituriin ei osata peruuttaa, tullisäädökset täysin kateissa, ajo- ja lepoaikasäädös tuntematon (paras esitys oli se, että joka päivä pääsee kotiin viimeistään viideltä, joten sitä ei tarvita), jne

Mielestäni nyt olisi syytä ryhtyä purkamaan tätä koulutuksellista sekasotkua. Lippua ja lappua tarvitaan tänäpäivänä jo riisin (500 arkkia) verran ja iso osa on uusittava säännöllisesti. Eikö pienempi määrä riittäisi?

Sitten ihmiseen itseensä. Jos et ole oppinut tervehtimään, noudattamaan annettuja ohjeita/sääntöjä, jne. Niin ei niitä millään koulutuksilla tai direktiiveillä haltuun saada.

Oppisopimuskoulutus kunniaan

Luin tuossa toissapäivänä aamun aviisia ja siinä oli kirjoitus otsikon aiheesta. Viimeinkin tämä aihe nostettiin tapetille.

Kun ajattelee perusopetuksen muutosta, niin peruskoulua on syytetty jo vuosien ajan siitä, että se tekee tasapaksuja kansalaisia. On myös tunnettua, että on ihmisiä, jotka ovat lukutoukkia ja niitä, jotka ovat kädellisiä. Peruskoulussa kädentaitoja on vähän. Ennen muinoin oli kansa-, kansalais- ja oppikoulut. Oppikouluun siirtyivät lukutoukat jo neljännen kansakoululuokan jälkeen. Osa heistä jatkoi lukioluokilla (viisi vuotta), osa siirtyi ammatillisiin oppilaitoksiin. Virallisesti kansakoulua kesti kuusi vuotta ja sen päälle kolmivuotinen kansalaiskoulu, jossa kädentaidot näyttelivät vahvaa osaa. Tytöillä oli seitsemän tuntia viikossa käsitöitä ja kotitaloutta, joka sisälsi myös kodin- ja lastenhoidon. Kotitaloustunneilla myös ateriat katettiin kauniisti. Tämän lisäksi oli ensimmäisenä vuonna konekirjoitus oppiaineena ja seuraavilla kirjanpito ja kauppaoppi. Pojilla oli vastaavasti puu- ja metallityö sekä elektroniikka. Kuten aiemmin kirjoitin, niin itse pääsin sairaalan konekirjoittajaksi, sillä konekirjoitusnumeroni oli yhdeksän, virallisten testien mukaan, mutta niitä ei hyväksytty virallisiksi, sillä sitä ei oltu tehty kauppa- tai sihteeriopistossa, joilla oli virallinen oikeus kokeiden suorittamiseen.

On totta, ettei kaikkia nuoria kiinnosta istua koulunpenkillä tavaamassa ja tuossa aamun aviisissakin yksi oli lopettanut ammattikoulun opetuksen kesken, joka on tunnettu asia ollut jo pitkään, sillä opetus on muuttunut liian teoriakeskeiseksi. Toki oppisopimusopiskelijan on oltava aloitteellinen, kiinnostunut ja ahkera, sillä opetuksen mukana tulee myös teoria ja ilman teoriaa ei selvitä. Teoria on monelle kädentaitoiselle kuitenkin helpommin käsitettävä, kun se liittyy suoraan käytäntöön.

Hämmästyttää tämä nykyinen villitys saattaa kaikki tasa-arvoisiksi, vaikka näin ei voi olla, sillä aivomme toimivat erilailla. Tässä kohtaa on syytä puuttua ammattiliittoihin, jotka ajattelevat, että alemmalla palkalla työskentelevät ovat uhka nykyiselle työvoimalle. Työnantajalle oppisopimus on tehty liian kalliiksi, juuri yllämainitusta syystä. Tunnettu tosiasia on myös se, että kuka palkkaa juuri koulunpenkiltä tulleen nuoren, jolla ei ole työkokemusta. Muistan tuon hilpeän, huumorilla laaditun työilmoituksen, jossa edellytettiin 20 vuoden ikää ja 30 vuoden työkokemusta. Hieman hankala yhtälö, sanoisin.

Myös laki on tullut esteeksi tänä päivänä. Takavuosina meillä suoritti kolme nuorta ison E:n (työ- ja ajoharjoittelu), mutta tänään se ei enää onnistu. Kaikki kolme työllistyivät tuolloin meille tai meidän kauttamme, sillä olimme jo nähneet, kuinka he toimivat. Inssissä heillä oli tuttu työkalu, joka osaltaan vähensi jännitystä. Tämä on myös puoltavaa oppisopimuskoulutuksessa. Työnantaja näkee hyvin pian, onko nuoresta sen työn tekijäksi.

Moni nuori myös miettii, mikä minusta tulee aikuisena. Ammatinvalintaa taidetaan yhä opettaa vain yläasteella, mutta ala-asteella pitäisi olla esittelyssä erilaisia ammatteja (saattaa ollakin, ainakin vanhempien toimesta). Peruskoulujen yläasteelle tuli kansalaiskoulusta työharjoittelu (nykyisin taitaa olla Työ Elämään Tutustuminen). Meidän aikana työskenneltiin ohjattuna toisella luokalla ( vastaa peruskoulun 8 luokkaa) kaksi viikkoa ja kolmannella kolme viikkoa. Itse olin tuolloin ensimmäisen jakson päiväkodissa ja se oli todella mielenkiintoista, sillä päiväkoti oli rakennettu 1900-luvun alussa. Toisen paikan järjestin itse lahjatavarakauppaan, joka osoittautui myös miellyttäväksi paikaksi, mutta myös mielenkiintoiseksi. Toki tuohon aikaan oli vielä vallalla käsitys miesten ja naisten ammateista.

Saksassa oppisopimuskoulutus on yleistä ja siten nuorisotyöttömyys alhaista. Miksi yhteiskuntamme ei hyödynnä toimia, jotka on muualla koettu hyväksi? Oppisopimus koulutus on myös työnantajan etu. Me olisimme valmiit ottamaan oppisopimukseen muutaman kuljettajan, sillä niin taksi- kuin rahtipuolelta puuttuu kuljettajia ja nykyisellä vaatimustasolla niitä puuttuu vielä lisää.

Lainlaatijat ja ammattiliitot herätkää viimein.